Se on aina kaikessa vähän mitä mittaria käyttää, mutta omassa upeiden ajopäivien mittarissa tämä päivä menee suoraan Top10'n joukkoon varsinkin kun kriteereihin lisäätään Intian eksoottisuuskerroin. Emme ajaneet tänään yhtään suoraa siitä yksinkertaisesta syystä että niitä ei ollut. Lähdimme liikkeelle 2000 metristä, kävimme 4000 metrissä ja jäimme yöpuulle 3000 metriin. 

Jo Manali oli paratiisi Delhiin verrattuna eivätkä olosuhteet ainakaan pahentuneet päivän aikana Himalayan lumihuippujen alkaessa nousta ympärillämme. Manalin ja Jispan väliset tiet ovat kunnoltaan kirjaimellisesti kaikkea uudesta tasaisesta asvaltista endurokivikkoon. Väliin mahtuu myös mutavelliä, irtohiekkaa ja paljon paljon paljon reikäistä asvalttia. 

Ensimmäiset 50km Manalista pohjoiseen ovat täynnä pieniä takseja. Intialaiset honeymuunarit käyvät kaikki Rotang Passilla, jonka pohjoisrinteellä on tänäänkin lunta. Ja se lumi on se syy. Tavallinen intialainen ei näe koskaan lunta. Siksi he ajavat takseilla lumen ääreen 1,5h matkan, leikkivät lumella 10 minuuttia ja sitten takaisin yhden kaistan levyistä vuoristotietä jossa myös rekat ja bussit kulkevat!

Itse en suostuisia ajamaan täällä minkäänlaisella nelirenkaisella kulkupelillä kun Enfieldkin tuntuu välillä leveältä kuorma-auton tullessa mutkan takaa vastaan! Ja intian liikenteessä jokainen kulkuneuvo on toisen vihollinen, jonka kanssa taistellaan elintilasta! Ensimmäisellä teetauolla laitankin buddhalaiset rukousliput pyörääni ihan kaiken varalta... moni muukin laittaa... ;)

Ja johtuikohan rukouslipuista vai mistä, mutta päivä menee ongelmitta. Enfiedimme antavat mekaanikkomme olla työttömänä eikä haavereita satu!

Hieno päivä!