Päivä 1 |Chicago

Torstaiaamuna tietysti ajoissa (eli noin 04:30) ylös, kun sisäinen kello oli sekaisin kuin seinäkello. Tämä siitäkin huolimatta, että koetin sinnitellä valveilla edellisiltana kello 23:00 :een ja otime Karin ja Larryn kanssa vielä parit ylimääräiset tervetuliaismaljatkin...

Torstaipäivänä kävimme ostamassa paikalliset halvat LG:n kännykät halvempaa yhteydenpitoa varten, koska aikaisemmilla reissuillamme käyttämä Cardon kypäräpuhelinyhteydenpito Karin kanssa ei muka enää onnistu. Hän kun kieltäytyi pitämästä kypärää päässään Dodgessa... Ihmeen hankala mies...

Sitten poikkesimme viime hetkellä sijaintiaan muuttaneessa pyörävuokraamossamme, koska halusin viedä sinne valmiiksi muutaman akulta suoraan sähköä varastavan kaapelin. Liike on iso ja komea Harrikkakauppa ja sisään astuessamme eräs myyjä kävikin jo heti palvelemaan sangen jouhevasti. Kun ilmeni, että me emme ole ostamassa mitään hän osoitti meidät huolto-osastolle, josta meidät edelleen ohjattiin vuoratiskille. Sitten alkoikin odottelumme...Totesimme, että eipä ole mikään piruvieköön muuttumut näissä pyörävuokraamoissa. Vuokramestaria kuuluteltiin pariinkin otteeseen, ja kaikenlaisia miehiä kulki edestakaisin, mutta meistä ei vaan kukaan tuntunut olevan kiinnostunut. Aikoinaan Eagleridersin vuokraamoissa asioidessamme opimme siihen, että kahden pyörän ulossaamiseen saatiin kevyesti hukkumaan kolme ja puolikin tuntia.

Nyt me halusimme vain tavata vuokravastaavan, esittäytyä, ja varmistaa, että kaikki on kunnossa lauantaiaamua varten kun tulemme hakemaan pyöriä. Äijää ei näy eikä kuulu missään, erikoista meininkiä, tuumasimme...

Sitten ohi käveli taas yksi heppu, jolle esitimme asiamme, ja tämä osoittautuikin juuri siksi kaveriksi, jota oikeasti tarvitsimme. Meille olikin kuuluteltu väärää tyyppiä koko ajan... Tim osoittautuikin sitten aivan huipputyypiksi! Hän oli avulias kuin mikä ja vei meidät yhden väliseinän taakse ja siellä odottivatkin siistissä jonossa nimilapuilla varustetut käytännössä uudet seitsemän Harrikkaa. Kahdeksas pyörä puuttui jonosta, mutta meitä palvellut Tim totesi vain, että kyllä se jostain löytyy. Hän otti myös minun kaapehässäkkäni tottuneesti vastaan ja lupasi, että ne kytketään suoraan pyörän akkuun. Tim esitteli meille minulle varattua Ultra Classicia sekä sen navigaattori / radioyhdistelmän kosketusnäyttöä ynnä muita hienouksia. Hän myönsi, että sporttipyöräkuskeilla saattaa olla vaikeuksia näiden kanssa, mutta meistä ei kukaan taida olla ihan "polvi maassa"-kaahaajia. Timin mukaan Harrikat on tehty 40 - 80 mph cruisailuun eivätkä ne ole ihan omimmillaan astinlaudat asfalttia viistävässä mutka-ajossa. HD on kuulemma ottanut onkeensa muilla pyörillä kokeilemaan pääseiden asiakkaidensa vaatimuksista tehdä pyörään kelvolliset jarrut sekä myös hankkiutunut eroon notkuvasta rungosta. Jarrut tulevat kuulemma nykyään Brembolta. 

Pyöräesittelyn jälkeen TIm käytti vielä paljon aikaa selvittääkseen meille järkevän reitin lauantain Milwaukeen reissulle. Navigaattori veisi meidät saman tien maksulliselle tielle, mutta näissä pyörissä ei ole tiemaksujen kaukoluentalähettimiä, joten hän suositteli pysymään poissa maksulliseslta "toll roadilta". Kuulemma odotettavissa olisi paljon ikävyyksiä, jos noin vain päräyttäisimme kaukoluentalaitteille varattua kaistaa myöten maksupaikasta läpi. Maksu olsi reilusti korotettu eikä sitä maksetakaan millään pankkiohjelmalla kymmenessä sekunnissa, vaan se pitäisi käydä joko käteisellä tai shekillä henk.koht. maksamassa jossain osavaltion tietullihallinnon konttorissa jne... Pysyttelemme siis kahdeksan pyörän ja yhden auton saattueena pois tulliteiltä, vaikka noilla yksikseni tai kaverin kanssa on tullut monen kertaan ajetuksikin. Käteismaksu kun on vielä asian mutkistamiseksi tehty selvästi kalliimmaksi kuin tuo kaukoluentalaitteen hankkineiden tiemaksu.

Tuo vuokraamon paikanmuutos alkuperäisesti Countrysiden HD-liikkeestä Wild Firen HD-kauppaan muuten johtui Javierin mukaan siitä, että heille on tulossa toinen iso ranskalainen ryhmä myös lauantaina mopojaan noutamaan ja asioiden sujuvoittamiseksi he hajauttivat homman kahteen toimipisteeseen. Tämä passasi meille oikein hyvin, koska lähdemme lauantaina hakemaan vauhtia pohjoisen suunnasta Milwaukeesta, jonne tästä vuokraamosta on selvästi sujuvampi lähteä kuin alkuperäsestä Chicagon eteläpuolella sijaitsevasta Countrysidesta.

Eli tätä perjantai-iltapäivänä vielä Larryn kotona kirjoitellessa Wild Fire Harley Davidsonin pisteet nousivat tuntuvasti avuliaan Johnin ansiosta. katsotaan kuinka pyörien nouto siten huomenna onnistuu...

Ryhmämme kuusi jäsentä saapunevat 18:45 laskeutuvalla Finskillä ja sitä ennen käymme hakemassa Karin Dodgen vuokraamosta ja painumme hotellille etsimään käsiimme eilen saapuneet kolme sankaria ja sitten porukalla odotellaan loppuja saapuviksi. Tavoitteena on pitää heidät valveilla tuonne noin klo 23 asti, jotta he eivät kukkuisi pystyssä heti aamuneljältä. Eiköhän tässä ne tervetuliaisoluet / -kolat ts. ehditä vielä ottaa...

Ja miten tuo kaikki sitten oikeasti menikään: 

Larry ja Amy lähtivät viemään Karia ja minua kohti Hilton Rosemontia ja autovuokraamoa 16:30 maissa. Saavuimme hotellille ja minä painun respaan ilmoittautumaan ja Kari ja Larry purkavat matkatavarakuormaa autosta. Kun varaustamme ei meinaa löytä, valkenee lopulta, että ollaan väärässä hotellissa! Noita perkuleen Hiltoneita kun on O'Haren ympärillä ja nimenomaan Rosemontin kunnassa useitakin. 

Illan mittaan alkoi ryhmämme pikku hiljaa tulla kasaan. Baarista löytyivät Pekka K., Esa P. ja Tapsa V., jotka olivat jo tulleet paikalle edellispäivänä. Kjell V. ilmaantui paikalle myös. 11 hengen porukastamme oli paikalla jo 6. Loput olivat tulossa Finskillä, joka oli kovassa vastatuulessa tunnin myöhässä. Kun kone lopulta saapui, meni loppuryhmämme hotellille hankkiutumisessa sen verran aikaa, että päätimme suosiolla siirtää tervetuliaisiltamamme Milwaukeen seuraavalle illalle. Kello oli jo kotimaassa lähempänä aamukuutta.

Suunnitelma seuraavalle aamulle oli olla puoli yhdeksältä ajokamppet päällä valmiina lähtemään kohti pyörävuokraamoa. Kunhan vain saadaan taksit...

Päivä 2 | Chicago - Milwaukee | 210km

Lauantaiaamuna oltiin taas hyvissä ajoin hereillä ja aamiaisella. Kari kävi hakemassa vuokra Kian kahdeksan jälkeen ja tilasin vielä pari tilataksia porukallemme Hiltonista Wild Firen HD -diilerille Villa Parkissa.

Olimme vuokraamon pihalla noin varttia vaille yhdeksän ja valmiina aloittamaan pyörien luovutusseremonian, kun huomasimme, että yksi pariskunta puuttui. Heidät oli unohdettu hotellille! Noi voi hittolainen. Kari lähti saman tien noutamaan heitä ja muilla riitti ihmettelyä pyörien kanssa.

Pyörät olivat onneksi vuokraamossa sisällä, joten siellä oli vähän viileämpää viritellä niihin lipputankoja, GoPro-kameroita ja kuka mitäkin. Samalla säästyttiin aamun sadekuurolta, joka ei kylläkään ilmaa juurikaan viilentänyt, siinä kolmenkympin tietämissä se tuntui pysyttelevän.

Pyörien kanssa askaretelu ja opettelu ynnä vuokraamon paperisota vei sen verran aikaa, että lopulta pääsimme väylälle kohti Milwaukeeta vasta noin vartin yli kaksitoista.

Kaikki pyörämme ovat uusinta vuosimallia ja omassa Ultra Glide Limitedissäni oli pohjalla noin 600 mailia. Pyörissä on kaikki nykyajan varusteet eli sisäänrakennettu navigaattori, radio usb-liitännällä, cruise, lämpökahvat jne. Lämmitettävä penkkikin on, se tosin vaikuttaa olevan päällä koko ajan. Lämmityksen hoitaa V-2 -koneen taaempi sylinteri. Ensimmäisen kilometrit olivat aikamoista totuttelemista tähän uuteen hieromakoneeseen. Pyörä tutisee erityisesti tyhjäkäynnillä niin rajusti, että äkkiinäinen kuski pelkää koko kapineen ravistavan irti kaiken siihen huonosti kiinnitetyn tavaran. Kieroksia lisättäessä tärinä kuitenkin asettuu. Ajoasennossa, leveissä astinlaudoissa, hassussa myös kantapäällä operoitavassa vaihdepolkimessa sekä kaukana edessä sijaitsevassa jarrupolkimessa oli ensi maileilla varmaan ohjelmaa meillä kaikilla, paitsi tietysti seurueemme ainoalla Harrikkakuski Tapsalla. Hän oli kuin kotonaan. 

Ajelimme ensi kohti länttä highway kuusnelosta ja sitten pohjoiseen neljäseiskaa. Suuntana oli HD-museo Milwaukeessa. Sinne saavuimme noin puoli neljän maissa ja kyllähän se ihan käymisen arvoinen paikka on, vaikka ei HD-kulttiin olisi sen enempää vihkiytynytkään. Tuolta löytyy tämän moottoripyöräikonin koko historia ihan mielenkiintoisesti esitettynä.

Museolta lähdimme sitten kohti Ambassador Inn:iä, joka olikin reilun parin kilometrin päässä, ja illalla sitten pidimme edellispäivältä pois jääneen tervetuliaistilaisuutemme ja söimme sen verran tuhdin illallisen, että monille jäi vielä pizzan toinen puoli syötäväksi seuraavana päivänä.

Sunnuntaille on tiedossa ihan reipas ajo (n. 500 km) yhdestä USA:n 26:sta Springfieldistä. Tämä on Illinoisissa. Katsotaan kuinka ajoissa päästään liikenteeseen...