Vapaapäivänä on ladattu henkisiä ja fyysisiä akkuja, pesty pyykkejä ja nautittu Santa Fen boheemi meiningistä. Nyt on taas aika hypätä uskollisten ratsujen selkään, käynnistää moottorit ja seurata 66'sta!

Santa Fen ja Albuquerquen välillä vanha Route on suurimman osan matkasta jäännyt uuden valtatie 25'n alle. Uusi tie on leveä ja erinomaisessa kunnossa. Avarassa maisemassa paukuteltiin menemään alamäkeä kohti etelää. Silloin tällöin poikettiin poimimaan vanhan 66' rippeitä, mutta monet jäljellä olevistakin tien pätkistä olivat remontin alla.

Oikeastaan vasta Albuquerquen eteläpuolella nykyään voi poiketa pitemmäksi aikaa vanhalle 66'lle ja lähemmäs Rio Granden rantoja. Los Lunaksen (kuiden kylä) jälkeen tie ylittää Rio Granden - aika legendaarinen joki, joka virtaa ensin pohjoisesta etelään jakaen Uuden Meksikon kahtia, kääntyy sitten mutkitellen kaakkoon... "Kuiden kylän" jälkeen seuraa autiomaa. Puita ei kasvaa, eikä paljon muutakaan. Jokunen kaktus ja sitkeä puska. Route 66'nen ja vieressä kulkeva rautatie. Aurinko paahtaa, tuulee ja vastaantulijoita ei ole monta. Vastaan tullee muutama hylätty bensa-asema ja kauppapaikka. Jatketaan eteenpäin kohti uuden Interstaten jyminää...

Sitten Route66'nen taas hukkuu uuden tien alle. Länteen päin ja poiketaan vielä laguna-intiaanien mailla. Laguna taitaa olla ainoa intiaanipuebloista, joka on Interstate 40 vieressä, sillä muut pueblot ovat paljon syvemmällä preeriassa.

Intiaanireservaatit nykyään poikkeavat paljon ihmisten mielikuvituksesta. Kauan sitten on hävinneet ylpeät sulkapäiset intiaanipäälliköt tai jousien kanssa sadetanssia tanssivat soturit. Nykyään intiaanit ajavat autoilla, syövät burgereita ja asuvat niin kuin valkonaamat :)

Lagunan jälkeen Rt. 66 kulkee todellakin keskellä intiaanimaata. Jos miettii historiaa, niin intiaanimaatahan ollaan ajettu Chicagosta asti ja varsinkin Oklahomasta lähtien, mutta nyt sen tajuaa sokeakin. Karua maata riittää. Paikka paikoin on niin kuivaa, että moottoripyörien välistä lentää muutama arokierijä. Puuttuu vain Ennio Morriconen "The Good,The Bad and The Ugly" sävel :)

Gallupin kaupungissa kaikki lähialueen tiet ja junanraiteet kohtaavat. Idästä länteen 66'nen kulkee aivan Gallupin halki rautatien vieressä ja elävöittää kaupunkia edelleen. Tien varrella on puutiikki jos toinenkin. Kauppoja, hotelleja ja baareja on ripoteltu tiheään tahtiin, tarkoituksena tietysti houkuttaa ohi kulkevia routelaisia pysähtymään ja kuluttamaan mammonaa.

Joitakin maileja Gallupin jälkeen osavaltio vaihtuu - olemme saapuneet Arizonaan. Kellot taas siirrettiin tunnilla taaksepäin ja nyt olemme 10 tuntia nuorempia kuin Suomessa! Arizonan puolella Route 66 seuraa monin paikoin rautatien vartta ja menee pitkiäkin matkoja Interstaten 40 aputienä. Paikoin vanha tie on kulkukelvoton, asfaltti halkeilee ja välillä häviää kokonaan. Yleisenä sääntönä voisin sanoa että noin 90% Route 66'sta on edelleen olemassa, 85% on ajettavassa kunnossa ja noin 80% voi ajaa Harley-Davidsoneilla :) Joten välillä on pakko hypätä kylmälle Interstatelle ja paukuttaa menemään. Näin tehtiin myös nyt - Interstatea pitkin aina Petrified Kansallispuistoon asti.

Navajoreservaatin jälkeen on vuorostaan kivettyneen metsän (Petrified Forest) kansallispuisto. Erittäin kaunis paikka - hiekassa ja kivessä näkyy usein punaisen, keltaisen ja sinisenkin sävyjä. Itse puisto perustettiin jo 1906 ja se oli 66'sen alkuajoista asti yksi merkittävimpiä tien nähtävyyksistä. Luonnonkauneutta ja ihmeellisyyksiä riittää katsottavaksi noin 43 kilometrin matkalla puiston läpi. Kristallimetsiä ja sateenkaaripuistoja - kaikki kivettyneitä puita! Ne ovat alun perin kasvaneet runsaassa vedessä, mutta veden haihtuessa kiteytyneet koviksi kristalliksi.

Petrified kansallispuiston alussa oli pieni bensa-asema, jossa käytiin vessassa ja ostettiin vettä. Olisi pitänyt myös tankata. Siinä välissä kuitenkin kaikilla oli vielä melkein puoli tankkia jäljellä ja päätettiin ajaa puiston läpi ja Holbrookiin asemalle ennen hotellia. Tommyn pyörä kuitenkin kulki loppumatkasta pelkillä höyryillä ja sammuikin lopulta noin 2,5 kilometriä ennen seuraava bensa-asema. No onneksi minulla ja muilla vielä oli löpöä tarpeeksi, saatiin kanisteri nopeasti aikaiseksi ja Tommyn pyörä liikkeelle.

Sillä aikaa kun ajoin edestakaisin bensan kanssa muut eivät imeneet peukaloa, vaan ostivat bensa-asemalta mukaan kylmiä kypäräkaljoja pitkän päivän päätteeksi :) Tiimityöskentelyä parhaimmillaan!

Wigwam motelliin ja maittavan iltapalan jälkeen nukkumaan - sillä huomenna odottaa uusi, seikkailurikas päivä!