Päivä 1 -Chicago
Hyvää iltaa tai kotimaan lukijoille huomenta aurinkoisesta Chicagosta. Saavuin itse jo paikalle eilen illalla ja hotellille saapuessani havaitsin, että varaukseni oli peruuntunut. Syy päivitetyn luottokortin joten olivat päivällä yrittäneet veloittaa vanhaa korttia ja kun ei mennyt läpi niin varaus raukesi. No lähistöltä löytyi vapaa paikka ja sinne sitten ensimmäiseksi yöksi. Aamupäivällä tulin sitten hotelliin, purin tavarat ja lähdin käymään pyörävuokraamolla sekä lounaalla jotka molemmat ihan tässä hotellin lähellä.
Matkalaisia tuli illan mittaan hotellille ja meistä viisi ensin tullutta käytiin illallisella yhdessä ja sillä välin loputkin ryhmästä olivat saapuneet hotellille. Huomenna varsinainen matkan aloitus kun aamulla haen auton meille ja lähdetään Harley Davidsonin kotikaupunkiin Milwaukeen tutustumaan merkin historiaan.
Lounasreissulla bongasin lähistöltä paikallisen autonäyttelytapahtuman.
Indian pyörän saa myös varustettua sivuvaunulla.
Illallisella Texas Roadhousessa. Puolet ryhmästä oli vielä matkalla hotellille.