Buharasta oli noin sata kilometriä Turkmenistanin rajalle, joten kello yhdeksän lähdimme matkaan. Uzbekistanista poistuminen kävin ihan sujuvasti parilla passin tarkistuksella, mutta Turkmenistanin rajalla tehtiin uusi ennätys. Viisi tuntia meni odotellessa (välissä oli henkilökunnalla tunnin ruokatunti) rajalla. Viisumista veloittivat 69 taalaa ja pyöristä melko hävyttömät 95 taalaa per pyörä meidän viikosta. Joten vaikka matka oli lyhyt, näin siitä saatiin täysi päivä. Turkmanebadissa mentiin bussilla syömään ja hyvä oli ruoka sekä palvelu.

Seuraavana päivänä suuntana oli Mary -niminen kaupunki. Koko päivä ajettiin luotisuoraa tietä aavikon keskellä. Välillä näkyi kameleita siellä täällä hortoilemassa ja lämpötila huiteli jossain kolmenkymmenen asteen yläpuolella. Helppo ja lyhyt päivä kun perillä oltiin jo kahden maissa. Sen verran pitää päivää ollaan monesti painettu, että kyllä lyhyt päivä maistuu vaihteeksi.

Kolmantena päivänä jatkettiin suoraa aavikkotietä kohti Asgabattia. Päivän matka oli noin 380 kilometriä, mutta mitään ihmeellistä ei reitti sisältänyt. Suoraa tietä, kameleita, lampaita ja hiekkaa. Tankkaus-, virvoke- ja lounastauolla pääkaupunkiin jossa majoittuminen esikaupunkiin ja minibussilla katselemaan pääkaupungin nähtävyyksiä. Asgabat on italialaisesta marmorista rakennettu absurdi kaupunki. Valkoista, kultaa ja vihreää joka puolella sekä melko autiota pääosin. Kaupunki jota ei olla tehty ihmisten näköiseksi vaan presidentin visioiden mukaan. Pramea on kaupunki, mutta kylmä, kuin jokin avaruuskaupunki.

Neljäs päivä oli sitten erittäin kuuma. Muut lähtivät ajelemaan kohti Balkanabatia hotellilta yhdeksältä ja minä suuntasin autokyydillä pankkiin hakemaan dollareita meidän tulevaa laivamatkaa varten. Sitä kun ei voi maksaa muilla kun dollareilla. Lähdin pari tuntia porukan perään edessä reilu 400 kilometriä. Viimeyönä jo paranemaan päin oleva kurkku oli tulehtunut uudestaan ja se nosti kuumeen ja kun siihen yhdisti noin 40 asteen lämpötila, niin olipa raskas päivä. Vedin koko matkan yhdellä tankkaustauolla ja silloinkaan en noussut pois pyörän päältä. Tavoite oli vaan päästä mahdollisimamn nopeasti perille. Koko päivä siis kuumaa aavikkoa jota tässä maassa riittää.

Viidentenä päivänä ajeltiin sitten Turkmenbasyyn ja selvittelemään koska lautta Bakuun lähtee. No satamassa sanottiin, että lähtisi muka samana päivänä ja meillä kun oli vahvistus varauksesta. Pyydettiin tuomaan passin sekä pyörän paperien kopiot heille. Kun käytiin ne Danin kanssa keräämässä ja mentiin takaisin terminaaliin niin meillä ei sitten enää kuulemma ollutkaan varausta. Paikkoja on mutta lippuja ei tai jotain sinne päin. Sanottiin että seuraavana päivänä lähtee mutta tieto siitä saadaan puolen yön maissa. Kun sitten aikaa oli, niin käytiin Danin kanssa ajelemassa 15 -kilometrin päässä uudessa rakennetussa turistikaupungissa, jossa oli toistakymmentä hienoa hotellia, rantabulevardi, louhittu joki, purjehdusklubi ja kaikki samaa Italaialaista marmoria. Sokerina pohjalla tyhjä huvipuisto, jota kävimme kävellen ihmettelemässä. Ainut oli, että siellä ei ollut yhtään ihmisiä, ihan kuin maailmanlopussa.

Meillä soi huoneessa puhelin 03 jälkeen ja sanottiin että nyt heti satamaan kaikki. Siitä sitten sinne ja jokunen tunti meni paperitöissä ja sitten ajettiin tulliin ja siitä ulos satama-alueelle odottelemaan. Pihalla odoteltiin monta tuntia ennen kuin yhtäkkiä saatiin ajaa laivaan sisälle. Satama on muuten täynnä uusia hienoja rakennuksia mutta ketään siellä ei ole töissä ja kaikki laitteet käyttämättä. Kukaan siellä ei tiedä mitä tapahtuu ja täysin absurdi paikka kuten koko Turkmenistan. Laivaan päästyämme tuli melko pian selväksi että ei se mihinkään lähde ja pelkkien huhupuheiden varassa oltiin. Lopulta lähdettiin liikkeelle seuraavana päivänä ennen puolta päivää mutta tässä tilanteessa pääasia on että päästiin matkaan. Mitään ostettavaa laivalla ei ole ja ruoka on melko kehnoa. Paattikin on vanha kulunut ja kuuden hengen hyteissä mennään mutta pääsia, että mennään.

Yli viidenkymmenen tunnin jälkeen satamaan lähdöstämme saavuttiin Alattiin, ei siis Bakuun vaan noin 70 kilometrin päähän etelään. Laivalla odoteltiin ensin 1,5 tuntia että joku komissio saapuisi sinne tarkastamaan ja sitten saatiin lupa kävellen mennä sataman tulliin. Tullissa vierähti vähän toista tuntia ja sitten hakemaan pyörää laivasta jonka portti oli vielä kiinni kun joku lupa sen avaamiseen tarvittiin tullista tai jostain. No se aukesi suht nopeasti ja ajo takaisin tulliin jossa vierähti taas toista tuntia. Sitten maksamaan pyörän kuljetusmaksuja ja siinä meni myös sama aika. Laiva ankkuroitui satamaan ennen kello yhtätoista ja 15:30 ajettiin sataman porteista ulos kohti Bakua. Bakuun saavuttuamme tultiin taas normaalin ääreen, kun on paljon ihmisiä, hieno kaupunki ja leikkiviä lapsia.

Kyllä Turkmenistan on outo maa ja sinne ei kyllä tule ihan heti palattua elleivät saa jotain vallankumousta aikaan ja maata takaisin kansalle.