• Kaspianmeri on suolajärvi ja maailman suurin järvi. Se sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla Venäjän, Azerbaidžanin, Iranin, Turkmenistanin ja Kazakstanin välissä.
• Kaspianmeren pinta-ala on noin 374 000 neliökilometriä. Eli Suomi mahtuisi siihen kokonaan!
• Sen pituus pohjois-eteläsuunnassa on noin 1 200 kilometriä ja keskimääräinen leveys 320 kilometriä.
• Keskimääräinen syvyys on ainoastaan 5-6 metriä, mikä vaikeuttaa laivayhteyksiä. 
• Meidän on tarkoitus matkustaa Turkmenbashin satamasta, Turkmenistanista, Bakuhun, Azerbaijaniin - matkaa noin 320km

Ensimmäisenä tehtävänä, Samin kanssa, lähdettiin satamaan tiedustelemaan lähtöaikatauluja. Juuri toukokuun alussa 2018 Turkmenbashiin oli avattu upouusi satama - valkoisesta italialaisesta marmorista sekin tietysti!

Niin kuin kaikki muukin Turkmenistanissa, satama näytti häikäisevän kauniilta ulkoapäin, mutta mikään ei yksinkertaisesti toiminut. Lähtöterminaalin pääovi oli kiinni, mutta katsottiin ikkunan läpi, että onhan siellä ihmisiä. Lopulta löytyi pieni sivuovi, jonka kahva jäi kyllä käteen, mutta päästiin sisälle :) Satoja ihmisiä norkoili siellä täällä - makasivat lattialla, nojaisivat seiniin - selvästi odottivat laivaa. Ja ovat odottaneet pitkään! Jotkut kuulemma yli viikon!

Kävelin suoraan infotiskille ja kysyin venäjäksi infoa laivanlähdöstä. Infotiskin kaverin silmät pyöristyivät hetkeksi ja hän vastasi - "En minä ole täällä töissä! Odotan myös laivaa pois täältä!" Kukaan ei ollut töissä - ei kahvilassa, ei lipunmyynnissä. Turvatarkistuksen liukuhihnalle oli levitetty patja, jonka päällä lapset nukkuivat. Istuimme Samin kanssa hetkeksi tolpan juurelle - viereen tuli paikallinen ukko, jonka sänki oli selvästi yli viikon vanha - hän on odottanut täällä 10 päivää!

"Tietääkö kukaan täällä mitään?" - kysyimme kaikilta ohikulkijoilta ja lopulta joku osoitti meille suunnan josta saattaisi löytyä vastaukset. Puolen tunnin päästä löysimme "sen joka tietää jotain". Ja häneltä saimme hyviä uutisia - laiva lähtee huomenna päivällä ja meillä on sinne varaus. "Tuokaa kaikkien passit ja maksakaa 13$ siltamaksu"- hän sanoi. Ei auttanut muu kun lähteä etsimään ryhmää ympäri kaupungin passien toivossa. Onneksi melkein kaikki olivat keskustan basaarilla. 

Toimme passit satamaan ja toimistovirkailija kirjoitti käsiin kaikille lappuset (vaikka uudessa toimistossa oli uudet tietokoneet! Ei vaan ollut nettiä vielä). Tunnin kirjoittamisen jälkeen laput olivat kädessämme ja hän pyysi meitä palamaan muutaman tunnin päästä varmistaakseen lähtöaikataulut. Palasimme takaisin parin tunnin päästä vain kuullaksemme, että tilanne on muuttunut. Laivalla ei ollut tilaa, vaan se on liput on myyty. Tai sitten tilaa oli, mutta ei ollut lippuja. Tarina vaihtui sen mukaan kun tivasimme lisää tietoja. Sitten kerrottiin, että satamapäällikkö oli vaihtunut muutama päivää sitten ja edellisen päällikön aikana tehty varaus ei ollut enää voimassa? Niin tai näin, laivalle ei ollut pääsyä. 

Hetkeksi kylmät väreet nousivat iholle - jäämmekö jumiin tänne ties kuinka pitkäksi aikaa? Azerbaijanilainen laiva oli kuulemma saapumassa satamaan yöllä ja parin soiton jälkeen todettiin, että siellä on tilaa. Satamapäälikkö lupasi soittaa kun pitää tulla satamaan. 

Laivan henkilökunta ei kertonut yhtään mitään suunnitelmista. Itse asiassa oli vaikeaa ymmärtää kuka on töissä ja kuka matkustajana - kaikilla oli siviilivaatteet päällä. Lähteekö laiva ja milloin - kukaan ei tiedä mitään. Huhut laivan lähdöstä levisivät kulovalkeaan tapaan - ja huhut olivat aina erilaiset. Laiva lähtee tunnin päästä, tai ehkä aamulla, villeimmät veikkaukset kertoivat jopa että parin päivän päästä. Nukuimme yön yli ja aamulla totesimme - satamassa ollaan edelleenkin!

Laivalla ei ollut mitään kauppaa tai muutenkaan mitään ohjelmatarjontaa :) Rekkakuskeilta sai ostettua votkaa, jonka hinta vaihteli suuresti kysynnän mukaan. Kolme kertaa päivässä saatiin ruokasalissa sapuskaa - poikkeuksetta vermisellikeittoa, kanaa ja perunamuussia. Kuivaa leipää ja erittäin vakavaa palvelua keittiötädiltä. Löimme jopa vetoa siitä, kuka saa hänet hymyilemään :) Muutama saikin pienen hymyn aikaiseksi...

Kaikkien hymyt kuitenkin hyytyivät, kun laiva aloitti äkkijarrutuksen ja lopulta ankkuroi parikymmentä kilometriä Turkmenistanin rannikolta. Huhut alkoivat kiertää, että joku matkustaja oli valokuvannut sotalaivaa ja nyt Turkmenistanilaiset rajavartijat vaativat nähdä kaikkien matkustajien kamerat / puhelimet ja muuta vekottimet joilla voi kuvia ottaa...

Noh selvisi melko nopeasti, että joku meistä sen valokuvan otti tietysti :) Ja jopa selvisi, tarkalleen kuka. Laivan kapteeni ja Turkmenistanin viranomaiset vaativat tämän kaverin selittämään tekonsa. Minut kutsuttiin ainoana venäjänkielisenä tulkiksi kapteenin hyttiin. 

Siellä tuiman näköinen rajamies esitteli kysymyksen toisensa jälkeen - "Miksi rikoit lakia? Mihin tarkoitukseen otit valokuvia sota-aluksestamme? Oletko vakooja?" - Tilanteen vakavuudesta huolimatta, oli vaikeaa pitää naamat peruslukemilla :) Esitimme "tyhmä turisti" rutiinia ja jonkun ajan päästä rajamiehetkin alkoivat hymyilemään. Kirjoitettiin virallinen protokolla ja meille annettiin virallinen varoitus. Tämä pysähdys maksoi meille 3 tuntia aikaa ja sen jälkeen emme olleet kovinkaan suosittuja kansanmatkustajien kesken...

Kaspianmeren öljyvarat arvioidaan 48 miljardiksi barreliksi. (Tätä voi verrata vaikkapa Qatarin öljyvaroihin, jotka arvioidaan noin 16 miljardiksi barreliksi.) Kazakstan on tällä hetkellä Kaspianmeren suurin öljyntuottaja ja Azerbaidžan toiseksi suurin. 

Tuotannon käynnistämistä ovat jossain määrin haitanneet rantavaltioiden aluekiistat. Venäjä, Azerbaidžan ja Kazakstan ovat päässeet vuonna 2003 sopimukseen aluevesirajoistaan. Kazakstan ja Turkmenistan sopivat rajoistaan seuraavana vuonna. Iran sen sijaan vaatii alueveden jakamista tasan viiden rannikkovaltion kesken, mikä kasvattaisi selvästi maan osuutta, joka on ollut vuodesta 1921 noin 13 prosenttia Kaspianmeren pinta-alasta.

Piiiiitkän merimatkan jälkeen näimme taas maata! Kesti kuitenkin vielä 2-3 tuntia ennen kuin olimme satamassa. Samalla tajusimme, että laiva ei mennytkään Bakuhun, vaan Alatiin, joka noin 70 kilometriä siitä pohjoiseen. Vielä 2-3 tuntia meni ennen kuin päästiin laivasta pois ja Azerbaijanin tullimuodollisuuksiin. 

Azerbaijanin tulli oli suhteellisen sujuva. Viisumit olemme tehneet etukäteen netissä ja pyörätkin oli helppo tullata sisään - ei mitään maksuja. Pekka oli passintarkistuksessa viimeisenä ja virkamies totesi, että viisumi oli haettu väärin - toukokuun 27 oli alkamispäiväksi laitettu muilla, mutta Pekalla 27 kesäkuuta! Eli kuukausi pitäisi odottaa satamassa! :) Ei hätä ollut kuitenkaan tämännäköinen - netissä pitää tehdä uusi viisumihakemus ja se yleensä saapuu sähköpostiin 2-3 tunnin sisällä. Kaikki lähtivät Samin johdolla kohti Bakun hotellia ja minä jäin Pekan kanssa selvittämään tilannetta. 

Ensimmäisenä piti saada nettiyhteys. Dataroaming ei jostain syystä toiminut puhelimissamme. Mutta avuksi tuli ystävällinen rajamies, joka tarjosi omaa puhelinta pientä korvausta vastaan. 10$ setelin piti puhelinta palauttaessa työntää suojakuoren alle ;) Viisumi tuli noin tunnin kuluttua ja lähdimme Pekan kanssa muiden perään...

Ajoimme Pekan kanssa aika rivakasti Bakuhun ja keskustan läpi vanhaan kaupunkiin. Ajoitus ei olisi voinut olla täydellisempi, sillä vanhan kaupungin portilla törmäsimme meidän porukkaan - he olivat juuri löytäneet hotellin, jossa hyvä parkkipaikka! Ei muuta kun kuumaan suihkuun ja illalliselle - kukaan ei tilannut vermisellikeittoa tai kanaa perunamuusilla ;) 

Kaspianmeren ylitys liikkuvan kuvan muodossa löytyy alla: