Pushkin jää taaksemme kun suuntaamme auringon noustessa ensin kohti itää suurkaupungin kehätien ruuhkat välttäen ja edelleen kohti pohjoista Muurmanskin Hightwaytä pitkin. Aurinko ja samalla kaikenlainen hyvinvoinnista kertova varallisuus jää pikkuhiljaa taaksemme ja matkan luonne alkaa muuttua seikkailun suuntaan. 

Jos Amerikan Route 66:lla sanotaan olevan pitkiä suoria, niin pitää tasapuolisuuden nimissä myöntää, että kyllä Murmansk Highway vetää sille vertansa. Suurvaltoja molemmat...

Matka taittuu lähinnä suoraan ajaessa kohti Lotinapeltoa, josta viimein taitettaisiin pikkuteille Laatokan pohjoispuolelle. Ennen Lotinapeltoa tehdään päivän ensimmäiset uukkarit ja kurvataan Juha P:n tietämään ruokapaikkaan. Ja kyllä kannatti, sillä tilaamamme seljankakeitto veti porukan hiljaiseksi. Se on hyvä merkki ja kertoo siitä, että ruoka maistuu.

Nyt riittää ihmettelemistä monessakin asiassa, eikä vähiten siinä, että sodan taisteluiden muistomerkit ja sotakirjoista tutut paikkakunnat alkavat tulla vastaan.

Pian Lotinapellon jälkeen poikkeamme vuoden -43 kesän sotaharjoituspaikalle, joka tiedetään  myös Sotamarsalkkamme salamurhan suunniteltuna toteutuspaikkana ja jossa myös kesän -44 kovat torjuntataistelut aloitettiin ja käytiin. Paikalla on kirkkaan vihreäksi maalattu tankki muistona taistelusta, muut suomalaisten tuhoamat 12 tankkia oli korjattu aiemmin jo pois tantereelta. 

Iloinen, muutaman suomen sanan taitava "paikallisoppaamme" esitteli mielellään vanhoja taistelupaikkoja pastillipalkalla ja saipa tiedoistaan vielä pienen rahallisen tipinkin.
Olisimme tervetulleita toistekin:)               

Matkamme jatkui Laatokan rantaa seuraten kohti länttä ja Aunuksen kaupunkia ilman lämpötilan laskiessa + 26 asteesta aina + 14 C:n tietämille. Liekö Laatokan läheisyys vaikuttanut asiaan? Ohitimme taistelupaikoista tunnetun Tuuloksen ja jatkoimme edelleen rautatietä seuraten ja se puolelta toiselle vaihdellen kohti Vitelen kylää, seuraavaa yöpymispaikkaamme.. 

Pysähdyimme ajotauolle pitkän aurinkoisen suoran varteen, juomatauko, vähän vaatetta päälle ja Juhalle sikari, niin on hyvä ajopäivä rakennettu. Hauskana yksityiskohtana tauolla, matkalaisemme Teuvo järjesti erittäin dynaamisen motoristin taukojumpan koko ryhmälle; "kas näin kiertyy nilkka ja näin taipuu ranne, liike lähtee lantiosta ja perse pyörii näin...- ja toistot päälle" Kylläpä tämän seurauksena tuli notkea olo.

Jo kypäröitä päähämme vetäessä paikalle vielä pysähtyi suomalaisten täyttämä pikkubussi jonka matkanjohtajalta saimme arvokasta paikallistietoa, kerron siitä kohta tarkemmin. 

Suunta siis länteen jo kohti Vitelen kylää. Jaken Suomi-kartta kertoi, että vanha valtakunnan raja olisi kymmenen kilometrin päässä, joten päätimme lähteä vielä sitä etsimään ennen majoitusta. Venäjällä painettuihin karttoihin vanhat rajat olivat jääneet ehkä epähuomiossa merkitsemättä, joten aikamme edes takaisin ajettuamme olimme jo luovuttamassa etsinnät, kunnes paikalle porhalsi edellä mainittu suomalaisten bussi. Ja nyt löytyi asiantuntemusta ja tietoa vanhasta rajasta, rajapyykeistä ja jopa näiden bussimatkan asiantuntijoiden suvuista jotka vanhan rajan kupeessa olivat aikanaan naapureina asuneet.      

Kun raja-asiat olivat selvitetty, otettiin suunta kohti majoitusta. Villa Vitele osoittautui koko lähialueen varmasti ainoaksi nykyaikaiseksi rakennukseksi. Kun viereisessä mökissä kannettiin vielä ämpärillä talousvettä sisälle, Villassa kylvettiin Suomi-saunassa ja höyrysaunassa valinnan mukaan. Isännillä tallissa iso Mersu ja huonoimmille teille varattu 4x4 V8 bensa USA pick up....  

Luulisi, että Villaan olisi näyttävät opasteet heti päätieltä alkaen, mutta ei merkin merkkiä..
Etsimällä ja kysymällä löytää, se on selvä ja Suomi-motoristi on tervetullut vieras paikallisten silmissä. Kirjautuminen Villaan jossa esitettiin passit ja migraatiokortit, täytettiin liput ja laput - ja maksu käteisellä:)