Aamulla herättiin skandien syleilystä, (siis vuoriston..). Tästä on hyvä aloittaa varsinainen Telemark -retki, joten nokat kohti luodetta ja Rjukania. Tänään ajettaisiin kunnon hevosenkengän muotoinen kierros vastapäivään. Liikennemerkki ehdottaa kääntymistä Rjukaniin "tästä", mutta tähän halpaan ei landettu, sillä muistissa oli mukava "oikotie" suoraan yli tuntureiden ja kohti maailman kattoa, ainakin tästä kohdin mitattuna.

Kohta ollaan Scandien eli Kölivuoriston katolla matkalla Rjukaniin, jossa toisen maailman sodan aikana oli Saksan ydinpommiprojektin raskaan veden tuotantolaitos. Jos aihepiiri kiinnostaa, niin lähituntumaa aikakauden tapahtumiin voi hakea helposti vaikkapa Netflixin kautta. Huikea tosikertomus miehistä, jotka hiihtivät yli tuntureiden Norsk Hydron voimalaan tuhoamaan Saksan raskasvesituotannon. Ja kun homma oli hoidettu, niin tietysti hiihtäen takaisin.

Tämän urotyön tarkempi pohdiskelu vei meiltä kovimmat "me ollaan sankareita" -luulot, jotka syntyivät kun pujottelimme hienoilla moottoripyörillämme koneavusteisesti kahva maassa kurvaten kohti tunturin huippua.,   

Tuntureilla "kokeneen" Norjan kävijän silmään osui parkkipaikka vuoren rinteessä joka oli täynnä autoja ja sijaitsi keskellä ei mitään. Onneksi tällä kerralla oli sen verran malttia matkassa, että päätimme piipahtaa katsomaan oli kyse.

Ja kyllä kannatti, sillä tästä alkoikin matkan ensimmäinen todellinen seikkailu kaivosjunalla tunturin huipulle! Ensin matkustettiin 800 metriä loivaa ylämäkeä väliasemalle, jossa vaihdettiin junaa joka taas nousi noin 50 asteen kulmassa seuraavat 500 metriä, ainakin, about...
Kun maksullisesta junasta päästiin ulos, saimme kiivetä maksutta omin jaloin huipulle.
Tämä oli matkan ensimmäinen todellinen vau -elämys, mitkä näkymät ja mikä vilvoittava tuulahdus, huh huh...- tänne kyllä tullaan uudelleen. Kohde sopii loistavasti PPB matkan ensimmäiseksi elämys-etapiksi  

Tänä päivänä Rjukan tunnetaan myös jättipeilistään, jolla auringon valoa heijastetaan vuoren vastaseinältä kaamosaikana ja spotataan keskelle kaupungin toria. Loistavasta säätilan vallitessa (+ 27 C) jatkamme matkaa kohti Geiloa. Mutta ei taaskaan sitä liikennemerkein opastettua pääreittiä, vaan sen vierestä joka onkin PeterPanBiken totuttu tapa toimia :) 

Vuoristo- ja tunturimaisemissa Geilosta Ejdfjortiin saakka riitti todellakin nähtävää. Ensimmäisenä kunnon ajopäivänä näillä kulmilla iskee "maisemahuuma", josta ei pääse eroon muuten kun niitä ihailemalla. Hurmosta ei yhtään helpota lähes moottoriurheilu kilparatamainen kiemurteleva huippukuntoinen tunturitie, joka on samalla pääväylä Oslosta Bergeniin.  

Lukuisten mutkin jälkeen katsastamme mm. Föringfossin putoukset (elleivät olisi kuolleet veden puutteeseen tämän kesän osalta) ja laskeudumme Ejfjortiin, Hardanger -vuonon pohjukkaan.
Ensimmäinen vuono ja Atlantin valtameri saavutettu!

Tästä vielä porhallamme suorinta tietä, jos kukaan on sellasta Norjan Telemarkissa ajanut, kohti Dalenia, tämän päivän yöpymisetappia. Tänään ajettiinkin täysi hevosenkenkä vastapäivään, totesimme iltakävelylenkillämme läheiseen hotelliin. Hotelli itsessään oli myös jonkinlainenkokemus, jonka tarjontaa oltu suunnattu ainakaan pers'aukisille, totesimme samalla kun hörppäsimme yli 11 euron kypäräkaljat.

Yhteenvetona ajopäivästä voidaan todeta, että se oli erinomainen reitti kaikkine hienoine nähtävyyksineen, mutta 14 tunnin ajoaika ja reipas 500 km ajo tuntureilla pakottaa lyhentämään paivämatkaa, etenkin PPB matkaa silmällä pitäen. Tästä kun poimitaan parhaat palat, niin - avot, kyllä kelpaa asiakkaita ajeluttaa! 

PS. Tänäkään päivänä ei kukaan yrittänyt tyrkyttää kameran akkua ostettavaksi, joten puhelin kuvien voimalla mennään ja tietysti kaverini Harrin kameran, Sony 4-tonnisen myötävaikutuksella.