Tänään ajettiin reissun kolmas ja samalla viimeinen matkapäivä, joten lähdemme liikkeelle heti aamukahdeksan tietämillä - miinus myöhästymiset ja pikku viiveet josta ei sakoteta, sillä olemmehan lomalla.

Nousimme eilisen ajopäivän tavoin pikkutietä vuorten yli pohjoiseen ja samalla pääteitä vältellen aina Mitterolangiin asti, joka olisi ihan tavallinen paikkakunta pohjois-italiassa ilman sen kummempaa merkitystä, ellei siellä sijaitsisi juuri se risteys jota ei pidä missata, sillä sieltä lähtee tie kohti matkan makeimpaa passoa. Vaikka olihan niitä nähty ja ajettu jo kaksi päivää, mutta…

Miltä kuulostaa kärrypolun levyinen, yksisuuntainen, peilin sileä, kastemadon lailla kiemurteleva asfalttitie jota ajetaan 15 minuutin vuoroissa alhaalta ylös ja ylhäältä alas ja joka kiemurtelee yli Alppien ylittäen Italian ja Itävallan välisen rajan?

Eipä tarvinnut odotella liikennevalojen vaihtumista Italian puolella jonon päässä, sillä ikään kuin vahingossa ja tietämättä syytä pysähdykseen, ohitimme koko jonon; ja kuin sattumalta olimmekin jonon kärjessä odottamassa liikennevalojen vaihtumista - muiden jonottajien katseiden kuumottaessa selkäämme. Oli siis tulossa lämmin päivä..

Huikeat maisemat ja loistelias pyöritys ja pian oltiinkin jo Itävallan puolelle ja menossa kohti Lienzia josta edelleen kohti Grossglogneria ja seuraavaa Alppien ylitystä.

Juuri kun luulimme parhaat reitit jo ajaneemme kaikkine pikku pyörityksineen, aukenee jälleen uudet maisemat. Grossglogner ei varmastikaan ole syyttä nimeään ansainnut, sillä aiempiin kokemuksiin Italian puolen pysty jyrkkiin ja rouheisiin kallioihin verrattuna; suuri on suurta.

Lunastimme “edulliset” liput Grossglogner hoch alpenstarasselle ja lähdimme kiipeämään kohti matkan viimeisintä Alppien ylitystä ja kohta olimmekin jo Heiligen blutilla, Frans Josef höhellä ja Edelweisspitzellä nautiskellen niin mennessä kuin tullessakin huikeista mutkateistä ja vuoristomaisemista suorastaan taivaan kannella ajaen.

Lopulta laskeuduimme Alpeilta Kapruniin, jossa nautimme lounaan ja suuntasimme kohti Munchenia. Ei suinkaan suorinta tietä, vaan mutkitellen Itävällan pulta kylästä kylään.
Kello kävi ja kyliä tulee kylä kylän perään.. Viimein suunnattiin autobahnille ja vedettiin viimeinen sata kilometriä vaijerit kireällä kohti Baijerin pääkaupunkia, eikä yhtään liian aikaisin, sillä pyörien palautus ja kyyditys lentokentälle ei sujunut kuin wiener valssi, vaan mieluumminkin pikku kylmänhiki päällä siitä, kuinka ehditään. Itävallan ja Saksan välinen autobahn oli suljettu ihmissalakuljetus rajatarkastusten takia ja jonot tarkastuspisteille olivat mittavat, joten tämä nykyajan ilmiö ja yllättävä stau sattui reitillemme.

Taas otettiin motoristin käsikirja esiin kohdasta “voiko ojan puolelta ohittaa jos on paha ruuhka”?
”Kyllä voi ja pitääkin, vaikka keskeltä tietä jos se helpottaa ruuhkaa isossa mittakaavassa”; oli yksiselitteinen vastaus. Ja kyllähän se helpotti:)

Vuokraamolta ajoimme pikataksilla lentopysäkille ja sieltä lentämällä illaksi kotiin, vaikka Lufthansan siivin. Mutta kylläpä oli taas hieno, monimuotoinen ja tapahtumarikas ajopäivä jälleen, vaikea näitä olisi edes paremmuusjärjestykseen laittaa, eikä edes yritetty.

Matkanjohtaja Jyrki kiittää erinomaisen hienoa joukkoaan taitavasta ajamisesta ja hienosta yhteispelistä kaikilta matkan taittamisen osa-alueilta. Kiitos teille ladyt Laura, Krisse ja Taina sekä gentlemen Ilkka, Martin, Kari, Jari ja Kimmo.

Ajamattomia teitä jäi vielä koluttavaksi…..