“Ljubliana - Cortina d’Ampezzo - päiväkierros Alpeilla ja Itävallan kautta takaisin Sloveniaan…..“

Näin lukee ympäripyöreästi tulkiten PeterPanBiken sivujen matkakuvauksessa Dolomiittien matkan osalta, mutta kun näppäriä ja joustavia ollaan, niin asiathan voidaan tehdä toisinkin - ja niin nähtiin ja tehtiinkin.

Ljublianan hankalan pyörien varaustilanteen takia muutimme jo hyvissä ajoin lopputalven aikana matkasuunnitelmiamme täysin; niin ajankohdan kun reittienkin osalta. Loppujen lopuksi matkan pääaihe Dolomiitit, eli kolme kurvailun täyttämää ajopaäivää Alpeilla tulisi toteutumaan kokonaan uudelleen suunnitellussa, ja nyt voi sanoa että jopa parannetussa muodossaan täydellisesti.

Matkamme alkoi tehokkaasti torstaina-aamuna klo 6.00 Vantaalta josta lensimme suoraan asian ytimeen, eli Munchenin ja edelleen taxilla heti aamutuimaan BMW tehtaiden vuokraamolle, jossa meitä odotti lähes tuliterät Bemari moottoripyörät. Ensin tytöille Gin Tonicit (BMW F 800 GT) ja sitten pojille ISOT Gessut.

Iso Gessuhan (BMW R 1200 GS) on se moottoripyörä, jonka hankintaan päädytään kun lähes kaikkia moottoripyöriä on jo kokeiltu, vaikka voipa olla myös kujlettajan iällä ja niskojen taipumisella ajo-asentoon oma osuutensa ostopäätökseen :)

Vuokraamolla vielä jämerä kertaus ryhmäajon kultaisiin sääntöihin, ja nokat kohti Alppeja.
Tytöt edellä, eli Taina ja Laura (toki matkanjohtaja Jyrkin opastuksessa) suuntasimme kohti etelää läpi Munchenin. Sillä luontevin tapa päästä kaupungista pois, on ajaa sen läpi kaupungin tutut maamerkit pyörän selästä katsastaen.

Pikkuhiljaa pääsimme Autobahnille, jossa otimme 50 km aikahypyn kohti maaseutua ja sen kumpulevia teitä. Maaseudulla ei tosin matka etene, sillä tuntuu, että jokaisella saksalaisella olisi oma pieni kylänsä jonka liikennevaloissa seisten - ehtii kyllä ihailla kylän nähtävyyksiä…

Alppimaisemat aukesivat kaikessa loistokkuudessaan, joten oli hyvä pysähtyä lounaalle. Nautimme tietysti matkan ensimmäiset schnitzelit, kuinkas muutenkaan. (paitsi Chrisselle vegeä..)

Kurvailimme kohti Innsbruckia lämpötilan noustessa jo reilusti yli 25 C:een. Tällä kertaa Garmish Partenkirchen sivuutettiin, mutta Seefeldissä poikettiin sigh seeing -kierroksella ja merkille pantiiin myös Olympiahyppyrimäki olympiarenkaineen. Eero Mäntyranta kantaa MR Seefelt titteliä vuoden -64 talviolympialaisten perusteella, tiesi Jari kertoa.

Ja sitten ajo varsinaisen talvikisakaupungin, Innsbruckin läpi, jossa bongaamme seuraavan Olympiahyppymäen; - kahden hyppyrin matka tähän mennessä.

“Kadota kaverit niin löydät heidät Italian rajalta”, tällä kertaa Brennerossa, toimi hienosti. Ei ole varmastikaan tyhjästä keksitty sanonta, että kaikki tiet veivät Roomaan.

Nyt alkoivat Alppitiet toden teolla, ensimmäisen mutkapätkän alkuun oli joku ajoneuvolla-ajo kielletty merkkikin tien poskeen pystytetty, mutta ajamaan oltiin tultu eikä merkkejä tulkitsemaan.. Melkein huipuilla tie olikin poikki louhintatöiden takia, joten asiasta oli joku merkin vaivautunut pystyttämään. Pikku odottelun jälkeen meille taas aukeni nousu-ura ja pian oltiin huipulla, ensimmäistä kertaa tänään.

Tänään tuntui kuitenkin siltä, että kaikki tiet vievät Bolzanoon, joten sekin tuli nähtyä, eikä suotta. Pienten paikallistie- ja Autostradakokeilujen jälkeen päädyimme illaksi St. Vigilioon Hotelli Condorin siipien suojaan pikku sateen saattelemana, sillä motoristin työpäivään kuuluu sekä sadetta että hellettä. Ajopäivä olikin nyt ns. pulkassa, joten siirryimme hyvässä järjestyksessä ravintola Kotkaan illalliselle ja edelleen unten maille.