Päivä 3 | Sayre - Port Colborne (Kanada) | 330 km
Viime yönä vähän ukkosti ja sateli Sayressa ja vielä aamiaisen aikaan viimeiset sadekuurot menivät ylitsemme. Kuitenkin lähdön hetkellä sade oli tauonnut ja päästiin liikkeelle ilman sadevehkeitä. Alkumatka menittn isompaa tietä ,mutta koska päivän matka ei ollut kovin pitkä vaihdettiin ensimmäisen kahvitauon jälkeen pienemmälle tielle ja ajeltiin koko päivä Niagaran putouksille saakka pikkuteitä pitkin taajamasta toiseen. Paljon oli matkan varrella perinteistä ameriikan maisemaa. Pikkutaloja joissa isot nurmipihat. Täällä yleisin harrastus lienee ruohon leikkaaminen. Jokaisella on sellainen päältäajettava ruohonleikkuri ja pihojen nurmet ovat lähes poikkeuksetta aina leikkattuna.
Viime yönä vähän sateli, mutta koko päivä saatiin ajella kuivassa vaikka aamulla maa oli vielä märkä.
Alkumatkaa lukuunottamatta ajeltiin koko päivä pikkuteitä pitkin...
...kylä toisensa jälkeen.
Kahvitauko
Niagaran putouksilla.
Niagaran putouksille saavuttiin hyvissä ajoin kahden jälkeen ja vaihdettiin maata ajaen Kanadan puolelle, josta putoukset näkee paremmin. Rajalla ei kauaa mennyt muuta kuin passin tarkastukset ja meille jäi hyvin aikaa ihailla putouksia. Loppumatka pieneen Port Colbornen kylään jonne tämä ajopäivämme päättyi. Täällä ei sinänsä mitään ihmeellistä ole, mutta sopiva paikka etäisyyden puolesta huomista silmälläpitäen.