Go south - ja niin tehtiin. Tuttuun tapaan ajoimme parikymmentä kilometriä ja sopivan aamiaispaikan tullessa vastaan, poikkesimme aamupalalle. Aamiainen tarjoiltiin kaikilla mausteilla, tarjolla oli siis jo tutuksi tulleita papuja, paahtoleipää, marmeladia, pekonia, munakasta ja makkaranpätkiä, juomaksi juicea ja kahvia.

Tänä aamuna kannatti syödä tukevasti, sillä saavuttuamme Omapereen jälkeen taas Tasmanian meren tuntumaan, sen tähän mennessä viehättävästi rantaan lyöneet aallot olivat muuttaneet olemustaan varsin myrskyisiksi. “Navakkaa sivutuulta” oli lievä ilmaisu kun surffasimme tuulenpuuskien riepottelemana kohti päivä päivän ykköskohdetta, Stirling Pointia.

Bluff on maailman kolmanneksi eteläisin piste jonne voi ajaa moottoripyörällä. Paikan tunnistaa helposti tienviittakokoelmasta, jossa yksi keltainen viitta mm. kertoo Etelänavalle olevan matkaa enää 4800 km... Läheltä vei mutta loppui tie kesken, todettiin ja suunnattiin kohti pohjoista.

Merinäkymät jäivät taakse ja loppupäivä ajettiin kohti Cromwelliä hetkittäin jopa pohjalaisissa tunnelmissa, ei mutkan mutkaa ja täysin viivasuoraa tietä. Tästä hauskuudesta ei päästy pitkään nauttimaan, vaan perusasetuksiin kuuluvat kumpuilevat mutkatiet vihreän herkullisine maisemineen palasivat jälleen matkamenyyn. Aikamme ajettuamme pääsimme Cromwelliin, jossa otettiin kunnon lodget alle ja kiiruhdettiin pikaisesti meksikolaiselle illalliselle, sillä näillä kulmilla ravintolat tuntuivat menevän poikkeuksetta kiinni jo klo 9.00 PM.