PeterPanBike | Seikkailuja Moottoripyörällä

View Original

Päivä 2 Kiwi | Auckland - Kauri Forest - Kaitaia | 300 km.

Ensimmäisen ajopäivämme aamu aukeaa pikku sateessa kun suuntaamme taxilla kohti BMW vuokraamoa. Hetken aikaa tuntuu, kun kaikki illan ponnistelut sateen poisloihtimiseksi olisi epäonnistunut täydellisesti. On kuitenkin hyvä muistaa, että kulloinkin vallitseva säätila on aina motoristille se paras mahdollinen eikä siitä tingitä. Koneita käynnistellessä aamupäivän viimeinen sadepisara jo putosikin maahan. 

Nyt nokka kohti Muriwaita ja Sinisuula yhdyskuntaa tervehtimään. Pian totesimme, että Sinisuulilla oli kaikki hyvin ja tuulta riitti hyvinkin toteuttamaan hienoja liitelyharjoituksia, joten suuntasimme kohti pohjoista.

Nyt alkoi varsinainen matka kohti pohjoista ja samalla alkaa päivittely upeista maisemista ja mutkateistä, jotka vasta ovat alullaan. Ensimmäinen taukopaikka osoittautui myös hyväksi paikaksi pukea sadeasut päälle ensimmäistä kertaa. Ukkoskuuron syleilyssä jatkoimme matkaa edelleen kohti pohjoista ja Kauri Forestia, tämän päivän ykköskohdettamme.

Kauripuu -metsä on maineensa veroinen ja lumoaa vierailijansa täysin viidakkomaisella olemuksellaan. Huippuluokan maantiepujottelun metsän siimeksessä kruunaa noin 2000 vuotta vanhalla Kauri -puulla vierailu, jonka ympärysmittaa vanhuksen vyötärölle oli kertynyt jo 17 metriä.

Kauri Forestista suuntaamme edelleen kohti pohjoista ja Kaitaiaa, jossa oli matkamme ensimmäinen yöpyminen. Paluu lauttareitiltä ykköstielle ja sen täydellisesti kallistetut mutkat ylämäkeen toivat ajopäivän päätteeksi viimeiset maistiaiset karkkipussista, joita Uuden Seelannin tiet voivat yllättäen tarjota. Matkasihteeri Jaanan Uudessa Seelannissa asuva ystävätär Anita oli sopinut miehensä Miken kanssa jo ovensa sulkeneen ravintolan kanssa, että 11 nälkäistä Suomi -motoristia ovat aina tervetulleita. Illallinen oli maistuva ja yhtä hyvin maistui unikin, so good night.

Osapuilleen tästä alkaa Pohjois-Saaren länsirannikon 90 Miles Beach, eivätkä nämä mailit ei ole keksittyjä..

Ihan tavallinen Kauripuu joka aloittanut kasvunsa jo ennen ajanlaskumme alkua..

Jaana ja Heikki: On se iso puu..

Kaija ja Markku: Ja on se vanha puu..

Me kaikki olemme samaa mieltä tästä asiasta.. Jaana, Heikki, Japi, Anne, Timo, Katri, Kaija, Markku, OP ja Tapio.

Maisemat ja näkymät ovat varsin maittavia..

Tännepäin, tietää Jyrki.