Kostean ajopäivän kostea ilta..

Jos eilen ajettiin hiki päässä Ljublianasta Cortinaan hurjia, lähes + 30 C:een lämpötiloja päivitellen, niin näitä tarinoita ei tarvinnut toisen ajopäivän aamuna jatkaa. Ajopäivän aamu siis alkoi melko kosteissa merkeissä ja sen merkiksi sadeasut puettiin päälle ennenkö metriäkään oli ajettu.

Lähdemme siis perustellusti liikkeelle iloisen keltaisissa “tiimiasuissamme”, sillä neonväri on kesänä 2019 järkevän ja muodikkaan motoristin valinta.

Cortina de Ampezzo oli talvilolympialaisten keskipiste vuonna 1956, ja sitä se aikoo olla taas myös vuonna 2026. Aamun alkajaisiksi oli siis luontevaa käydä tarkastamassa, että olympiamäki olisi edelleen hyppykunnossa.

Ja olihan se juuri siinä kunnossa, missä Veikko Kankkonen aikanaan leiskautti monikymmenmetrisen hyppynsä ansaiten sillä olympiamitallin. Tosin, nyt näytti vahvasti siltä, ettei Veikon jälkeen hyppyrillä ole ollut sen kovempaa käyttöä, eli suoraan sanottuna aika lailla lahoa puuta oli koko hökötys.

Toivotaan, että uusien olympialaisten budjetti sallisi edes pienen määrärahan vanhan historiallisen “mäenlaskumäen” kunnostukseen, kuten mäkihyppyä ennen kutsuttiin.

Kun hyppyri oli tarkastettu, kiepautimme vielä kerran Cortinan läpi josta suuntasimme mutkikasta ja edelleen mutkikkaampaa tietä kohti Alppeja. Ensimmäinen pysähdys tehtiin kuuluisalla kuvauspaikalla, jonka “korkein paikka” -kylttiin liimattiin uudistettu PeterPanBike -tarra aikaisemman logon viereen. Kokemus tuo varmuutta…

Jos lähtiessä ei olisi vielä satanut riitävästi, niin nyt voidaan sanoa, että vettä alkoi olla riittävästi lämpömittarin osoittaessa reilusti yli 20 C vilpoisempia lämpötiloja, mistä eilen nautittiin. Olipa hienoa pukea oikein kunnolla sadevaatteita ja nauttia siitä, ettei tullut kylmä eikä vesi valunut niskaa pitkin suoraan saappaisiin.

Renkaiden pito oli mitä mahtavin sateen pesemillä teillä, eivätkä pientareetkaan pahemmin pölisseet…. Ehkäpä pienehköt pilviharsot saattoivat peittää parhaimmat Alppimaisemat tänä “zillailupäiväksi” nimettynä ajopäivänä, mutta eipä siitä pitkään murhetta jaksettu kantaa. Pian oltiinkin Canazeissä, joka läpi ajetettiin ilman isompia ohjelmanumeroita, ainoastaan kuvattiin kauneimmat rakennukset ja jatkettiin matkaa kohti 2000 metriä ylöspäin kymmenien “tornatojen“ siivittämänä.

Päästyämme tämän Passon huipulle, ties kuinka mones jo tällä matkalla, poikkesimme keittolounaalle. Kylläpä keitto maistui tämän kostean ajopäivän kyytipojaksi, sillä kukapa sitä kiinteää ruokaa olisi kaivannutkaan… Tuulen tuivertaessa, eikä sateen ainakaan vähentyessä, muodostimme yhteneväisen mielipiteen siitä, että ylimääräiset “kurvit ja knöödetlit” on tämän päivän osalta ajettu, joten nyt suunnataankin suorinta tietä kohti tämän etapin majapaikkaa, St. Vigiliota.

Suorin tie on suorastaan retorinen käsite näillä kulmilla, sillä jokaiseen suoraan sisältyy miljoona mutkaa - onneksi :)

Jos oli ollut kostea päivä, niin sitä ehdottomasti seurasi todella kostea ilta.
Näin ei tehty kuitenkaan sanan perinteisessä merkityksessä, sillä ryhmän yhteishenkeä tiivistettiin hotellin spa-osastolla ahtaumalla sopuisasti keski-eurooppalaisen saunan 70 C.een löylyihin sekä uima-osastolla uiskennellen.

Spa:sta löytyi myös 90 C:een Suomi-sauna, jonka aluksi oli miehittänyt pari keski-eurooppalaista miehenretaletta makaillen pitkin lauteita, ilmeisesti luullen, että saunaan mennään nukkumaan… Saimme kuitenkin sakemannit hätisteltyä Spa:n hiljentymisosastolle rahoittumaan ja samalla oppimaan ei niin hiljaisesti lausuttuja suomen kielen perussanoja. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, kuin oltaisiin oltu Putte Possun nimipäivillä konsanaan…

Upean kylpylä-iltamme kruunasi maittava ja monipuolinen illallinen Hotel Condorin siipien suojassa. Pitää todeta, että kyllä täydellä masulla nukkuu mukavasti…