PeterPanBike | Seikkailuja Moottoripyörällä

View Original

Päivä 5 Pongola - Jokiristeily - Champagne Valley 385 km

Aamu alkoi jälleen tuhdilla aamiaisella, jonka jälkeen siirryimme sitä kuuluisaa kinttupolkua pitkin Pongola joen rantaan, jossa meitä odotti vene kahdella 50 hv Yamahan moottorilla ja kuski joka esitteli itsensä Sunnyboyksi. Moottoripyörät rannalle parkkiin ja Sunnyboyn kyytiin kahdeksi tunniksi. Ja todella kannatti lähteä. Näimme Pongola joen ja rannan asukkaita yllättävän paljon. Rannalla oli juomassa seeproja, kirahvilauma, villisikoja ja lukematon määrä lintuja. Joessa taas uiskenteli virtahepoja, krokotiilejä ja paljon kaloja.

Kello 11 lähdimme sitä toista kinttupolkua pitkin pois ja päästyämme leveämmälle hiekkatielle, niin edestäni juoksi aikuinen kirahvi. Oikeasti siihen ei ollut matkaa kuin noin viisi metriä. Uskokaa tai älkää, niin kirahvi siltä matkalta on aika iso eläin. Säikähdin suunnattomasti, mutta onneksi en törmännyt kirahviin. Olen varma, että olisin pyöräni kanssa jäänyt kakkoseksi.

Risteilyn jälkeen lähdimme ajamaan kohti länttä ja illaksi saavuimme majapaikkaamme Champagne Valley nimiseen kylään. Matkalla ajoimme muuten Afrikan Route 66 tietä pienen matkaa. The Nest Drakensberg Mountain Resort Hotel oli mahtavalla paikalla. Illallisen jälkeen oli tarkoitus päivittää blogia, mutta huoneessani ei ollut internet yhteyttä niinpä siitä ei tullut mitään. Nukahdin puhelin vatsalla ja nukuin yhdeksän tunnin yöunet.

(lisään kuvia, kun pääsen parempien yhteyksien äärelle)