Päivä 2 | Teba - Zahara - Ubrique - Jubrique - Estepona - Costa del Sol - Torremolinos
Torstai-aamuna moottoripyörävuokraamon tutut yrittäjät tulivat hakemaan meidät hotellilta klo 8.30, niin kuin oli sovittu. Siis tasan puolelta ilman espanjan viivytyksiä tai muita manjaanoja. Näin lokakuun loppupuolella aurinko nousee vasta kahdeksan jälkeen, joten tänään oltiin liikkeellä hyvissä ajoin.
Kuittasimme vuokraamosta itsellemme kolmeksi päiväksi yhden 1200 GSA:n, kaksi 1200 GS:ää, yhden 800 GS ja kaksi 700 GS:ä sekä kaksi Tiger 800:sta. Pyörät eivät olleet ihan uusinta mallivuotta, kiitos ystävämme Covid-19:sta, mutta kuitenkin vähillä kilometreillä ja huippukuntoisia, uuden veroisia.
Tebasta oli hyvä aloittaa matkanteko, sillä vuokraamo sijaitsee vuoristossa. Näin jokainen kuljettaja pääsee tutustumaan uuteen pyöräänsä kaikessa rauhassa paikallisteillä joutumatta Torremolinoksen tai Aurinkorannikon aamuruuhkiin.
Matkamme suuntautui kohti länttä ja Zaharan ikivanhaa kaupunkia. Mutkaiset tiet ja hienot maisemat veivät meidät sinne kantateitä pitkin. Ensimmäisellä ajotauolla, joita pidetään noin tunnin välein, monen kamerat lauloivat jo täyttä päätä, vaikka varsinaiset maisemat olivat vasta tulollaan.
Ajoimme Zaharan kaupunkiin aikomuksena poiketa sinne aamupäiväkahville, mutta 1400 luvun arkkitehdit eivät olleet ottaneet kaupunkisuunnittelussa huomioon tulevaisuuden moottoripyörien pysäköintiä, eikä näin ollen pysäköintitilaa aivan keskustasta löytynyt. Kahvipaikka ei mennyt jatkoon, mutta itse jatkoimme matkaa kohti vuoristoa.
Aivan huikean serpentiinousun ja lukemattomien mutkien jälkeen kipusimme kohti Grazalemaa, minne matkaa oli vain 16 km. Nousu 950 metrin korkeuteen ja sieltä laskeutuminen uskomattoman tien ja mahtavien maisemien saattelema läpi saman nimisen luonnonpuiston otti aikansa, ja kahvitteluhetki vaihtui lounastauoksi kaupungin torilla. Kuvassa Joy, Heikki, Juha ja Saara.
Zaharan patoallas ammotti tyhjyyttään näin syksyn tullen poikkeuksellisen kuuman ja kuivan kesän jälkeen Maaliskuussa kirkasvetiset järvet ovat reunojaan myöten täynnä. Kohta Espanjan vesivarastot on tuotettu sähköksi, ja yleiseurooppanen sähkön hinta on nousussa kun kysyntä kasvaa Espanjan suunnalta, näin arveltiin.
Janne
Matti
Lokakuinen Andalucian aurinko paistoi tänään täydeltä terältä lämpötilan ollessa noin 23 C.
Lounaan jälkeen nousimme jälleen 500 metriä korkeussuunnassa ylöspäin ja edelleen toiselta puolelta alas. Ja näillekin useita toistoja…
Taakse jäi moni kylä ja kaupunki, nousut ja tuhannet mutkat ennen kuin saavuimme tämän päivän toiseen kohokohtaan, viimeiseen 1000 metrin ylitykseen, ennen laskeutumista Esteponaan.
Ikäväksemme jouduimme toteamaan, että kuluneen kesän kuivuus ja metsäpalot olivat tehneet tuhojaan ja polttanut käytännöllisesti katsoen koko satumaisen mäntymetsän, jonka piti olla yksi kruunun jalokivi tämän päivän etapeista ennen seitsemän kilometrin laskeutumista Esteponaan.
Palanut, musta metsä oli jännittävä ja kauhistuttava kaikessa kauneudessaan ja karmeudessaan.
Onneksi tiet olivat edelleen hyvässä kunnossa ja hauskoja ajaa. Niin voi päätellä myös Heikin ja Joyn iloisista ilmeistä.
Tauko näköalapaikalla. Näkymät olivat avarat, toisin ehkä hieman savuisen hajuisia ja paikoin nokisia. Kaiteella keikkui Juha, Saara, Jaana ja Matti.
Mikko ja pikku gessu, “kyllä on mahtavaa, muisti Mikko toistella säännöllisin väliajoin.
Jukka ja Tiger 800. Tiikeri on oivallinen mutkamiehen työkalu.
Illan ohjelmaan kuului tietenkin kumartaminen Munchenin suuntaan, sillä Baijerin lempilapsi oli potenut koko ajopäivän ajan kasvavaa takapyörän tärinää. Tarkemmassa tutkimuksessa selvisi, että renkaan runko oli poikki.
Tämä tiesi pompottavaa loppumatkaa pitkin Aurinkorannikkoa. Loppumatkalle lisämausteen toi tuntuva ruuhka A7 tiellä, jonka aiheuttajaksi osoittautui peräänajo lähes 30 km päässä.
Hetken verran ja mutama kilometri madeltiin kiltisti jonon jatkona, kunnes ajankäyttöämme ohjasi lähestyvä illallispöytävaraus. Tämän ajopäivän kruunasikin aivan upea pujotteluretki, ensin kaistojen välissä ja lopuksi pitkin peinnarta. Tämä tempaus oli illallisen hilpeänä puheenaiheena, kun lopulta istuimme “yläkaupungilla” Bodega Guerrolassa, since 1962, illallisella.
Olipa hieno ajopäivä tämä ensimmäinen, sen asian suhteen ei tullut yhtään sora-ääntä. Eikä minkään muunkaan. Meillä on kiva porukka ja ajohommat sujuivat yhteen niin kuin oltaisiin ennenkin yhdessä reissattu.
Huomenna ja ylihuomenna ainakin reissataan.