Päivä 1 Koti - Turku- Tukholma
Itämeren matka alkoi nimensä mukaisesti Itämeren rannalta, lähtöpaikkakunnan oli muuan Turku, kiva pikku kylä Lounais-Suomessa minne oli rakennettu oma laituri:)
Sovittiin, että ollaan paikalla hyvissä ajoin, eli klo 18.00, jolloin jäisi vähän omaan aikaa ennen kuin laiva lähtisi klo 20.15.
Leith otti varman päälle Kotarinsa kanssa ja oli paikalla jo klo 15.00. Varma on varmaa:)
Leithille ja aikaa jopa selfien ottamiseen, hmm, mItenkäs nyt otetaankaan….
Matkaselvitys oli nimensä mukaan selvitys, jota selvitettiin oikein kahden matkanjohtajan voimin. Sami oli samassa laivassa oman Telemarkin ryhmänsä kanssa, joten meitä peterpanbikelaisia laivassa oli noin 23 henkilöä. Hyvää Telemarkin matkaa Samin ryhmälle.
Mikko, Jukka, VP, Raija ja Mats
Tulee muita lähtökuvaan? Taustalla Asseri, Pentti ja Jaana.
Lippu salkoon ja maailmalle, kyllä meidän kelpaa.
Jee, nysse alkaa, toteaa Laura
Jos lähtöselvityksessä oli jotain pientä säätöä, niin koko ajan oli varmaa, että meillä on pöytävaraus 23 henkilölle. Mikko, Jaana ja Laura.
Otetaans uudelle matkalle, toteaa Mikko. Mats seuraa tilanteen eskaloitumista vierestä.
Jälkkäri on hyvää, tietää Jaana ja Laura.
Suskilla oli karkki- ja jälkkäripäivä, Jyrki ja Asseri seurailee tilannetta.
Homma paketissa, startti aamulla Tukholmasta klo 6.00. Hyvää yötä!