Tämän päivän aamua piristi pieni sateen uhka, joka vältettiin. Harmi sinänsä, sillä pikku sadekuuro olisi ollut jo paikallaan. Matka Puolasta Liettuaan sai alkaa vain muutaman pisaran siivittämänä..

Hurjasta helteestä johtuen pienten rannikkokylien koluamien jätettiin tämän päivän osalta. Sen sijaan valittiin “Ruotsin malli”, jossa reitit kiertelevät sisämaan puolella. Kovin kauaksi rannikosta ei kuitenkaan ei menty, mutta kuitenkin niin, että myös Puolan maaseutu tuli tutuksi.

Puolan maaseutu oli kaunista katsella ja ajella. Suunnitelman mukaisesti Gdanskista ajettiin noin tunnin verran valtateitä pitkin, kunnes poikettiin pikkuteille. Nämä pikkutiet veivät meidät matkan varrella sijaitsevaan sotahistorialliseen kohteeseen, Saksan armeijan komentokeskukseen, Sudenpesälle.

Sudenpesä oli vaikuttava nähtävyys niille, joita sotahistoria kiinnosti. Niitä, joita sammaloituneiden betoniraunioiden tutkiskelu yhdistettynä hirmuhelteeseen, asia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, vaan he suunnistivat suoraan majapaikkaamme Kaunasiin. Suoraan tarkoittaa Puolan paikallisteillä sitä, ettei siellä ole suoraa tietä nähtykään. Suorilla teillä suoria sitten riittääkin aivan riittavästi…

Puolan päätieverkosto on erinomaisessa kunnossa ja sitä rakennetaan ja parannetaan jatkuvasti EU -rahoituksen turvin, tietty;) Pienemmät tiet ovat hitaita edetä, mutta motoristille juuri oikea valinta jos haluaa nautiskella täysin siemauksin elämästä.

Vähän hauskuutta matkaan…

1. Puolasta Liettuan puolelle saavuttuamme poikkesimme huoltoasemalle, josta ostimme vettä ja virvokkeita myyjältä, joka ei suostunut puhumaan sanaakaan yhdellekään meistä. Myyjä ei sanonut sanaakaan, kummasteltiin…

2. Saavuimme hotelliimme, jossa aiemmin Sudenpesän skipannut “helteen sietoryhmä” meitä jo odotteli, mutta istuen pihalla goretexit päällä ka.. kahvia juoden. Hotellihuoneiden ovet eivät olleet auenneet heille.
Pitää kuulemma olla varausnumero ja passi, tänne ei niin vaan tullakaan, oli respan tiukkapipoinen virkailija kertonut. Kun tulin paikalle, sain vielä kunnon läksytyksen siitä, että en ollut erikseen varannut muuten vapaasta motoparkista pysäköintipaikkoja etukäteen. Huh huh, tällaista ei oltu ennen nähty, kylläpä matkailu avartaa.

3. Saatuamme huoneet, jotka “epäystävämme tiukkapipo” jakoi mielivaltaisesti 1hh/2hh - kuinka sattuukin menemään -tyylillä, lähdimme illalliselle. Koska oli perjantai-ilta, kaupungin keskustan kävelyalue sykki elämää.

Onnistuimme puhumaan itselle paikat erään ravintolan terassilta, jossa ei ollut tilaa, mutta kuitenkin pöytiä oli vapaana? Vapaat pöydät oli kuulemma tarkoitettu asiakkaille, eikä niitä voi antaa meille.

Perustelimme olevamme asiakkaita ja näytimme tarjoilijalle mihin pöytiin mahdumme, ja saimme jäädä.
Palvelu oli täysin Liettualaista tasoa siitä syystä, että tarjoilijallamme oli asiakkaita, eikä tämä oikein kiireiltään ehtinyt meitä palvelemaan, kuten asian ilmaisi.

Liettuan palveluammateissa toimivista henkilöistä johtuen meille jäi koko maasta vastaavanlainen kuva kun Seppo Rädylle jäi hävityn keihäskilpailun jälkeen Saksasta, joka oli siis p… maa hänen mielestään.:)