Päivä 2 | Levitunturi - Kilpisjärvi - Tromssa | 456 km |
Alkamassa oli pitkähkö ajopäivä kilometreillä ja ajo-ajallakin mitattuna, joten siihen valmistauduttiin hyvällä suunnitelmalla. Taktiikka oli selkeä; aamupalalle ajoissa ja startti heti klo 7.30 tietämillä, jotta illalla jää omaa aikaa Tromssan nähtävyyksien tutkimiseen. Lähes yhdessä hujauksessa ylväs joukkomme, yhteensä 13 moottoripyörää kyytiläisineen oli taivaltanut halki jänkän aina Kilpisjärven tielle saakka.
Myös aiemmin laadittu ajojärjestys toimi hienosti ja se oli seuraavanlainen. Matkapyörät kärkeen ja custom pyörät hännille. HIenojen reissunalkamis fiilisten saattelemana ja vasta käytännön range-tietojen perusteella pysähdyimme lopulta Kilpisjärvelle tankkaamaan, niin pyörät kuin kuljettajatkin, ja menovesi maistui molemmille.
Heti Kilpisjärven jälkeen maisemat muuttuivat oleellisesti Norjan puolelle ajettaessa. Suomen pitkät suorat vaihtuivat kurvi-ilotteluun, kun laskettelimme kohti Ykeanperää. Naissä korkeuksissa ja vuonomaisemissa kiertelimme pikkuteitä kohti Tromssaa. Yhden sadekuuron ja yhden lauttamatkan jälkeen saavuimme Tromssaan melko aurinkoisissa olosuhteissa jo klo 15.00 tietämillä, joten taktiikka toimi ja nyt jäi aikaa shoppailuun ja kaupunkikierrokselle.
Lauttamatka lopetti pienen sadekuuron, Tromssaan oli matkaa enää 50 km.
Pyörät parkkiin ja hotelliin. Norjalainen luonnonkauneus ei päässyt näyttämään parastaan pysäköintialue katsauksessa, mutta parempaa oli luvassa.
Illallinen maistui kaupungin parhaassa Pizzeriassa. Tämä on maistamalla vahvistettu tieto, vaikka muita pizzoja ei samana päivänä syötykään:)
Hiljaiseksi vetää - ja samalla suun messingille
Illan taktiikkapalaverissa vahvistettiin huomisen ajopäivän ohjelma ja sen aikataulu. Lähtö klo 7.15 ja tavoitteena ehtiä klo 11.00 lautalle. We can do it!
Norjalaista luonnon kauneutta kukin ehti ihailemaan ennen tai jälkeen illallisen. Ei hullumpaa ja poikkeaa selvästi Levitunturin maisemista.
Hinaajat tai työntäjät iltapaussilla.
Tromssa on kuuluisa tai ainakin tunnettu 1960 -luvulla rakennetusta sillastaan. Sillan rakentaminen maksettiin aikanaan liikenteeltä perittävältä siltamaksulla, jota perittäisiin niin pitkään kun silta olisi maksettu. Eräänä päivänä silta oli maksettu ja rahastuskoju poistettu - kaikkien yllätykseksi.
Sillan länsipäässä sijaitsee myös 1960 luvulla rakennettu Jäämerenkatedraali. Se seisoi ylväästi nauttien keski-kesän yöttömän yön auringossa.