PeterPanBike | Seikkailuja Moottoripyörällä

View Original

Päivät 7 | Patikkaretki Caminito Del Reylle, "Kuninkaan pikku polulle" | 7 km

Caminito Del Ray on Espanjan tunnetuin vaellusreitti. Se on nimestään huolimatta kaikkea muuta kun pikku metsäpolku ja houkuttelee vuosittain satojatuhansia ihmisiä kaikkialta maailmasta testaamaan rohkeuttaan ja ihailemaan reitin huikeita maisemia.

Reitti on avattu yleisölle kunnostettuna keväällä 2015 kunnostettuna EU standardien vaatimusten mukaisena. Reitin rakensivat 1900 -luvun alussa patotyömaan työntekijät ja se suljettiin aikanaan rapistumisen ja tapahtuneiden onnettomuuksien seurauksena.

Reitin kokonaispituus on noin 7 km ja sille pääsy on rajoitettu 600 henkilöön vuorokaudessa. Reitin pystyy kävelemään ilman eritys välineitä tai huippukuntoa, kunhan on tottunut kävelemään noin kolmen tunnin patikkaretkiä eikä korkeat paikat pelota. Onnistuimme varamaan liput kävelyreitille noin kolme kuukautta ennen sen ajankohtaa. Tänään oli se päivä kun lähdimme testaamaan rohkeuttamme ja nautiskelemaan ennen näkemättömistä maisemista ja kiurkistelemaan yli 100 metrin syvyyteen teräsvaijerikaiteen takaa.

Saara, Jaana, Tyyne, JUha, Eero, Eki ja Jari.

Reitti johtaa rotkon seinämiä kierrellen noin 7 km matkan, kunnes päättyy huikean riippusillan ylityksen jälkeen Churron kylään.

Jari, Juha ja Eki. “Tuolla on muuten pässejä..”

Pässejä, siis täällä!

Juha ja Saara lasin päällä. Saaran erityisvahvuus oli korkeat paikat….(kohdista katse kauas etkä mieti mitään muuta….)

Porin Ässät Matti ja Eero. Yhdessä ei pelota:)

Jari. Takana on huolettoman näköinen vesiputki, jonka katveessa piileskeli “se” riippusilta.

Juha.

Matkanjohtajat Jyrki ja Jaana kiittävät reippailjoita aktiviisesta otteesta ja pelkäämättömästä asenteesta luotoretkeilyn parissa.

Syksyn saapuessa myös auringonlaskut aikaistuvat, tämän kävelyn ajoitus onnistui täydellisesti.

Yhteistyökumppanimme Teba Motor Hiren veikeä yrittäjä Norman ja luottomekaanikko Lee tarjoutuivat meille kyytimiehiksi, kun tiedustelin heidän mielipidettään luontevan kuljetusratkaisun löytämiseksi.
“ We drive you Jyrki, of course we do”.

Ja niin mentiin jälleen Teban suuntaan, ylös vuoristoon ja padolle kohti Caminto Del Reyn lähtöpistettä.
Norman ja Lee kävivät huoltamassa pari pyörää siinä välillä ja palkitsivat itsensä iltapäiväkahveilla meitä odotellessaan..

Tämäkin, hieman räätälöity Andalucian matka päättyi juhla-illallisille, kuten kaikki muutkin matkat. Tässä vaiheessa pöydän antimet näyttävät vielä vahäiseltä, mutta ruokaa on tulossa!