PeterPanBike | Seikkailuja Moottoripyörällä

View Original

Päivä 1 | Marrakesh |

Aamusta asti auringon paistetta. Puoleen päivään mennessä lämpötila oli jo noussut +20 C lukemaan. Vielä viime hetken valmisteluja, mm. kävin katsomassa pyöriä ja hoitamassa vielä pari pikku juttua ennen turistikierrosta kaupungille. Marrakech tunnetaan ns. ”punaisena kaupunkina” sillä suurin osa Medinan rakennuksista on värjätty punaisen eri sävyillä.

Ensiksi kohden vanhaa kaupunkia, eli Medinaa, jonka sokkeloisilla kujilla on, jos jonkin näköistä tavaraa kaupan. Kunnon basaari meininkiä. Basaarin nimi on Souk ja se on todella laaja.

 Kujia pitkin edettiin Djemaa el-Fna-tarinankertojien torille. Aukion nimi tarkoittaa ”kuolleiden kokousta”, sillä paikka toimi aikoinaan teloitusten näyttämönä. Seuraavaksi ihasteltiin Marrakeshin kuuluisinta maamerkkiä, 77 metrin korkuista Koutoubian moskeijan minareettia.

Medinan itälaidalta löytyy, Tannery-Marrakechin nahkatehdas. Erikoinen paikka nahka kasoineen.

Iltapäivän mittaan saapui ryhmämme jäseniä hotelliimme ja olimme sopineet tapaamisen ala-aulaan klo 19.00, jolloin pidettiin esittäytyminen ja lyhyt briiffi ensimmäisestä ajopäivästä. Sitten olikin aika suunnata tervetuliais illalliselle läheiseen Panorama ravintolaan. Ruokailun päätteeksi takaisin hotellille ja kohta puolin olikin jo aika mennä nukkumaan ja odottamaan pienellä jännityksellä mitä huominen tuo tullessaan.

Anass ja MJ

Perinteinen menopeli turisteille

Koutobian moskeijan minareetti

Mausteita joka lähtöön

Tästä Medinan entistäkin kapeimmille kujille

Tarinankertojien tori