PeterPanBike | Seikkailuja Moottoripyörällä

View Original

6 päivä | Rotorua, vapaapäivä ajamisesta |

Matkan ensimmäinen vapaapäivä vietettiin Rotoruassa neljännen ajopäivän jälkeen. Nyt oli Pohjois-Saareen pohjoinen puolisko kierretty ja päivän lepo paikallaan. Vapaapäivä alkoi kuitenkin ohjelmallisesti aamupäivän Maori -kulttuurista soittaen ja laulaen kertovalla esityksellä.

Mukavan musiikin lisäksi esityksessä selvisi, että Maorit ovat aikanaan olleet melko sotaisia ja pelotelleet toisiaan näyttämällä heille kieltä. Se on todella epäkohteliasta ja se sopii enää turistien pelotteluun tai hurmaamiseen, miten kukin asian kokee.

Muhkean esityksen jälkeen seurasi noin tunnin kestävä opastettu kierros Whakarewarewan geotermiseen kylään. Kuumalla vedellä ei parane leikkiä, se tuli selväksi muun mielenkiintoisen historian kertauksen lisäksi.

Loppupäivä oli vapaa ohjelmaa. Jotkut käyttivät ajan läheiseen luontoon tutustuen, toiset kaupungilla kävelyyn ja myöhemmin ehkäpä sen ilta-elämään tutustuen.

Hotellimme sijaitsi sananmukaisesti rikin tuoksuisia höyryjä ja kuumia vesisuihkuja ilmoille päästävän Whakarewarewan kylän vieressä. Mahtava Punapuumetsäkin oli vain runsaan kilometrin kävelymatkan päässä.

Valtava punapuu, alkujaan 12 hehtaarin istutettu Red Wood metsä oli taianomainen näky.

Metsässa kasvoi 120 vuotta vanhoja puita, joista pisimmät kurkottivat suorarunkoisena jopa 75 metrin korkeuteen. Todellinen satumetsä jälleen heti Hobittonissa koetun jälkeen, mutta totta tämäkin:)