Tänään suunnattiin kohti Mount Cookia ja Lake Pukakia. Mount Cookille vie 110 km mittainen tie, joka on maisemiltaan ehkäpä tämän matkan upeimmista teistä ja nähtävyyksistä. Tie kulkee turkoosin sinisen Lake Pukakin rantaa seuraten ja järven pinnasta heijastuu menomatkan ajan peilikuvana Mount Cookin silhuetti. Käytännöllisesti katsoen näet Mount Cookin tuplana seuraavan, runsaan puolentoista tunnin ajon ajan. Ei hassumpaa?

Tapahtui ennen Mount Cookia…
Aamuyöllä herättiin tuulen tuiverrukseen ja kovaan sateeseen. Tämä herätti ajatuksen siitä, että matkan kaikkia sateita ei oltu vielä koettu. Liikkeelle lähtiessämme sade oli jo ohi, mutta tuuli pyöritti vielä omia kuvioitaan.

Aamutoimiin kuului myös teknisiä harjoituksia, sillä Raunon ja Jaanan pyörä oli edellisenä päivänä muuttunut käynti-ääneltään hieman karkeaksi, käynyt voimattomaksi ja sammunut itsekseen muutama kerran.
Vuokraamo -konsultaation jälkeen päädyttiin siihen, että tilalle toimitetaan uusi pyörä.

Rauno ja Jaana jäivät odottamaan uutta pyöräänsä meidän muiden jatkaessa matkaa suunnitellusti. Odottaminen palkittiin runsain mitoin, sillä vaihtopyöräksi osoittautui melko tuore BMW R 1250 GS HP versiona, jonka lisävarustelistaan oli tilausvaiheessa laitettu rasti jokaiseen tyhjään ruutuun. Nyt meni Raunolta suu messingille, eikä syyttä.

Sovittiin Raunon kanssa, että tavataan illan suussa Lake Tekapossa. Tämä sopi heille mainiosti, sillä joskus matkoillamme pariskunnat ajelevat itsenäisesti ja nauttivat matkanteosta kaikessa rauhassa omana tiiminään.
Loppujen lopuksi kurvasimme noin viiden minuutin tarkkuudella samanaikaisesti hotellin pihaan.

Dunedin jäi taakse meidän kurvaillessa pikkuteitä pitkin kohti Mount Cookia. Ne olivat tietysti mukavia, kumpuilevia ja omanlaisiaan, alueen maantieteeseen juuri sopivia teitä. Lehmiä ja lampaita oli tietysti matkan varrella lukemattomia määriä.

Tässä välissä on tietysti hyvä mainita ja muistuttaa, että tänäänkin ja etenkin tänään maisemat olivat kun postikortista. Niihin on tottunut jo niin, ettei muista todeta erikseen, kuinka huikeissa maisemissa liikutaan.

Matkan viimeiset “One Lane Bridget” ylitettiin ja niiden ennakkovaroitukset ehdittiin jopa kuvata.. Ohjeet olivat selkeitä ja yksinkertaisia, niin kun kaikki Uuden-Seelannin liikennemerkit ovat. Neuvot ja ohjeet vastaan merkit ja määräykset tuo mielestäni hyvin esille uusi-seelantilaisten rennon otteen elämään.

Omaraman lounastauolla mietittiin ääneen ennen lähtöä, paljonko matkaa olisi jäljellä ja pitäisikö tankata nyt heti. Matkaa olisi 50 km + pari 110 km etappia, joten bensat riittää hienosti. Hyvä tarkastaa kuitenkin kun erämaassa liikutaan…

Matkan edetessä ja etenkin sen loppupäässä paljastui laskenta- tai ajatusvirhe, sillä viimeinen 50 km oli jäänyt laskuista pois.

Viimeiset parikymmentä kilometriä Lake Tekapoon ajettiin Gessuilla “range 0 -asennossa” eli melkein höyryillä. Holtiton matkanjohtaja palkittiin pian virheestään, sillä juuri Jyrkin ja Jaanan pyörästä loppui bensa vain 5 km ennen Lake Tekapoa.

Gessuissa oli ranget nollilla, mutta tankkiauto RT:n kuski Timo kehui, että muutama sata kilometriä vielä menisi, sama tilanne oli Tomin bensapihissä V-Stromissa.

Laita asiakkaat asialle ja jää itse tien poskeen, oli päivän teema. Hetkisen odottelun jälkeen Timo ja Saija pyyhkäisivät paikalle tuli-uuden bensakannun kera, ja pian matka taas jatkui.