4 Päivä | Pai - Tha Ton | 270 km
Aamulla ajettiin Chiang Main maakunnan “luoteisreittiä” Paista kohti Tha Tonia, joka on matkan pohjoisin majoituskohde. Jos jo eilen oltiin ajettu huikea matka teiden ja maisemiensa puolesta, niin pian voitiin ilolla todeta, että “eikä tässä vielä kaikki”.
Pian lähdön jälkeen sivuutettiin matkailunähtävyytenä tunnettu Pain silta, joka kertoo oman kappaleensa toisen maailmansodan historiasta. Japanilaisjoukkojen oli nopeampaa purkaa silta Chiang Maista ja kuljettaa se Paihin, kun alkaa rakentamaan kokonaan uutta siltaa, kertoo historiankirjoitus. Emme turhaan lähteneet kävelemään tätä nähtävyyttä päästä päähän vain sen historian takia, vaan jatkoimme matkaa.
Paista noustiin lukuisten sepentiinimutkien tietä lähes tunnin ajan aina vaan ylöspäin ja ylöspäin, mutka toisensa jälkeen ja niitä oli riittävästi. Sama temppu tehtiin vuoren toisella puolella alaspäin. Huikeaa kerta kaikkiaan!
Vuoriston ylityksen jälkeen kohtasi yllätys, sen nimi oli suora ja tasainen tie. Kelpasi sitä suoraakin tietä päästellä oman aikansa, sillä sitä ei oltu Chiang Maista lähdön jälkeen nähtykään.
Reitti vei meidät Wat Tham Ciang Daon alueelle, missä tutustuimme miljoonia vuosia sitten veden muovaamaan luolaan ja temppeliin sen pohjukassa. Luolavilvoittelun jälkeen maistui lounas.
Matka jatkui uudenlaisissa maisemissa kaksikaistaista pitkää kaupungin sisääntulotietä pitkin. Oli mielenkiintoista huomata, että Thaimaassakin mm. autokauppa, korjaamot, rakennustarvike- ja huonekalukauppa, marketit yms. sijoittuvat näiden pääväylien varrelle.
Tasangot olivat nyt melko lailla nähty nautittu ja mutkaiset tiet taas alkamassa, kun saavuttiin Riverside Lodge Hotelliin Tha Thoniin. Majoittuminen viehättäviin huoneisiin ja lähtöaikataulu niille, jotka vielä lähtivät seuraamaan läheisen mäen päälle matkaohjelman mukaista auringon laskua Wat Tha Tonin temppelille.
Matka-ohjelma piti tarkasti paikkaansa myös auringonlskun osalta, sen voi aina luvata tapahtuvan säntillisesti.
Jotkut valitsivat temppelin sijaan vilvoittavan pulahduksen uima-altaaseen, sekään ollut huono päätös, vaikka läheisen temppelin nähtävyydet jäi katsastamatta.
Iltapäivän reilun +30 C:een lämpötilakin alkoi auringonlaskun myötä helpottamaan. Maukkaan ja monipuolisen illallisen jälkeen oli taas hyvä painaa päänsä tyynyyn ja herätä aamulla uuteen seikkailuun.