PeterPanBike | Seikkailuja Moottoripyörällä

View Original

| Päivä 3 | Körgessaari-Leisi | 220 km |

Yöllä kosteaa ja aamulla melkoinen usva. Aamupalaa vasta kahdeksalta, jonka jälkeen siirtyminen läheiselle JetOilin kylmäasemalle tankkien täyttöön. Aluksi hieman pikiteitä ja sitten soralle. Pientä ja suurta sepeliä, myös mukavia metsäautoteitä. Erityisesti Kalaste-Kalana rantatie ansaitsee maininnan. Ajoimme Ristnan majakan lenkin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vastakkaiseen suuntaan.

Ristnan majakka oli suljettu. No, muutaman mutkan kautta läheiselle Köpun majakalle ja puolet ryhmästämme kävi ylhäällä ihastelemassa maisemia, toinen puoli vietti taukoa alhaalla Tuletorn Kohvikissa. Mukaani tarttui myös hand made jääkaappimagneetti 6 € hintaan. Kallis vai halpa? Miten sen ottaa. Matkamme jatkui jälleen Körgessaaren kautta Eifelin tornille. Kyllä Hiidenmaalla on puinen kopio, tosin sinnekään ei päässyt kiipeämään, no tuskin se olisi edes kestänyt oli, meinaan sen verran huterassa kunnossa. Seikkailupuisto on melkoisen vekkuli ”Pelle Pelottoman tuote”.

Seuraava kohteemme oli mielenkiintoinen Hiidenmaan sotamuseo. Täällä meille kertoi paikallisopas saaren sotaisesta historiasta. Kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää aiheeseen liittyen. Meilläkin SA-palveluksesta tuttua kalustoa oli näytillä. Tämän visiitin jälkeen jälleen majakalle, nimittäin Tahkunan majakalle. Emme käyneet sisällä, vaan napsimme kuvat parkista.

Sitten soralle ja kohden CCCP-muuria. Tämäkin on eräänlainen muistomerkki CCCP-aikakaudesta. Paikalla on sijainnut aikanaan 180 mm rannikkotykki patteri. Tästä eteenpäin olikin sitten eräs päivän ”kohokohdista”, nimittäin noin kilometrin eteneminen pehmeää hiekkatietä aivan rannan tuntumassa. Tästä legistä riittää taatusti muisteltavaa. Hikeä pukkasi joka ukolla. Pari ”kuperkeikaa” ja hiekkaan kiinni jäämistä.

Myöhäiselle lounaalle saaren pääkaupunki Kärdlaan ja siellä pizzat tutusta italialaisesta Mamma Mia ravintolasta. Vatsat täynnä eteenpäin. Monien mutkien ja eritasoisten sorateiden ja yhden hiekkapätkän, ja muutaman pellonvarsi etapin jälkeen koukkasimme vielä Emmasten kautta, koska siellä sijaitsi lähin huoltoasema. Alexan kylmäasemalta päivä toinen tankkaus. Ei kuittia, joten valokuva RP-tyyliin.

Sitten olikin ohjelmassa pysähdys Sörun majakalla, joka oli tämän majakka kierroksen viimeinen kohde tänään. Tästä lyhyt siirtyminen Sörun satamaan, josta lauttamme lähti aikataulun mukaisesti kohden Saarenmaan Triigiä. Lautta oli melkein täynnä. Reilun tunnin merimatkan jälkeen vielä noin 10 kilometrin siirtymä Laugu Holiday Resortiin. Hieno ja erilainen majapaikka. Täällä ennalta tilattu illallinen poikkeuksellisesti ensin ja vasta sitten savusaunaan ja levolle. Pitkä, mutta antoisa ajopäivä.