PeterPanBike | Seikkailuja Moottoripyörällä

View Original

Päivä 2 I Auckland - Muriwai - Kaitaia I 423 km

Tänään se sitten alkoi. Harrikat haettiin Aucklandin etelä puolelta klo 08:00, no oltiin siellä jo hyvissäajoin.

Pikainen pysähdys matkalla muiden pyörien luokse. Aucklandin pohjoinen HD liike. T-paita kaupasta ja taas mentiin, siihen ei mennyt kuin 5min.

Muiden pyörien osalta paperi jne hommat olivat melko valmiina. Kamat kasaan, koneet käyntiin ja tien päälle. Ja ensimmäisenä etsimään aamiaista. Sellainen löytyi ja ihan amerikan malliin

Pingviinejä koitettiin käydä moikkaamassa, mutta olivat ilmeisesti kaikki merellä. Hieno ranta kuitenkin. Ei menty uimaan, tosin surffareita siellä oli useitakin.

Sadekamppeisiin jouduttiin turvautumaan iltapäivästä. Pari viimeistä tuntia satoi. Onneksi ilma oli kuitenkin suht lämmin. Tosin HD vuokraamosta sain “lämmikettä” ja hyvin kelpasi päivän päätteeksi matkalaisille. Kaitaia, eli päivän kohde on sen verran pieni paikka, että oli laittanut ravintolat kiinni klo 20.

“Onneksi” majapaikan vieressä tuttu ja turvallinen MC-donalds.