Zamboo!
Vanha matka päättyi eilen, joten aloitetaanpa uusi matka tänään - uusi kujein:) Hakuna Matata!

Lähdimme Arushan hotellilta klo 8.00 matkalaukkuinemme niin kuin ketkä tahansa turistit kohti lähellä sijaitsevaa lentoasemaa. Lentomme lähti klo 09.25 täsmällisesti, eli siirryimme hotellilta koneeseen reilussa tunnissa.

Turvatarkastus oli tarkka ja monipuolinen, ainoastaan alkometriin ei puhallettu, vaikka sekin testi oltaisiin kyllä läpäisty. Passit esiin, matkalaukkujen läpivalaisua ja uudelleen valaisua,, kengät pois, kellot pois, melkein kaikki pois ja takaisin, kunnes lopulta kävelimme hallitusti ja omatoimisesti platan poikki lentokoneeseen. Melko tarkka kontrolli Tansanian sisäisellä lennolla, vaikka periaatteessa maa muuttuikin Sansibarin itsehallintoalueeksi.

Presicion Air kuljetti meidät luotettavasti Sansibarin puolelle hauskalla, täpötäynnä olevalla koneella jossa oli kahden istuimen rivit molemmin puolin käytävää. Hauska yksityiskohta ennen koneesta poistumista oli se että, jokaiselta koneesta poistuvalta kysyttiin vielä kerran boarding passit, miksiköhän?

Sansibarilla saimme huomata, että joku oli jättänyt kostean saunan oven auki. Lämpötila oli vain hieman yli +30C, mutta runsaan ilman kosteuden takia paita liimaantui ihoon kiinni. Manner-Tansanissa totuttu + 38C lämpötila oli kuivan ilmanalan lämpötila, joka tuntui paljon miellyttävämmältä ja jopa vilpoisemmalta kuin Sansibarin kosteus. Tämä toteamus näin kokemus asiantuntijan perspektiivistä lausuen.

Vuokraamomme, East African Motorcycles, mistä uudet sotaratsut kuitattiin, sijaitsi aivan lentokentän tuntumassa. Meitä oltiin tietysti vastassa aivan oven suussa, vaikka mokomat laukut ja kassit oltaisiin kannettu itsekin. Palvelu on palvelua, asiakas on Afrikassa kuningas:)

Mukava kuhina alkoi heti vuokraamon pihamaalla, missä 350-500 CC Royal Enfieldit odottivat uusia isäntiään.
Hulppeat 450 CC ja 40 hevosvoiman Himalajan -voimanpesät vaihtuivat reilut 20 -heppaisiin, luodin nopeisiin Bullet -työjuhtiin. Bullet osoittautui heti varsin soivaksi peliksi ja rytmilajikin muuttui rennoksi putputteluksi.

Paperitöiden tultua tehdyksi, poistuimme vahä-eleisesti uuden paikallisoppaamme johdolla, huoltoauton seuratessa meitä kuin hai laivaa, kohti saaren lounaiskulmassa sijaitsevaa Uzin saarta. Se on välillä saari ja välillä niemimaa, riippuen nousu- ja laskuvedestä. Usein nousuveden alle jäävä korallitie oli nyt ajettavissa, joten ajoimme saarelle ja kurvailimme saman tien sen hiekkarannalle nauttimaan lounasta.

Lounas nautittiin hieman Robinson Cruseomaisissa maisemissa hiekkarannan piknik -katoksen helmassa.
Kenttälounas maistui erinomaisesti ja ruokaa riitti, etenkin super mehukkaat hedelmät melkein veivät kielen mennessään.

Kerroimme paikallisoppaalle, että halauamme nähdä kaiken. Niinpä ajelimme Jozani Forestin luonnonpuistoon, missä valitsimme mielenkiinnon kohteiksemme maailman harvinaisimmat apinat, joita esiintyy vain Sansibarin saarella. Toinen kiinnostuksen kohde oli kävely mangrovemetsikössä, tai pikemminkin sen kävely sen silloilla. Mangrovemetsissä kasvaa suolavettä sietäviä puita ja pensaita ja ne viihtyvät vuorovesien vaikutusalueella.

Matkamme jatkui kohti Mekunduchia, joka oli ensimmäinen Sansibarin majoituskohteemme. Hotellimme oli kuin paratiisisaaren unelma. Jotkut saivat asuttavakseen lähes omakotitalon kokoisen huoneen aivan meren rannasta. Mukavuuksiin voidaan lukea ulkovessa ja ulkosuihku, merinäkymin tietysti.

Kokoonnuimme tuttuun tapaan klo 19.30 illalliselle, nyt ala carte listalta check innin yhtyedessä valittujen aterioiden pariin.

Ensimmäinen ajopäivä Sansibarin saarella meni mukavasti paikalliseen ja hieman vilkkaampaan liikenteeseen tutustuen. Sansibarin maanteiden hidasteet tulivat myös tutuksi ja niintä oppi varomaan heti ensipompun jälkeen. Monttujen ja pomppujen havaitsemisen teki hankalammaksi se, että aurinko paistaa käytännöllisesti katsoen koko ajan suoraan päältä, eikä näin ollen niiden havaitsemista helpottavia varjoja synny juurikaan.