PeterPanBike | Seikkailuja Moottoripyörällä

View Original

Päivä 10 | Hoting - Uumaja - Vaasa | 234 km

Matkan viimeinen ajopäivä Hotingista Uumajaan aloitettiin aamutuimaan oudon valoilmiön saattelemana. Joku muisteli, että tuon täytyy kyllä olla aurinko… + 18 C ja auringonpaiste on optimikeli motoristille. Klo 7.00 lähdöllä varmistettiin, että ehditään klo 11.15 lautalle hyvissä ajoin.

Runsaan 200 km:n ajo Ruotsin Lapin halki upeassa aamuauringossa tuntui suorastaan kutkuttavalta muutaman sateessa tai sadeasut päällä ajetun ajopäivän jälkeen.

Norjan matkailuun littyy aina kelivaraus. Voi olla, että aurinko paistaa koko matkan ajan ja lämpötila voi hipoa hellelukemia, tai sitten on pilvistä ja sateista lämpötilan ollessa 12-14 C:n tietämillä. Toisella puolella vuonoa tai tunnelia voi puolestaan paistaa ja toisella sataa.

Ei sade, eikä ilmanala reissua pilannut, eikä edes sitä latistanut, mutta se korosti erityisesti hyvien renkaiden ja kunnollisten ajo-asujen ja varusteiden merkitystä. Yhden päivän sateessa voi ajaa vaikka kuinka keppuloilla varusteilla, mutta päivästä toiseen niiden merkitys alkaa korostua.

Aamulla, kun pukee kuivat vaatteet päälle, se on luksusta. Sitä on myös hengittävä ja huurtumaton kypärä, joka lisää turvallisuutta ja mukavuutta. Kuivat ja vedenpitävät hanskat on kaiken a ja o vaikka kuinka olisi kahvanlämppärit päällä. Samoin oikea pukeminen, vaikkapa vain sadetakin hihansuut hanskojen päälle on osa peruspukeutumista.

Tekninen- tai merinovilla alusasu on pukeutumisen aatelia. Merinovillasukkien kosteutta sitova merkitys korostuu silloin, saappaat uivat sateessa koko päivän. Jos ei ole aivan varma tästä, voi laittaa jonakin sadepäivänä toiseen jalkaan puuvillasukan ja toiseen merinot - ja haastatella itseään päivän päätteeksi.

Ryhmämme 11 jäsenestä yli puolella oli käytössään Rukan Off Lane -ajoasu tai joku muu Rukan malli.
Shoei kypärä oli yhtä suosittu. Senan kypärä intercomit oli viidellä, ja niitä parittaessa matka taittui…
Muutkin varustemerkit olivat valmistajansa malliston kärkipäästä, joka mielestäni kertoo nykymotoristin mukavuus-turvallisuusajattelusta. Eniten pyörissä oli Bridgestone Battlax A 41 renkaita, ne ovat etenkin sateella hyvät:)

Parasta päälle ja Pemari alle - niin ei ole hätäpäivää, näinhän se menee :)

Isoja 1200-1250 Gessuja matkassa oli viisi kappaletta ja 750-850 pikku gessuja kaksi kappaletta.
Lisäksi Suzuki V-Strom 650, Triumph Tiger 1200 sekä Mikon upea BMW RT 1200, jonka lisävarusteena oli mm. Suomen lippu. BMW siis voitti merkkimestaruuden kahdeksan pyörän kalustollaan, Tiinan Suzuki sai yhden pisteen ollen oivallinen ja vähäkulutuksellinen menopeli näihin olosuhteisiin. OP:n Tiger meni vaihtoon heti lauantaina ja vaihtui - Bemariin:) Se ei suinkaan ollut Tiikerin syy, mutta kaikkea uutta on kiva kokeilla.

Matkan voi ajaa kaikenlaisilla pyörillä, tosin toimintasäde tietysti korostuu erämaissa liikuttaessa. Iso matka-enduro tarjoaa mukavan ajo-asennon ja riittävästi kuljetuskapasiteettia. Taitava kuljettaja pärjäilee katupyörällä hienosti myös mahdollisilla soratiellä, joita tähän matkaohjelmaan ei kuulunut.

Tärkein ajovaruste löytyy kuitenkin korvien välistä. Siellä päätetään millainen reissukaveri on muille, miten ajaa ja miten suhtautuu uusiin ihmisiin, muuttuviin asioihin ja olosuhteisiin. Tässä suhteessa tämä Telemarkin matka oli täyden kympin reissu. Kiitos jokaiselle matkalaiselle panoksestasi tiimin jäsenenä!

Jyrki ja Jaana kiittää

Puolimatkan krouvi matkalla Hotingista Uumajaan.

Pyörän voi pakata monella tavalla, eikä mikään ole väärä tapa kunhan matkatavarat vaan seuraa matkaajaa…

Tässä näyte Tiinan “systeemistä”

BMW luottaa toisenlaiseen systeemiin…

Uumajassa hyvissä ajoin, ei liian aikaisin eikä yhtään myöhässä. Tiina, Laura ja Mikko.

Heikki ja Jaana

OP (“hei mikä OP:n sukunimi on..)” ja Jukka

Juha ja Klaus

Jari

Adjööö Sverige !

Matkan päättöillallisella nautiskeltiin Saaristolaispöydän antimista.
Täydet pisteet Wasalinelle erityisen maittavasta ja monipuolista ateriasta uuden laivan kiireettömässä ilmapiirissä!

Bye bye ja tervetuloa uudelleen!