Jyrki Lehtinen | +358 40 551 1880 | jyrki@peterpanbike.fi
Kiinnostukseni kaksipyöräisiä kohtaan heräsi jo pikkupoikana. Polkupyörällä ajamisen niksit opin nopeasti ja pikku kisailu kaksoisveljeni kanssa tuntui aina mukavalta ja joka tilanteeseen sopivalta.
Kevytmoottoripyöriä meidän perheessä ei nähty, sillä vanhempieni mielestä ohjelmaa oli ollut ihan tarpeeksi mopoillakin, jolla ajelin aina ABC ajokorttiin saakka.
Noin nelikymppisenä ostin ensimmäisen oikean moottoripyöräni. Sillä tietysti lähdin käymään kavereiden kanssa Norjassa. Tähän päivään mennessä Norjan retkiä olenkin ajanut noin 15 - 20 kertaa, lapsuuden automatkojen lisäksi.
Aloitin K 100 BMW:llä, jonka jälkeen Honda Super Blackbirdit ovat olleet luottoystäviäni Muitakin Hondia on ollut, mutta Bläkkäreillä olen päästellyt reippaat 200 tkm matkojen suuntautuessa pääosin Norjaan. PPB matkanvetojen myötä palasin BMW -kantaan ja toistaiseksi lopullinen pyöräni on GS 1200. Matkan varrella on tietysti sattunut kaikenlaista kommellusta, mutta vastaavasti kokemus ja ajotaidot ovat karttuneet kantapään kautta.
Kun Suomen, Pohjoismaiden, Euroopan ja Baltian teitä sekä kotimaan moottoriratoja oli koluttu kymmenisen vuotta, innostuin enduroharrastuksesta, ja vähän päälle viisikymppisenä ostin ensimmäisen enduropyöräni.
Ajamaan oppii ajamalla, kannustivat kaverit, ja tuoreen kilpalisenssin siivittämänä lähdin opettelemaan lajia, kilpailun merkeissä tietenkin. Varsinaisen kilvan ajamisen jätin pari vuotta sitten. Silti painonnostoharjoitukset, eli pyörän suosta repiminen tuntuu aina yhtä hyvältä ja mielekkäältä.
Kottaraiset ovat lentäneet pesästään parin vuoden välein samalla maastoajo- ja pyöränkäsittelytaitojen karttuessa, joskus myös pikku haavereiden siivittämänä. Nykyään moottoripyörän käsittely tuntuukin melko luontevalta.
Ensimmäinen PeterPanBike matkani:
2010 luvun vaihteessa reissukaverini Peter totesi, että ”kyllä näin kokeneiden motoristien pitäisi ajaa myös Route 66”, joten varasimme siltä seisomalta PeterPanBikeltä Amerikan matkat alkavaksi parin vuoden kuluttua.
Parin viikon ajelu pitkin Route66:tta tuntui rennolta ja luontevalta. Matkan edetessä vahvistui tunne siitä, että tätä on tehty jo aiemminkin, mutta aiemmin jonon kärjessä ajaen ja kavereille tietä näyttäen.
Matkan jälkeen osallistun PeterPanBiken liiketoimintaan sekä matkojen myyntiin ja niiden markkinointiin. Puolisen vuotta Route66 matkan jälkeen vedin ensimmäisen PeterPanBike matkani matkanjohtajana, tosin reilun viidentoista vuoden ja noin kolmenkymmenen ajetun kaverimatkan tuomalla kokemuksella. Vuonna 2015 tehtyjen omistusjärjestelyiden jälkeen minusta tuli myös PeterPanBiken osakas.
Matkanjohtajan työssä olen saanut tutustua moniin uusiin ihmisiin, ja sitä pidän tämän työn suurimpana rikkautena – itse matkojen ja matkaelämysten lisäksi. Kahta samanlaista matkaa en ole vielä ajanut, vaikka joskus samoja reittejä ajetaankin, sillä matkalaisten mainio ryhmädynamiikka usein kruunaa matkan ja tekee siitä omanlaisensa.
Suosikkimatkojani ovat Amerikan Route66, Oseanian, eli Uuden Seelannin Kiwin matka sekä Etelä Afrikan Kwazulu Natal -matka. En vielä tiedä mikä matka näistä on paras, mutta asia selvinnee kun ajan ne vielä muutaman kerran, Norjaa unohtamatta.
Muista matkoista Norja kuuluu suosikkilistani kärkeen, myös Laatokkaa on kierretty ja Venäjän tulleissa on jonotettu. Andalusian vuoriston mutkatiet ja Alppien kiemurat ovat myös tulleet tutuiksi, samoin Karjalan pitkät suorat Murmanskiin, sekä Valko Venäjän arot. Myös Balttia on valttia. Onneksi niin monta matkaa on vielä ajamatta.
Life Is Now! - on mielestäni hyvä slogan.
Lauseessa piilee suuren suuri viisaus, eikä siihen sisälly ”mutku” tai ”sitku” tai ”joku päivä” -aikamääreitä tai päiviä, joita ei kalenterista löydy. Asiat pitää nähdä, tehdä ja kokea nyt heti, ennenkö aika juoksee niiden ohi ja ne jäävät tekemättä; syystä tai toisesta.