Lars Winter | +358 50 339 3391 | lars.winter@peterpanbike.fi
Ensimmäinen moottoripyöräni oli Kawasaki 450 LTD, niitä ensimmäisiä tehdasvalmisteisia choppereita. Tämä oli 80-luvun puolivälissä. 90-luvun alussa hankin ensimmäisen Harrikan ja sillä tiellä olen ollut.
Nyt menossa jo viides Harley-Davidson. Joten jo yli kolmenkymmenen vuoden kokemus kahdella renkaalla.
PeterPanBiken kanssa olen tehnyt kolme reissua Pohjois-Amerikkaan asiakkaana. Ensin oli vuonna 2012 Route66, 2015 Indian Run ja 2017 Highway 1.
Hienoja reissuja ja mikä ehkä parasta, näiltä reissuilta on mukaan tarttunut lukuisia uusia hyviä ystäviä. Hieno harrastus yhdistää.
Minulla on peukalo keskellä kämmentä, kun pitäisi pyörälle jotain tehdä. Tämä ehkä johtuu siitä, ettei nuorena ollut mopoa jota rassata.
Nuoruus meni urheillessa. Ensin nykyaikaista 5-ottelua (ratsastus, miekkailu, ammunta, uinti ja maastojuoksu) ja siitä siirryin pelkästään miekkailuun.
Miekkailussa olen saavuttanut useita suomen mestaruuksia. Olen osallistunut lukuisiin maailman cup ja MM-kisoihin. Helmenä urallani oli osallistuminen vuoden 1988 kesä olympialaisiin Etelä-Koreassa Soulissa.
Toimin edelleen aktiivisesti miekkailun parissa valmentajana.
Miekkailu uraani on kestänyt jo 47 vuotta.
2018 syksyllä sain hienon tilaisuuden ja mahdollisuuden. Toimin ensimmäistä kertaa PPB:n matkanjohtajana Highway 1 matkalla.
Life Is Now!
Lasse