Vieraana kotimaassa
Miksi olemme ylipäätään matkustaneet reissuillamme ulkomaille? Lumoutumaan uusista tuoksuista, räikeistä väreistä, poikkeavasta liikennekulttuurista, mukaansa tempaisevasta historiasta ja kummallisesta ruokamaailmasta. Matkalla entuudestaan tuntemattoman läpi pääsemme paremmin kiinni tähän hetkeen ja koemme herkemmin vapauden tunnetta arjen oravanpyörän tavoittamattomissa.
Väittäisin vankasti, että aina ei tarvitse lähteä maailman ääriin nähdäkseen jotain uutta ja jännittävää. Pitää vaan oppia tunnistamaan tuo sama eksotiikka maamme rajojen sisällä ja koettaa tarkistella uutta todellisuutta uudesta näkökulmasta.
Melkein jokaiselle tuttu tilanne on, kun kaukainen ystävä tulee kerrankin kylään ja alat kuumeisesti miettimään mitä tekemistä ja näkemistä lähialueelta hänelle oikein keksisit. Selaat paikallisia nettisivuja, somevaikuttajien blogeja ja kyselet vinkkejä naapureilta; pian huomaatkin, että tunnet kaukomaat kotikuntaasi paremmin!
Keväällä 2020 kutsumatta tupsahtanut kaukainen vieras tuli kulkutaudin muodossa, joka takuulla sekoitti monen motoristin matkasuunnitelmat, pakottaen puoliväkisin kääntämään katseen kotimaahan.
Muilta motoristeilta olet ehkä kuullut, että Suomi on suorastaan tylsä kohde moottoripyörämatkalle. Ja he ovat täysin oikeassa!
He ovat yhtä oikeassa kuin ne, jotka sanovat, että Suomi on kaikkien aikojen paras paikka... Sillä loppujen lopuksi kyse on asenteesta - Jos pidät mielesi yhtä avoimena kuin silmäsi ja pysyt pois pääväyliltä, niin lupaan, että rakastut kotimaahamme aivan uudella tavalla.
Äkkiseltään Kummakivi ei kuulosta yhtä mediaseksikkäältä kuin Stonehenge tai pyramidit, mutta nopeasti paljastuu, että kotimaanmatkailussa on paljon hyviä puolia. Siirtymä kohteeseen on suhteellisen lyhyt ja kielimuuri pääsääntöisesti matala. Valuutta on tuttu ja jokamiehenoikeudet pitävät budjetin tarvittaessa aisoissa. Monella suomalaisella pienellä paikkakunnalla on tarjolla sellaista spesiaalia nähtävää, minkälaista muualta päin maailmaa ei löydy.
Seikkailumotoristille susirajantakainen Pohjola on suoranainen aarrearkku. Siitä pitävät huolen karun kaunis, jääkauden muovaama luonto, kristallinkirkkaat järvet, loputtomat vehreät metsät, vieraanvaraiset ihmiset, mielenkiintoinen sodanaikainen historia ja syvälle juurtunut saunomiskulttuuri.
Reittikartta ja QR-koodia skannaamalla pääset katsomaan videoreportaasia matkasta.
Tekstit & kuvat: Dani Amosov
Mikä ihmeen TET?
Tutkimusmatkalleni reitin pohjaksi otin Trans Euro Trail-projektin, mutta yritin sisällyttää lisäksi myös monet vähemmän kolutut nähtävyydet, kuriositeetit, paikalliset salaisuudet, ainutlaatuiset maja- ja ruokapaikat matkan varrelta.
Trans Euro Trail on vapaaehtoisvoimin toteutettu seikkailureitti Euroopan halki, joka elää ja muuttuu jatkuvasti. Aluksi projekti oli muutaman ns. hardcore kurapyöräilijän harrastus, mutta adventure-markkinoiden jatkuva kasvu ja motoristien kyltymätön halu kulkea vähemmän tallattuja polkuja on kehittänyt TET:stä eeppisen elämyksen laajemmalle yleisölle, joka kattaa tänä päivänä melkein kaikki Euroopan maat. Tämä meinaa yli 50000 kilometriä mantereen syrjäisimmistä, monipuolisimmista ja inspiroivimmista maisemista.
Reitin ohjenuorana on kulkea maiden läpi laillisia ja mahdollisimman pieniä, mielellään päällystämättömiä latuja pitkin ja samalla antaa konepyöräilijöille mahdollisuuden tutustua meidän kiehtovaan ja monipuoliseen maailmaan kohtaamalla takamaiden asukkaita, maistelemalla paikallisia ruokia ja maaseudusta nautiskellen. Jokunen vuosi sitten idea rantautui rapakon takaa, jossa vastaava polku tunnetaan Trans America Trailina.
Virallisilta nettisivuilta myös löytyy ”code of conduct” eli eettiset pelisäännöt, sillä jokaisen TET:in kulkijan tulee muistaa, että kyseessä ei ole endurorata tai motoristien leikkikenttä. Matkaa tehdään ympäristöä, luontoa, liikennesääntöjä ja reitin varrella asuvia yhteisöjä kunnioittaen.
Itse tykkään ajella kevyellä pyörällä ja niukalla varustuksella. Yhdessä sivulaukussa työkalut, pieni varakanisteri ja ensiapulaukku. Toisessa makuupussi, riippumatto, sade- & lämpimät vehkeet. Päälle sidottavassa, vedenkestävässä kanoottikassissa ehkä 10 kiloa tavaraa mitä nappaan aina illaksi mukaan… Suomen TET:in voit käytännössä ajaa isommallakin all-road pyörällä tai vaikka liikennekelpoisella mönkijällä.
Suomen Trans Euro Trailin virallinen nettisivu löytyy tästä:
https://transeurotrail.org/finland/
Myös GPX pisteet voit ladata samasta paikasta.
Kenelle tet on tarkoitettu, millä matkaan ja miten pitkään kestää?
Otsikon kysymykset heräävät monella ensimmäisinä mielessä. Ja tämä onkin oikea tapa lähestyä asiaa, sillä jokainen seikkailu vaatii kunnon suunnitelman. On kuitenkin herkkä tasapaino sen välillä, valmistautuuko sopivasti, liian vähän vai viekö suunnittelun niin pitkälle, että tuloksena on lähes sotilasoperaatio!
Vanhasta kliseehatusta vedetty – ”Lähden sinne, minne tuuli kuljettaa, nenä osoittaa ja bensaa riittää!” – kuulostaa aina romanttiselta, mutta todellisuudessa toimii ainoastaan, jos tarkoituksena on käydä jäätelökioskilla ja tulla illaksi himaan. Mikäli kotimaanmatkoihin suhtautuu samanlaisella vakavuudella kuin ulkomaanlomiin ja ottaa kohteista selvää etukäteen, niin seikkailun onnistumisprosentti paranee huomattavasti.
Suomen maata halkova 2500 kilometrin reitti koostuu noin 70 prosenttisesti kestosorapätkistä, metsäautoteistä, mökkipoluista ja maaseutubaanoista. Loput ovat kakkosteitä vaihtelevan tasoisilla päällysteillä. Aikaa itselläni kului kymmenen päivää ilman mitään kiirettä, mutta hätäisimmät voivat pyyhkäistä pysähtymättä läpi toki paljon nopeammin. Kelien suhteen paras aika matkustaa on kesäkuun puolesta välistä syyskuun alkuun. Kesän alussa lumen sulaminen usein tekee pikkuteistä ajokelvottomia ja heinä-elokuu ovat ns. räkkäaikaa, jolloin sääsket ja mäkäräiset pitävät omia festivaaleja etenkin pohjoisessa. Täydellinen ikkuna matkalle on siis suhteellisen kapea ja vaihtelee vuosittain.
Harkitse ajokaverin hankkimista, johon voit luottaa hätätapauksessa ja kenen kanssa voit iltanuotiolla jakaa päivän kokemukset. Paikoittain maasto voi olla haastava ja ainakin pohjoisen syrjäisiä takamaita yksin tutkiskellessa äitiä tulee nopeasti ikävää. Edes perustason mekaaninen osaaminen ja riittävä ajokokemus ovat luonnollisesti matkalla hyödyksi.
Mutta tässä tulee paras osuus – TET ei ole kiveen hakattu ja onkin enemmän suuntaa antava yleiskokonaisuus, joka muodostaa yhdessä uskollisen ratsusi kanssa seikkailun selkärangan. Liian hankalat osuudet voit kiertää ja lukuisille nähtävyyksille kannattaa tehdä reitistä poikkeamia. Voit yöpyä suoraan tien varrella teltassa tai päristellä keskustan luksushotelliin. Eli iästä, kokemuksesta, rahatilanteesta ja muusta riippumatta rohkeasti kone käyntiin, sillä ainoa mahdoton matka on se, jolle et koskaan lähde!
Nokka kohti pohjoista
Matkan looginen alkupiste monelle motoristille on Helsinki, mutta yhtä lailla voit aloittaa pohjoisesta ja päätyä etelään. Stadi on muuttunut viimeisten vuosien aikana, ja siitä on muodostunut mielenkiintoinen kaupunkikulttuurin keskus, jossa tapahtuu paljon. Oletan kuitenkin, että pääkaupungin urbaani syke on tuttu juttu ja tässä vaiheessa päätarkoitus on jättää asfalttiviidakko taustapeileihin.
Loppujen lopuksi ei ole mitään väliä, miten poistut kaupungista, sillä ensimmäiset järkevät sorapätkät alkavat vasta tunnin ajomatkan päässä Siippoon kohdalla. Itse usein seuraan Bodomintietä, joka mutkittelee rennosti järvimaisemissa. Voit piipahtaa Bodomin kartanolla tuoreella munkilla, jonka jälkeen ehdottomasti poikkea Espoon loistavassa automuseossa. Siinä myös motoristeille paljon nähtävää…
Munkkikahvit Bodomin kartanolla.
Kurvikkaita asfalttiteitä Bodomjärven lähellä…
Matkalla pohjoiseen voit käväistä motoristiystävällisessä Cafe Lättiksessä - Lättähattu junaan rakennettu kesäkahvila, joka sijaitsee Lopen Pilpalassa mukavien mutkateiden varrella.
Historiasta kiinnostuneet voivat poiketa myös vanhalle Hämeen Härkätielle, jonka varhaisvaiheet ulottuvat kauas keskiajan taakse, aina 800-luvun viikinkiajalle. 160 kilometrin matkaa Turusta Hämeenlinnaan on aikanaan taitettu hevosilla tai jalan ja sen kautta sisämaahan on kuljetettu aseita, koruja, metallia sekä suolaa ja vastavuoroisesti rannikolle turkiksia sekä lääkkeenä käytettyä haustetta. Tässä vaiheessa himmaa hieman kaasukättä ja bongaa esimerkiksi kuninkaan kivet, museotieosuudet sekä lukuisat kartanot.
Tie vie Nuuksion kansallispuiston laitoja ja Karkkilan ohi syvemmälle hämäläisten heimojen maille Kanta-Hämeeseen. Näinkin lyhyen matkan jälkeen maailma ympärilläsi on jo täysin muuttunut; liikenne vähenee, kunnes vastaan tulee enää harva kulkija. Ajelet kapeita sorateitä loputtoman metsän ympäröimänä, jommallakummalla puolella satunnaisesti suhahtaa järvimaisema. Taakse jäävät Kolmperse, Tämäkohtu ja Runkkalanlahti. Niiden kohdalla mietit, että onkohan maanmittauslaitoksen taloon eksynyt lastenmielinen motoristisielu.
Sellaisien ajatuksien saattelemana on hyvä piipahtaa sofistikoitumassa maamme vanhimmassa sisämaakaupungissa, joka on samalla oiva paikka tankata pyörä ja kuski täyteen. Hämeenlinnan vanhan keskustan siluettia hallitsee valtava keskiajan linnoitus. Välittömässä läheisyydessä sijaitsevat myös käymisen arvoinen Vankilamuseo sekä sotahistoriallinen Museo Militaria. Hieman nykyaikaisemman sotahistorian tutkiskelua voit jatkaa kivenheiton päässä Hattulan Parolassa sijaitsevassa Panssarimuseossa.
Päätös Hämeen linnan perustamisesta liittyy Birger jaarlin Hämeeseen tekemään "ristiretkeen". Aivan varmoja ei olla siitä, milloin se todella tapahtui, 1239 vaiko 1249, mutta melko luotettavasti linnan vanhimmat rakennustyöt on aloitettu 1200-luvun lopulla. Jaarli Birgerin retken tärkeänä tavoitteena oli ollut yhdistää hämäläisten asuttama maakunta entistä kiinteämmin uuteen emämaahan, Ruotsiin.
Hauhon hurmaavan maalaispitäjän kohdalla kannattaa sinkkiä hieman löysätä, sillä täällä kylän omaleimaisuus on käsin kosketeltavissa ja olet myös Suomen väestöllisessä keskipisteessä. Wanharaittia kivikirkolle päin kruisaillessa et ihmettele ollenkaan, miksi Juice Leskinen omisti Hauholle kokonaisen biisin…
Tunsin kerran tytön viehkeän
Mutta kansanopistoon lähti hän
Sanoi kyllä mulle sentään kirjoittaa saa
Ja hän raapusti pahville osoitteen
Sitä osoitetta tavaan yhä edelleen
Vaan en tajuu vaikka tavaan, olen nyt jo puolijauho
Mikä vitun Hauho?!
(Juice Leskinen – Hauho)
Suomi-neidon lanteet
Pian Keski-Suomen kumpuilevat maisemat pääsevät valloilleen ja myös vesistöjen määrä ympärilläsi moninkertaistuu. Esimerkiksi pelkästään 2000 asukkaan Kuhmoisessa on 316 järveä, mikä simppelin laskuoperaation jälkeen tarkoittaa yksi järvi kuutta pilkku kolmea ihmistä kohden!
Kuhmoinen Keski-Suomessa on myös mainio paikka pysähtyä yöksi. Jos haluat vaihtoehdon ketjuhotelleille, niin rehti suositukseni menee Vanhan-Pälsilän maatilamajoitukselle. Maatilan pihapiirissä voit lämpimissä 200 vuotta vanhoissa hirsiaitoissa. Lisäksi löytyy telttapaikkoja. Rannassa on hyvä uintipaikka, savusauna sekä kota, jossa makkarat paistuvat hetkessä.
Kuhmoisen ja Jämsän väliä päristelet karunkauniissa Isojärven kansallispuistossa. Metsäiset kukkulat ja syvät rotkolaaksot vuorottelevat jääkauden muovaamassa ympäristössä. Erämaatunnelmaa tuovat lammilla huuteleva kaakkuri ja veden pintaa lähes äänettömästi lipuva majava.
Enduropyöräilyn harrastajille alue on kuitenkin enemmän tuttu legendaarisesta Päijänteen ympäriajosta, tuttavallisimmin Päitsistä. Vuonna 1927 ensimmäisen kerran ajettu kilpailu on jätetty ajamatta ainoastaan sodan takia vuosina 1940–1948. Ja toki nyt vuonna 2020 surkean koronan vuoksi.
Keski-Suomen alue ei ole nimestään huolimatta keskellä Suomea, vaan pikemminkin keskellä Suomen eteläpuolta. Päijänteen pohjoispäässä, jos ajattelee Suomi-neitoa, niin jossain siellä reisien välissä, sijaitsee Suomen Ateenana tunnettu yliopistokaupunki Jyväskylä. Maakuntakeskus on täynnä arkkitehtuurisia saavutuksia, mielenkiintoisia museoita ja elämää, mutta TET-reitti karttaa suurehkoa kaupunkia kiertäen kuin varkain vireän maaseudun halki.
Vähemmän tunnettuna nähtävyytenä reitin varrelta mainitsisin Petäjäveden vanhaa puukirkkoa, joka lisättiin aikoinaan UNESCON perintölistalle pohjoismaisen puuarkkitehtuurin ja kansanomaisen hirsirakentamisperinteen taidonnäytteenä.
Isojärven kansallispuiston maisemassa vuorottelevat jylhät vuoret ja syvät rotkolaaksot eli hoilot. Jyrkkäpiirteinen maisema syntyi jo 200 miljoonaa vuotta sitten maankuoren revetessä luode-kaakkoissuuntaisiksi murroslaaksoiksi. Viimeisin jääkausi silotteli kallioita ja siirteli suuria kivenlohkareita, mutta murroslinjojen takia tänne ei päässyt syntymään harjuja.
Petäjäveden vanha kirkko hyväksyttiin vuonna 1994 Unescon maailmanperintökohteeksi tyypillisenä itäisen Skandinavian puuarkkitehtuuritradition edustajana.
Kirkossa siunausta haettuaan suosittelen suuntamaan Jyväskylän Suurajojen etapeille, jotka tunnetaan nopeista sorateistään, näyttävistä hypyistään sekä mahtavista männikkömetsistään. Mäkikotkan fiiliksiin pääset ainakin Humalamäen pikataipaleella, jonka reitti kulkee Petäjäveden rajalla alkaen maalaiskunnan Humalamäen kylästä ja päätyen lukuisien mäkien jälkeen Vehkasuolle. Hymy kypärän sisällä nousee väkisinkin kasvoille, samalla kun perhoset vatsassa lisääntyvät ja tunnet kuinka renkaat irtoavat hetkeksi maanpinnasta!
Mäkiteemaa voit jatkaa Peurungan kylpylässä Laukaalla, jossa on Pohjoismaiden pisin vesiliukumäki, mutta ohikulkumatkallakin poikkea ainakin Laukaan Satamaan sapuskalle. Tämä on suosittu Jyväskyläläisten motoristien kokoontumispaikka, jossa jäät helposti huulesta kiinni. Erittäin idyllinen lounastaukomesta muutenkin aivan Keitele-Päijänne kanavareitin varrella. Burgeria odotellessa voit suunnitella matkan seuraava vaihetta, joka vaatii myös hyvää ajoitusta.
Jos aikataulu on tiukka, niin Paanalansalmen lossille kannattaa mennä suoraan Juha Kankkusen tietä, joka nimetty ja jonka varrella asustaa nelinkertainen rallin maailmanmestari. Mutta jos aikaa on, niin ehdottomasti ajele Lankamaantie päästä päähän, niin voit kuvitella miten nuori, nouseva tähti harjoitteli kotikuntansa sorateillä tulevia haasteita varten!
Paanalansalmen lossi aloitti liikennöinnin vuonna 1987. Sitä ennen saarelaisten piti mennä asioilleen veneillä. Harvinaisuus se on siksi, että lossia ei ole vuokrattu, vaan se on tiekunnan oma. Vuonna 1955 rakennettu vaijerilossi palveli Pudasjärven Jongunjoella vuoteen 1984, kunnes se jäi tarpeettomaksi. Silloinen TVH kunnosti lossin ja tiekunta osti sen itselleen romumetallin hinnalla… Vaikka tie ja lossi ovat yksityisiä, on salmen ylitys ilmainen satunnaisille kulkijoille…
Veri vetää itään
Virallista TET:ä seuratessa pian Hankasalmen jälkeen Keski-Suomen maakunta vaihtuu mm. eukonkannosta ja kalakukosta tunnettuun Pohjois-Savoon. Tai niin kuin paikalliset sanoisivat – ”olet matkalla kohti Mualiman napaa!”
Isän puolen sukujuuret ovat kuitenkin Punkaharjun järvien ja metsien täplittämässä postikorttimaisemassa, joten suuntaan etupyöräni tässä vaiheessa kotikonnuille päin. Metsää, järveä, metsää, järveä… Tuhansien järvien maassa Etelä-Savo on järvisin maakunta ja se kertoo jo paljon… Omalta osaltaan uskaltaisin jopa väittää, että lähiten nirvanaa olen päässyt, en Ganges-joella Intiassa tai Tiibetin ylängoilla vaan juostessaan suoraan savusaunasta Saimaan viileään vetehen…
Kuuden kilometrin mittaisen Punkaharjun Harjutien tuntee jokainen, sillä järvien halki luikerteleva reitti on ikuistettu tuhansiin postikortteihin…
… ja on saanut ”vuosisadan tie”- tittelin…
… mutta harvempi tietää, että Hotelli Punkaharjun pihapiiristä lähtee pätkä alkuperäistä, päällystämätöntä harjutietä 1800-luvulta.
Olavinlinna, Kerimäen kirkko, Sulkavan Suursoudut, Puumalan Kantatie 62, Pieksämäen höyryveturi ja Parikkalan kivipatsaat. Näistä koostuu satunnaisen kulkijan Järvi-Suomi ja harmillisen moni konepyöräilijä pysyykin vuodesta toiseen tutuissa kuvioissa. Tarinan hengessä yritän vinkata muutaman vähemmän tunnetun kuriositeetin paikallisen motoristin näkökulmasta:
Vanha Punkaharjun asema on saanut uuden elämän ”Taidelaiturina” ja vuonna 2019 pihaan rakennettiin myös Lotta-kioski vanhojen valokuvien mukaan.
Ruokolahden Syyspohjassa on pienellä alueella nähtävissä Salpalinjaan kuuluvia valmiita linnoitteita, keskeneräisiä ja sortuneita korsuja sekä veden täyttämiä korsujen pohjakaivantoja. Syyspohjassa voi myös kulkea kilometrikaupalla järeistä kivistä koostuvan panssariestelinjan viertä.
500 tonnia painava kivijärkäle lepää pienen kallion nyppylän päällä. Leveyttä Kummakivellä on seitsemän metriä ja korkeutta viitisen metriä. Näyttää siltä, että se voi hetkenä minä hyvänsä kierähtää pois paikoiltaan. Paikoillaan Kummakivi on kuitenkin ollut jo vuosituhansien ajan.
Vaikka mennäänkin vielä enemmän Etelä-Karjalan alueelle, niin Kaiturinpään Shellin kyltti on todellinen keräilyharvinaisuus…
… Omistaja Simo Vento pitää mahdollisena, ettei täysin samanlaista löydy toista koko Suomesta!
Pien-Toijolan talonpoikaismuseo tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden tutustua lähes täydellisenä säilyneeseen 1800-luvun maatilaan. Museon kaikki 28 rakennusta ovat alkuperäisillä paikoillaan. Vanhimmat aitat ja pihapiirin ulkolaidalla oleva savutupa ovat peräti 1700-luvulta. Mm. pieni pätkä ”tuntematon sotilas”-elokuvasta on kuvattu täällä.
Jos haluat tappaa kaksi kärpästä samalla iskulla, niin Suomen näyttävimmät kalliomaalaukset löytyvät heti Toijolan läheltä – Astuvansalmen 7000 vuotta vanhat maalaukset shamaaneista, hirvistä, veneistä yms. antavat ainutlaatuisen käsityksen sen aikaisesta arjesta ja ovat parin tunnin patikkaretken arvoisia. Jos kuitenkaan et halua vaarantaa herkkää motoristivartaloa, niin Ristiinasta käsin voit osallistua veneretkelle ja nauttia historiasta hikoilematta.
Villen näyttelijäuraa olen seurannut ”Kansallisen metsästyksen erikoisuudet”-leffasta lähtien, joka teki hänestä erittäin kuuluisan kasvon Venäjällä. Iloinen yllätys olikin, kun törmäsin kaveriin vääntämässä Georgialasia kaloripommeja Puumalassa, jossa hänellä myös mökki! Haapasalon Hatsapureja voit maistella kesäisin sataman tuntumassa…
”Kollaan Kivet” – on muistomerkki Savonlinnassa, joka on jäänyt Olavinlinnan varjoon ja monet ovat sen vahingossa missanneet. Vielä harvempi tuntee kivien tarinan:
Talvisodan taisteluista syntyi Kollaa kestää -lausahdus kenraalimajuri Hägglundin kysyessä taistelujen tuoksinassa luutnantti Aarne Juutilaiselta, että ”kestääkö Kollaa”? Juutilainen vakuutti, että kyllä kestää, jos ei käsketä karkuun juoksemaan. ”Kollaa kestää!” -lausahdus kiteyttää hyvin tänäkin päivänä suomalaisten periksiantamattomuutta ja sisua. Kivilohkareet on taas tuotu maakunnan eri kolkista - Kivi, jossa lukee, uskonto on tuotu Kerimäeltä. Päällimmäisenä olevassa kivessä lukee isänmaa ja se on tuotu Tallisaareen Joroisista. Kivi, jossa lukee, koti on tuotu Rantasalmelta, Erosen tilalta. Talosta lähti sotaan seitsemän veljestä, joista kotiin palasi ainoastaan neljä…
Savonlinnasta jos lähdet seuraamaan Pitkän Pihlajaveden rantoja all-road pyörällä, niin et takuulla pety!
Vaihdan Goret verkkarihousuun… dam-dididam…
Vietettyään muutama päivä sukuloiden ja Savon pikkuteitä tutkiskellen oli taas aika jatkaa matkaa pohjoiseen. Klaanin päälliköltä isäni sai luvan liittyä päiväksi joukkoon. Tuumasta toimeen tässä perheessä on lyhyt matka, joten pomminvarma KLR tulille ja hanaa!
Isäni Matti ja käytännössä tuhoutumaton Kawasaki KLR650, jolla itsekin olen monen montaa seikkailua vetänyt… Mielessäni olen aina kuvitellut Kotariani villinä, mutta oikkuilevana punapäänä, kun taas KLR:ä iäkkäänä rouvana, joka ei ehkä säväytä mutta antaa varmat kyydit!
Taakse jäävät ei kenellekään tutut Pitkolanharju, Karvila ja Enonkoski. Ja vaikka Hollywoodin loisto näistä puuttuu, niin se korvataan reilulla lorauksella autenttisuutta. Aurinko paistaa, sinistä taivasta täplittää muutama pilvenhattaraa, Spotifyista soi ”parhaat ajobiisit”-kokoelma ja lannan vieno tuoksu täydentää ilman sitäkin täydellistä maaseututunnelmaa…
Jos aikataulut antavat periksi, niin Koloveden kansallispuistossa vaihda ratsusi hetkeksi kajakkiin ja lähde bongaamaan uhanalaista Saimaan norppaa. Vaikka et näekään tätä ujoa vesipetoa, niin hieno päivä majesteetillisissa järvimaisemissa on taattu.
Kermakosken kohdalla hiljennä ihailemaan Kerman kanavaa joka osana Heinäveden reittiä valittu historialliseksi kansallismaisemaksi. Tässä vaiheessa olisi suoranainen synti ajaa Valamon luostarin ohi, etenkin kun sen yhteydessä sijaitseva viinimyymälä tarjoaa matkailijoille parhaita kotimaisia lähiviinejä.
Outokummun kaivoksella voit täydentää mahdollisia aukkoja suomalaisen kaivoshistorian tuntemuksessa ja Suomen suurin yksityinen ajoneuvokokoelma Ylämyllyn Wanhassa automuseossa voisi kruunata päivän kultturelliosuutta…
Syrjäseudulla on aikaa kehitellä erilaisia harrastuksia…
Varistaipaleen kanava on pudotuskorkeudeltaan Suomen suurin ja maan ainoa nelisulkuinen kanava. Ihan vieressä on kanavamuseo, jonka päärakennuksena toimii 1910-luvun entinen renkitupa.
”Kai Seppo teki kepposen ja käy tam tam, Juankoski here I come!” – jossa tam-tam on luonnollisesti kansankielinen nimi kiljulle…
Uudistettu Juicen tori Juankoskella, jossa sijaitsee Juice Leskisen näköispatsas, Juicen teksteillä varustetut valaisinpylväät ja torin laidalta Pataruukista saat maittavia ”Syksyn sävel”- burgereita.
Vastapainona perinteiselle majoitukselle vinkkaan Kotakylän Juuassa Vaikkojärven rannalla. Tämä paikka ei ole tarkoitettu nettiriippuvaisille kermaperseille, vaan nimenomaan niille, jotka haluavat viettää hetken erillään modernin ajan kiireistä ja stressistä.
Tyynellä kelillä Kotakylässä voit vuokrata lauttasaunan, joka vie löylyistä nauttimisen aivan uudelle tasolle!
Luomu-asema, joka näyttää kyllä sään yllättävänkin tarkasti…
Todellinen Susiraja
Sanaa ”susiraja” käytetään puhekielessä melko usein, mutta tietääkseni tällä sanonnalla ei ole tarkkaa määritelmää. Pääkaupungin asukkaalle se on humoristisesti Kehä III ja käytännössä raja lienee aina hieman pohjoisempana, kuin itse puhuja asuu. Niin sanottu sivistyksen loppu.
TET-reittiä seuratessa susiraja tulee vastaan melko pian Nurmeksen jälkeen. Mitään kylttiä tai rajamerkkiä ei tietenkään ole, mutta muutoksen havaitsee silti, vaikka ei ihan heti. Siinä on ikään kuin luonnollinen jakolinja, jotain näkymättömän abstraktia, joka ei ole poliitikkojen tai ihmisten historian määrittämä. Tästä alkaa aito erämaa!
Vaikka Kainuun luonto vetää helposti vertoja esim. Lapille, niin suuret massat kiiruhtavat jostain syystä ohi kohti pohjoista. Tämä takaa toki uskaliaalle seikkailumotoristille reilusti luonnonrauhaa kaukana kaupunkien humusta…
Kainuun maisemat Kuhmon korkeudella.
Millä tahansa pyörällä lähdetkin TET:ä seuraamaan, niin suosittelisin panostamaan renkaisiin, joissa on pitoa päällysteestä ja kelistä riippumatta. Itse olen tykästynyt Metzelerin Saharoihin…
Jos olet bensaa, ruokaa tai majapaikkaa vailla, niin poikkeaa Suomussalmelle, jonka läheisyydessä voit tutustua samalla ”Hiljainen kansa”-teokseen. Tämä on mystisimmillään auringonlaskun aikoihin…
Kasvottomien brändikauppojen maailmassa Mäkeläisen Pojat kyläkauppa Alavuokissa on virkistävä tuulahdus menneestä maailmasta. Myymälä on perustettu vuonna 1931 ja perusruokatarvikkeiden lisäksi erikoistuu hifi-laitteisiin ja on Yamahan maahantuoja.
Suomen Trans Euro Trail karttaa Venäjän läheisiä rajamaita aina Ala-Vuokille asti, jossa reitti tekee jyrkän kaarteen ja suuntaa enemmän itään. Tässä vaiheessa kannattaa tehdä itsekin niin kuin veli venäläinen ja pysähtyä Raatteen kohdalla. Suomen kapeimmalta kohdalta kahtia katkaisemaan pyrkineet neuvostojoukot torjuttiin ja motitettiin lopulta ”jäiseen helvettiin”, josta Raatteentie tunnetaan edelleen. Kapean tien varrella käydyt mittavat taistelut herättivät laajaa kansainvälistä huomiota, sillä täysin ylivoimaiseksi arvioitu hyökkääjä kärsi mittavat tappiot ja menetti runsaasti arvokasta kalustoa sotasaaliina altavastaajana pidetylle Suomelle. Raatteentien merkitys korostunee osittain siksi, että ainakin paperilla neuvostojoukkojen etenemistä Ouluun pidettiin lähes paraatimarssina pakkasesta huolimatta.
Raatteentien alkupäässä on aivan mainio sotamuseo ”Raatteen Portti”, josta saa tarvittaessa vyön alle myös hieman sapuskaa. Itse tie on noin 20 kilometriä pitkä hiekkatie, joka kulkee Suomen ja Venäjän nykyisen rajan yli. Matkan varrelta löytyy taisteluhautoja, korsuja ja lukuisia muistomerkkejä. Aivan rajan tuntumassa on Raatteen Vartiomuseo, jossa voit ihmetellä millaisissa olosuhteissa rajaa vartioitiin ennen vanhaan…
Kiistaton ykköskohde on Raatteen Portin talvisotamuseo ja sen tuntumaan rakennettu massiivinen, kolmen hehtaarin alueelle levittäytyvä talvisodan muistomerkki, jonka keskellä kohoavan Erkki Pullisen Avara Syli -teoksen 105 pronssikelloa soivat sotapäivien muistoksi. Teoksen 17 000 kiveä on omistettu molemmilla puolella taistelussa kaatuneille sotilaille…
Siitä eteenpäin matka jatkuu jylhässä yksinäisyydessä, sillä polut kapenevat ja asutus harvenee entisestään. Yksinäisyyttä hieman hämmentävät tien laidoissa chillaavat porot. Ja näitä kavereita riittää. Jokaisen mutkan ja kukkulan takana on ainakin yksi valmiina syöksymään viime hetkellä prätkän eteen kuin kamikaze konsanaan. Neuvoni on olla antamatta niille osuman tyydytystä, tiputtaa hieman keskivauhtia välttyäkseen putkinäöltä ja olla tavallistakin skarpimpana tien reunoja skannatessa. Voit lohduttautua sillä, että kosto tulee olemaan suloinen – Hossan poropuistossa on nimittäin makunystyröitä kutkuttava keittiö, joka valmistelee näistä kiusankappaleista mitä päräyttävimpiä ruoka-annoksia!
Kesällä poro pyrkii pakenemaan hyönteisiä aukeille paikoille ja poron mielestä hyvä paikka tällaiseen tarkoitukseen on muun muassa tiealue.
Luonnonystäville Hossassa on tekemistä ja näkemistä rutkasti, mutta motoristille vinkiksi tankki täyteen, sillä asemia on jatkossa reitin varrella harvakseltaan. Seuraavaksi bensaa saa Käylästä.
Pohjanmaan kautta
Pitää tunnustaa, että ennen tätä matkaa Suomen maakuntakartta ei ollut ihan sata prosenttisesti hallussa, joten Venäjän rajaa lipovalla tiellä oli suurehko yllätys törmätä ”Tervetuloa Pohjanmaalle” -kylttiin. Nopeasti kuitenkin opin, että näitä pohjanmaitahan on vaikka kuinka paljon ja edelleen kohoavan rannikon vuoksi meillä on vähän enemmän Pohjois-Pohjanmaata joka vuosi!
Pinta-alassa mitattuna kyseessä on Suomen toiseksi suurin maakunta, joka sijaitsee Suomen keskiosassa Perämeren rannikolla ja toisaalta ulottuu Suomen itärajallekin. Tällä matkalla on siis suorastaan pakko vetää pohjanmaan kautta!
Mistä tulee sanonta: "Pohjanmaan kautta"? Tarina kertoo, että ensimmäisen maailmasodan aikana Saksaan jääkärikoulutusta hakemaan lähteneet sotilaat palasivat takaisin Suomeen ja rantautuivat Vaasaan eli Pohjanmaalle. Sodan jälkeen, ryyppyseurassa kun joku halusi lasin tyhjennettävän kertahuikalla pohjaan asti, hän kysyi: ”Mitä kautta jääkärit tuli Suomeen?” Joku toinen, tai hän itse vastasi: ”Pohjanmaan kautta!” Ajan myötä alkukysymys jäi pois, jotta jäisi enemmän aikaa olennaiselle…
Majoituksen valinta vaikuttaa vahvasti sekä matkan yleisluonteeseen, että toki budjettiin. Maailman mittakaavassa poikkeuksellisen hyvät jokamiehenoikeudet takaavat oikeudet nauttia maamme luonnosta, kunhan tajuat käyttää maalaisjärkeä ja siivota jälkesi. Lämpiminä kesäöinä riittää kahden puun väliin vedetty riippumatto ja makuupussi. Sateisina päivinä voit käyttää laajaa laavujen verkostoa. Näin vältät raahaamasta painavia telttavarusteita. Jos taas lompakko takataskussa on niin paksu, että se häiritsee istumista, niin voit yöpyä esimerkiksi järven päällä kelluvassa lasi-iglussa Isokenkäisten Klubilla.
Kuusamosta pohjoiseen reitin varrelle jää sympaattinen Käylän kylä, jossa voit tankata pyörän tankin ja kuskin vatsan täyteen. Kylän läpi virtaa Kitkajoki tehden samalla sen kohdalla kauniin kaarteen. Hieman piilossa, mutta löydettävissä opasteita seuraten on Leenan koskitupa, jossa kannattaa maistaa loistavaa lohisoppaa...
Mystinen taikamaa
Kun yrität maailmalla tehdä vaikutuksen kuulijaan, niin kerrot toki ensimmäisenä, miten Suomen pohjoisessa eletään talvet ikipimeydessä ja vastaavasti kesällä aurinko ei laske ollenkaan! Silloin tällöin taivaalla syttyy valoshow, jota tullaan katsomaan ympäri maailman. Joka paikassa myydään poronsarvijauhetta stondiksen puutteeseen ja jossain asuu pulska mies, joka tykkää jakaa lahjoja kilteille lapsille… Tarinaa seuraa kuulijan epäuskoinen, mutta kunnioitusta huokuva vastaanotto. Mistä muka löytyy tällainen taikamaa?
TET lähestyy Lapin maita varovasti Peräpohjolan kautta, josta sukeltaa rohkeasti tutkimaan maamme suurimman maakunnan syrjäisempiä polkuja. Alueen laajuuden tajuaa vasta muutaman ajopäivän jälkeen. Pinta-alaltaan Lappi on esimerkiksi Portugalia suurempi. Samalla se on myös harvaan asutuin maakunta vajaan 1,91 as./km², mikä on melkein 90 kertaa alempi luku kuin Uudellamaalla. Ja korrelaationa näiden tilastojen välillä Lapissa on maailman puhtain ilma, jota kateelliset kiinalaiset tilaavat pullotettuna yli sadan euron hintaan. Täällä ollessa muista siis nauttia koko rahan edestä!
Etäisyydet kohteiden välillä kasvavat loppumatkasta huimasti ja menopelisi luotettavuus nousee herkästi esille. Puhelinverkko ei yllä ihan joka paikkaan, pyöräkorjaamoita on harvakseltaan ja teiden vaatimustaso nousee aiempaan verrattuna. Valmistaudu huoltamalla pyöräsi huippukuntoon jo ennen lähtöä, varaa mukaan ainakin renkaanpaikkausvälineet, löpöä varakanisteriin, nippusiteitä, jeesusteippiä ja monitoimityökalu – näillä on monta pyörää saatu maalin. Yhdessä laukussa on hyvää olla juomavettä ja esim. pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai paikallisittain kuivalihaa, matka seuraavalle ABC:lle voi olla pitkä!
Suosittelen koukkaamaan Vilmatunturin kautta, joka edustaa hienosti Lapin karua ilmettä.
Sallatunturin huipulta avautuu jylhät maisemat, josta näkee hyvin myös Venäjän puolelle.
Napapiirin sijainti vaihtelee toki hitaasti, mutta yleisesti ottaen lasketaan, että Suomessa se menee Rovaniemen lentoaseman korkeudella. TET-retillä ei ole mitään kylttejä, joiden edessä voit ottaa pakolliset selfiet, mutta voit itse piirtää viivan Kallunkijärven kohdalla!
Tuntsan Pubi on vanhaan rajavartiolaitokseen rakennettu majoitus- ja ruokapaikka Tuntsan erämaan eteläpäässä. Tällä kertaa portilla odotti isännän käsin kirjoitettu lappu – ”Tunturilla käymässä, takaisin parin päivän päästä, jos en jää pitemmäksi”.
Naruskajoki Tuntsan erämaassa.
Tieolosuhteet muuttuvat pohjoisessa usein. Muista seurata varoitusmerkkejä ja pitää silmät auki.
Tulppiosta saat yleensä bensaa ja ruokaa, tarvittaessa myös majapaikan. Käy ainakin tsekkaamassa ainutlaatuista Samperin höyryveturia. Tämä oli tilattu jenkeistä ennen ensimmäistä maailman sotaa. 16 tonnin höyrytelaketjuveturissa oli 100 hevosvoimaa, joiden avulla se ylsi 8 kilometrin tuntinopeuteen. Veturi ei vaatinut kiskoja vaan kulki lumen päällä.
Tulppion jälkeen seikkailuhaluisimmat motoristit voivat vielä haastaa itseään ajamalla Kemihaaraan Iso-Rapinus jokea myötäilevää huoltotietä. Luvassa pari vesistöylitystä ja suhteellisen haasteellista maastoa. Niekkatunturi Savukosken lähellä on helposti valloitettavissa ainakin kevyemmällä all-road pyörällä ja huikeat tunturimaisemat palkitsevat rohkean. Illalla voit taas palkita itseäsi Kiilopään savusaunalla ja jääkylmällä kypäräkaljalla…
Lokan tekojärven rannalta löytyy makea hiekkaranta, jossa sopivasti laavu makkaranpaistoon. Idästä kaupunkiin saapuessa voit ajaa mielenkiintoisen riippusillan kautta Luirojoen yli.
Ennen riippusiltaa on varoitusmerkki, joka sallii yhden ajoneuvon kerralla ja määrää 2 tonnin painorajan. Suuret, täyteen lastatut adventurepyörät kiertäköön siis muualta ;)
Lapplainen solarium - talivisin kiinni…
Haastan sinutkin seuraamaan renkaanjälkiäni!
Olen kiertänyt puolet maapallosta kahdella renkaalla ja vasta tänä vuonna havaitsin jotain, mikä oli nenän alla koko ajan. Tarkistamalla kotimaata ja arkea uudesta näkökulmasta löysin sellaisen Suomen, jonka olemassaolosta minulla ei ollut mitään hajua. Mutta älkää uskokaa pelkästään sanojani – koneet käyntiin ja etupyörä kohti seikkailuja!
Tekstit ja kuvat | Dani
Tankavaaran kultakylässä valuuttana käy toki myös kulta. Ja sen huuhdontaa voit kokeilla heti saman kylän kultamuseossa!
Jopa kesäkuun loppupuolella osa pohjoisen reiteistä oli veden alla…
Onneksi moottoripyörät eivät ole sokerista tehty!