Mikä on Vietnam ja miksi sinne?

Vietnam on pinta-alaltaan 331 688 neliökilometriä, suunnilleen Suomen (338 000 km2) kokoinen. Asukkaita kuitenkin hieman enemmän, kun kotimaassamme - 95 miljoonaa!

Kun vähennät Suomen leveydestä puolet ja tuplaat pituuden niin siinä on Vietnamin muodot.  Tavallaan maa muistuttaa loivaa S-kirjainta ja reunustaa Indokiinan niemimaan itä- ja etelärantoja. Vietnamin itäpuolella avautuu Etelä-Kiinan meri ja länsipuolella ovat naapureina Laos sekä Kambodzha. Pohjoisessa taas suuri ja mahtava Kiina.

Maa on siis pitkä ja niin ovat hyvin erilaisia elämäntyylitkin. Matkamme alkupiste, 13 miljoonan asukkaan Ho Chi Minh City on moderni, hektinen ja hieman länsimaalaistyylinen. Mopojen valtameri jatkuu silmänkantamattomiin. Arvioiden mukaan Saigonin kaduilla pörrää päivittäin jopa 10 miljoonaa skootteria!

Keski-Vietnam on tunnettu historiasta ja keisarillisesta ajasta, temppeleistä sekä valkoisista hiekkarannoista, tärkeimmät kaupungit ovat Hué, Hoi An, Nha Trang ja Da Nang.

Enemmän kommunistisena säilynyt pohjoinen on selvästi saanut vaikutteita Kiinasta, yli seitsemän miljoonan asukkaan Hanoi on verkkaisempi ja perinteisesti ”paikoilleen” jäänyt hallintokeskus. Täällä kohoavat kommunismille tyypilliset mahtipontiset hallintorakennukset, mutta kaupunki on säilyttänyt hyvin historiaa muiltakin aikakausilta, esimerkkinä sen viehättävät ranskalaiskorttelit.

Kaiken kaikkiaan Vietnam ei oikein tunnu Kaakkois-Aasialta, mutta ei myöskään Kiinalta. Vietnam on omalaatuinen kulttuurien sulatusuuni, jossa jokaiselle löytyy jotakin ja juuri se tekee maasta ainutlaatuisen matkakohteen.

Vietnamin ilmasto onkin hieman erikoisempi juttu. Etelässä, Mekongin suistoalueella, on yleisesti kuumempaa ja kosteampaa kuin pohjoisessa mutta harvoin kuitenkaan tukahduttavan kuumaa mukavan merituulen ansiosta. Auringon paistetta riittää koko maassa, mutta sadekaudet ovat erilaiset: pohjoisessa ja etelässä sataa kohtuullisen paljon toukokuusta lokakuuhun, maan keskiosissa taas syyskuusta tammikuuhun. Matkamme ajankohdaksi valikoitui juuri tämän takia mahdollisimman aurinkovarma ikkuna – maaliskuu. Silti Vietnamin matkaa havittelevan motoristin tulee varautua melkein kaikkeen!

Eli maisemat, kelit, tavat, historia ja kulttuuri vaihtuvat huomattavasti riippuen siitä missä päin liikut. Jos haluat kokea vähän kaikkea, nähdä mahdollisimman paljon ja muodostaa monipuolisen kuvan tästä lumoavasta maasta, niin minulla on oiva ratkaisu valmiina – hyppää moottoripyörän selkään ja suuntaa etupyörä rohkeasti kohti elämyksiä!

Seikkailu alkaa!

Matkamme alkaa etelän ja koko Vietnamin suurimmasta metropolista Ho Chi Minh Citystä (Ent. Saigon). Allamme tällä elämyksellä on pomminvarmat pelit - 150XR Hondat, joissa vääntöä ja maavaraa riittää karuimmillekin teille!

Suomimotoristin näkökulmasta kuutioita naurettavan vähän, mutta maassa maan tavalla ja paikallisen liikenteen seassa juuri tällainen kevyt, vikkelä vekotin on omiaan. Lisäksi isoimpia pyöriä Vietnamista on vaikea saada ns. “luksusverotuksen” takia, sillä yli 250 kuutioiset pelit sakotetaan 100-200% lisäverolla. Sama sääntö pätee myös autoihin, joten niitä ei katukuvassa kovin paljon näy.    

Pyörät pakattu ja miehet valmiina tulikokeeseen. Ensimmäisen ajopäivän aamuna jännitys on käsinkosketeltavissa - miten pärjätään paikallisessa liikenteessä?

Ulkopuolisin silmin katsottuna paikalliset säntäävät tiellä mihin ja miten sattuu, torvet kaikuvat jatkuvana kakofoniana ja kuskien kädet heiluvat niin kuin kapellimestareilla, mutta kukaan ei ole aggressiivinen - liikenne etenee yllättävänkin sujuvasti!

Liikennesääntöjä on hyvin vähän ja näyttää siltä, että kukaan ei noudata niitäkään. Risteykset ovat omaa lukunsa, sillä ajoneuvoja tulee joka suunnasta samaan aikaan - ei auta muu, kun soittaa torvea, vetää sinkkiä tiukemmalle ja toivoa parasta. 

Kymmenen minuutin jälkeen kuitenkin huomaa, että paikalliset liikkuvat kuin kalaparvi, jossa jokaisella on oma paikkansa ja jokainen tietää mitä tekee, sillä heille liikkuminen ruuhkassa tulee jotenkin selkärangasta. Mikä erittäin hienoa, verrattuna Suomeen, kukaan ei stressaa tai näytä keskaria - enemmänkin hymyä ja peukkuja.

Meidän 10 pyörän letka taituroi ilman mitään ongelmia ulos kaupungista ja etelään vievälle tielle. Liikenne rauhoittui melko pian ja pääsimme vihdoin kokeilemaan ratsujemme todellista potentiaalia! Kaikki 12 hevosvoima ulisten jatkoimme matkaa Mekong-joen suistolle päin.

Ensimmäinen rengasrikko sattui jo 50 kilometrin päästä. Ei hätää, sillä ollaan Vietnamissa. Heitin mielessäni kolikkoa ja lähdin työntämään pyörää eteenpäin. Sadan metrin päästä löytyikin ensimmäinen korjaamo ja sen omistaja. Omistajan vaimo tuli ulos hymyilleen ja kyykistyi pyöräni eteen. Mies/vaimo tehokaksikko laittoivat pyörän takaisin ajokuntoon parissa kymmenessä minuutissa. ”Cam On” – kiitin vietnamiksi ja näytin sormilla käteisen merkkiä samalla kulmakarvoja kohotellen, mikä universaalisti kehokielellä tarkoittaa ”paljonko olen velkaa?”. Vaimo vissin vastasi rahaliikenteestä tässä taloudessa, sillä mies katsoi häntä ja nainen kohotti kolmea sormea. Maksoin tinkimättä 30000 Dongia ja kiitin vielä kerran. Ei voi mitään – kaupungin lähellä on vielä turistihinnat (30000 Dongia = 1.10€).

#1. Säätöjä ei ole

Unohda kaiken mitä tiedät virallisista liikennesäännöistä, sillä niillä ei ole paljon merkitystä. Kuvitelkaa – liikenteessä pitää käyttää maalaisjärkeä? Mahdotonta, vai mitä? Itse asiassa uskaltaisin väittää, että liian tiukkapipoisella sääntöjen seuraamisella olisi suorastaan negatiivinen vaikutus paikalliseen liikenteen sujuvuuteen.

#2. Kypärän käyttö

Kypärän käyttö Vietnamissa on pakollinen, mikä toki positiivinen juttu. Poliiseja ei kuitenkaan kiinnostaa tämä seikka paikallisten kohdalla. Turisteja saatetaan pysäyttää palkkapäivän toivossa.

#3 Liikennevalot

Liikennevaloihin törmäät ainoastaan suurempien asuinkeskuksien keskustoissa. Silloinkin on hyvä muistaa, että valon väri on ainoastaan suositus. Älä missään nimessä tee äkkijarrutusta keltaisen valon nähtyä – joku väistämättä ajaa sinun perääsi.

Älä myöskään uhkarohkeasti aja punaisia päin, sillä silloin joku törmää sinuun sivusta. Hidasta ennen risteyksiä, katso molempiin suuntiin ja jatka tasaisesti eteenpäin. Paras tapa on seurata paikallisia näissäkin tapauksissa. Go with the flow!

#4 Ajo-oikeus

Yleisesti ottaen sanoisin, että pienempi aina väistää. Mieluummin elossa, kun oikeassa! Jos haluat vaihtaa kaistaa tai ryhmittäytyä tulevaa käännöstä varten, niin laita vilkku päälle, katso olan yli taakse ja ole sopivasti röyhkeä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos jäät odottamaan ”täydellisen” turvallista väliä, niin et pääse päämäärään ihan lähiaikoina. Odota sopivaa väliä, johon vaan ronskisti tunkeudut tekemättä mitään äkkiliikkeitä – määrätietoisesti.

#5 Ajonopeudet

Liikennemerkkien numerot vaihtelevat 25-60 km/t välillä, mutta taaskin kerran tilannejärkeä voi käyttää vapaasti. Tiet ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, mutta mikä vaan voi odottaa seuraavan mutkan takana. Lehmä, lammas, koira, rekka tai yksinkertaisesti syvä kuoppa!

Eilen käytiin tutkimassa Mekongin suistoaluetta Saigonin eteläpuolella ja tänään otetaan suunnaksi pohjoinen, joka sitten kompassin tähtäimessä loppumatkan ajan. Tuttu +35 asteinen lehmänhenkäys oli vastassa heti hotellin ilmastoinnin kantaman ulkopuolella, mutta lämmin ei tunnetusti luita riko, joten vuolaasti vuotavan hien säestämänä lähdettiin rohkeasti kohti uutta päivää!

Kaikesta dramaattisuudesta huolimatta Vietnamin sota on olennainen osa maan historiaa ja siihen törmää matkan aikana melkein vääjäämättä. Syvällisemmin tässä tarinassa en paneudu sodan syihin, kulkuun tai seuraamuksiin, mutta sen voin kertoa, että Vietnamissa asiasta annetaan täysin erilainen kuva tapahtumien kulusta, kun mitä ehkä Hollywood on yrittänyt meihin istuttaa vuosien varrella.

Mitään vannoutuneita sotaharrastajia joukossamme ei ollut, mutta retki sissien käyttämiin ahtaisiin Cu Chi -tunneleihin oli ehdottomasti tekemisen arvoinen.

Củ Chi -tunnelit ovat massiivinen maanalainen tunnelikompleksi, joiden yhteenlaskettu pituus on tänäkin päivänä yli 121 kilometriä! Sotien aikana tunneleita pitkin saattoi kulkea 250 km matkan Saigonista Kambodzhan rajalle.

Kukaan ei koskaan antanut yksittäistä käskyä tunneliverkoston rakentamiseen, vaan se kasvoi vähän vähältä reaktiona erilaisiin ranskalaisten ja yhdysvaltalaisten toimiin. Viet Congin sissit käyttivät niitä piilopaikkoina ja huolto- ja viestintäreitteinä, sairaaloina, ruoan ja aseiden välivarastoina sekä majoitustiloina. Củ Chin alueella oli suuri strateginen merkitys, mutta elämä tunneleissa ei todellakaan ollut helppo. Ruuasta, vedestä ja jopa hengityskelpoisesta ilmasta oli jatkuva pula. Sissien riesana olivat myös muurahaiset, käärmeet ja skorpionit. Ja tietysti taudit (etenkin malaria) levisivät taistelijoiden kesken.

Amerikkalaiset tajusivat nopeasti Chu Chin tunneleiden merkityksen sodankäynnin kannalta ja tekivät kaikkensa tuhotakseen alueen. Ensin lähetettiin pommikoneet ja sen jälkeen jalkaväki. Amerikkalaisilla ei vaan ollut pienintäkään hajua miten laaja alue on kyseessä ja mitä pommittaa. Jalkaväen ratsia ei myöskään tuottanut toivottua tulosta, sillä tunnelit olivat hyvin piilotettuja ja maasto ei ollut tuttu. Puhumattakaan siitä, että tunnelit olivat raskaasti ansoitettuja.

Maanalainen keittiö. Savunpoisto tehtiin ovelasti, niin että amerikkalaiset pommikoneet eivät havaitsisi mitään erikoista. Ruoka valmistettiin yleensä varhain aamulla, kun on muutenkin viidakossa usvaista.

Sissien perheet elivät myös maan alla pienissä komeroissa.

Da latin vuoristo

Kolmantena ajopäivänä Saigonin vilinä jäi lopultakin taustapeileihin. Pitkä päivä luvassa, sillä matkaa kokonaiset 340 kilometriä edessä. Suomalaisen motoristin näkökulmasta tällaisen etapin voisi vetäistä jo ennen aamukahvia, mutta Aasiassa matkaa on ihan turhaa mitata kilometreissä. Etäisyydet kerrotaan enemmänkin tunneissa. Liikenne etenee paikoittain verkkaisesti ja rauhallisilla osuuksilla nopeudet pysyvät myös maltillisina. Tämä antaa toki mahdollisuuden ihailla maisemia ajelun ohella.

Päivän mittaan riisipellot vaihtuivat tee- ja kahviplantaaseiksi, lämpötilat laskivat kotoisalle tasolle ja vieno havupuiden tuoksu täydensi mukavasti vuoristomaisemien kokonaisuutta. Pari rengasrikkoa, mutta muuten saavuimme päättäriin sopivasti viimeisten auringonsäteiden saattelemina.

Da Latin kaupunki tunnetaan ”ikuisen kevään kaupunkina”, sillä se sijaitsee 1500 metriä merenpinnan yläpuolella vuorten ympäröimänä, joten tukahduttavan kuumat rannikkoilmat eivät tänne pääse. Edellisenä iltana saavuimme perille sen verran myöhään, että tutustumisen majapaikkaamme jätettiin aamuksi. Yövyimme nimittäin yhdessä maailman vekkuleimmassa majatalossa – Crazy House! Paikan arkkitehtuuri on vähintäänkin omaperäinen ja rakentajilta oli selvästi vatupassin käyttö kielletty. Portaita menee ristiin rastiin ja jos oman huoneen löytäminen kerran sieltä lähdettyä oli haasteellista, hetken kierrettyään ei tahtonut enää löytää alas ylemmistä kerroksista. Jokaisella huonella oli oma nimi ja ”Honey Moon” sviitin lisäksi jätkäporukkamme huoneiksi valikoitui mm. Tiger, Termite, Ant, Bear, Kangaroo, Bamboo, Eagle ja Pheasant-kamarit. Hyvinkin omaperäisten huoneiden rekvisiitta oli juuri nimensä mukaista eikä yksikään huone ollut toisensa kaltainen.

Itse kaupungissa olisi voinut viettää useimmankin päivän, mutta tie on tunnetusti kuuma. Ennen suuntaamista rannikolle kävimme tutustumassa kiinalaiseen pagoda-temppeliin (Linh Phuoc) ja Datanlan vesiputouksiin. Putouksille ei tarvinnut patikoida, vaan sinne vei hauska vuoristorata!

Dalatin ja Nha Trangin välinen tieosuus käsittää kokonaisuudessaan noin 150 kilometriä, josta ensimmäiset 120 kilometriä sisältävät ”korva maassa”-mutkia suunnilleen saman verran mitä kotona Suomessa sattuu aktiivimotoristille vastaan koko kesän aikana. Tie oli upeassa kunnossa ja nopea. Laiskoista pyöristä otettiin taas kerran kaikki teho irti. Jalkatappien lyhennettyä puoleen hidastimme hieman vauhtia, jotta aikaa jäi myös valokuvaamiselle.

Kielivinkkejä Vietnamiin

Puhumalla Suomen kieltä tarpeeksi kovaa ei pärjää Vietnamissa kovin pitkälle. Lontoon murteella pärjää jo hieman pitemmälle, ainakin turistikeskittymien lähellä ja suurimmissa metropoleissa. Suosittelen kuitenkin aina oppimaan edes perussanastoa kohdemaan natiivikielellä - vaikka ei tulisikaan koskaan ymmärretyksi, niin takuulla saa muutaman hymyn aikaiseksi ja todennäköisesti paikallisia tuttavia.

Kannattaa myös muistaa, että Aasiassa on omalaisensa “kasvojen säilytys”-kulttuuri ja Vietnam ei ole poikkeus. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ääntä ei koskaan kannatta korottaa vaan pääsee paljon pidemmälle olemalla kohtelias ja rauhallinen. Hymyile!

Rannikkoa pitkin pohjoiseen

Vietettyä pari yötä Nha Trangin rantalomakohteessa oli taas erittäin kivaa päästä takaisin baanalle ja tutkimaan Vietnamin rannikkopolkuja. Matkoilla minulla on käytössä aina tiukka nyrkkisääntö, että jos tilanne sallii, niin pääteitä vältetään kaikin tavoin ja edetään hiljaisia pikkuteitä pitkin, joissa näkee luonnollisesti myös enemmän paikallisten arkea. Päivän mittaan väisteltiin vesipuhveleita, pujoteltiin riisipeltojen välissä ja kirsikkana kakun päällä ylitettiin Vietnamin pisin bambusilta – Mr. Tiger Bridge!

Hai Van Pass ja historiallinen Hue

Edessämme oli yksi Vietnamin kuuluisimmista teistä - Hai Van Pass. ”Must do” jokaisen Vietnamissa matkustavan motoristin listalla. Se on suhteellisen lyhyt (30km), mutta erittäin vaikuttava mutkapätkä Da Nangin ja Huen välissä. Kuuluisaa huikeiden maisemien ansiosta, mutta myös maantieteellisen ja historiallisen merkityksen takia. Vuoriston ylitys jakaa eteläisen- ja keski-Vietnamin luonnollisesti kahtia. Ennen Hai Van oli yksi maan vaarallisimmista teistä, mutta nyt kun ohitustunneli valmistui tämä, pätkä on erittäin hiljainen. Hai Vanin huipulla olimme hetken pilvessä, mutta pian käärmemäisesti luikerteleva serpentiini kallistui toiseen suuntaan ja laskeuduimme takaisin merentasolle Huen kohdalla.

Vietnamilainen keittiö vie kielen mennessään.

Paikallinen ruoka ansaitsee ihan oman lukunsa, sillä vietnamilaiset kokit ovat vuosisatojen aikana hioneet imelän, suolaisen, tulisen ja makean tasapainon täydellisyyteen! Aamulla torilta haetut tuoreet yrtit ja vihannekset täydentävät makunystyröitä kutkuttavaa kokonaisuutta.

Vietnamissa on jopa oma jumala - Ong Tao, jonka ainoa tehtävä on huolehtia keittiöstä ja talon ruuasta.

Muutama annos mitä ehdottomasti kannattaa maistaa matkalla:

Pho - Käytännössä maan kansallisruoka. Nuudeli- ja lihakeitto, jossa myös mausteita ja yrttejä.

Goi Cuon - Tuore kevätrulla, jonka sisällä nuudeleita, vihanneksia ja lihaa tai katkarapuja.

Cha ca - Valkoinen kala voissa paistettuna tillin ja kevätsipulin kera.

Bun Cha - Possua ja nuudeleita, vihanneksia & yrttejä.

Kommunistinen pohjoinen

En tiedä onko yhteensattuma, mutta heti kun ylitettiin Hai Van pass toissa päivänä ja saavuttiin Pohjois-Vietnamin puolelle, aurinko meni pilviin ja sininen taivas yläpuolellamme muuttui teräsharmaaksi. Samanlaiset punakeltaiset liput ovat liehuneet ruosteisten pylväiden päässä koko matkamme ajan ja papereilla Vietnam on ollut yhtenäinen jo vuodesta 1976. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että eron etelän ja pohjoisen välillä huomaa melko pian, vaikka ei ihan heti. Siinä on ikään kuin abstraktinen raja, näkymätön paljaalle silmälle, mutta sen tuntee koko kehossaan. Tästä alkaa kommunistien valtakunta!

Huesta lähdettiin liikkeelle aamulla varhain, sillä edessä matkamme pisin ajopäivä - noin 370 kilometriä. Välillä ajettiin päätietä muun liikenteen mukana ja välillä käännyttiin pienimmille kylänraiteille riisipeltojen sekaan. Ajettiin muutamaan hylätyn rantalomakohteen ohi - varmaankin innokkaat sijoittajat odottivat turistimassojen tulvia, mutta niitä ei sitten koskaan tullutkaan. Tyhjiä, hiljalleen rapistuvia, hotelleja ja autioita hiekkarantoja. Lounasta ei saanut oikein mistään ja muutenkin pohjois-Vietnamin kylistä puuttui ”elämän kipinä”. Ihmiset kylläkin yhtä vieraanvaraisia ja mukavia, kun aiemmin, selvästä köyhyydestä huolimatta. Yöksi päädyttiin Stalinin aikaisesta arkkitehtuurista tunnettuun Vinhiin. Leveitä bulevardeja, synkännäköisiä kerrostaloja ja mahtiponttisia monumentteja.  

Viimeisen ajopäivän aamu sarasti usvaisena. En tiedä oliko kyseessä jatkuva kaupunkismogi vai muuten vaan huonompi keli. Joka tapauksessa koneet murahtivat tottuneesti käyntiin ja keulat suunnattiin kohti maan pääkaupunkia - Hanoita.

Vinhin kaupunki sijaitsee Vietnamin kapeammassa kohdassa, joten eksymisen vaara on pieni - idässä vastaan tulee nopeasti meri ja lännessä Laosin raja. Yksi päätie luikertelee aina Hanoihin asti. Pääkaupungin seudulla ruuhkista ei pääsee oikein mihinkään ja noin 20 kilometriä ennen Hanoita eteneminen muuttui verkkaiseksi. Selvisimme kuitenkin loppumatkasta alle tunnissa, mikä hieno, ellei erinomainen saavutus!

Tässä vaiheessa takana noin 2200 kilometriä Saigonista Hanoihin. Vilkasta kaupunkielämää, sotahistoriaa, hiljaisia vuoristomaisemia, kyläpolkuja ja rannikkoreittejä. Hyvää ruokaa ja ystävällisiä ihmisiä.

Kiertomatkan aikana Vietnam avautuu motoristille aivan uudella tavalla ja kaikista näkökulmista! Sopiiko tällainen matka kaikille? Ainoastaan jos jätät ”minuuttiaikataulun” kotiin ja avarrat mielen kaikenlaisille elämyksille. Vietnamissa et pelkästään liiku paikasta toiseen vaan joka kerta käynnistäessä moottorin, aloitat uuden seikkailun!