Päivä 6 & 7 | Marokko | Ouarzazate - Marrakesh | 200km

Päivä 6 | Ouarzazate - Marrakesh | 200km

Näkymät aamulla hotellin ikkunasta...

Yleensä aamut aavikolla ovat melko vilpoisia, mutta ei tänään... Heti 9 maissa lämpötilat kipusivat lähemmäksi 30C ja tankkauksen yhteydessä päivitettiinkin varustusta hieman kevyemmäksi.

Virallisestihan emme varsinaisesti ajaneet Saharan autiomaassa, vaan sen laitumilla Atlasvuoristoa myötäillen. Maisemat olivat kyllä erittäinkin aavikkomaiset ja hampailla välillä narskui Saharan hiekka :)

Määritykseltään Sahara on Pohjois-Afrikassa sijaitseva maailman suurin, kuuma ja hyvin kuiva aavikko. Saharan pinta-ala on noin 9 000 000 neliökilometriä, eli se on suunnilleen Euroopan kokoinen! Se on noin 5 150 kilometriä pitkä ja 1 277–2 250 kilometriä leveä. Saharan koko riippuu aavikon määrittelystä ja vuotuisesta kuivuusvaihtelustakin. Useimmin käytetyn laajemman määritelmän mukaan Sahara sijaitsee Kravun kääntöpiirin molemmin puolin, ja se ulottuu 15–33 leveysasteen välille.


Sahara ulottuu Marokon, Algerian, Tunisian, Libyan, Egyptin, Mauritanian, Malin, Nigerin, Tšadin ja Sudanin alueille. Näistä viisi ensimmäistä rajoittuvat pohjoisessa Välimereen. Viisi jälkimmäistä taas sijaitsevat pääosin Sahelin savannialueella, mutta ulottuvat pohjoisessa pitkälle Saharaan. Atlantin rannalla on lisäksi kiistanalainen, Marokon miehittämä Länsi-Sahara, joka on lähes kokonaisuudessaan autiomaata.

Nimi Sahara on arabiankielinen käännös "Tuaregin" sanasta "Tenere" -  ”aavikko” tai ”aavikot”. Hiekka-aavikko eli "erg" on Saharasta vain melko pieni osa, suurin osa on sora/kivikko- ja kallioaavikkoa.

Meidän reitti Er Rachidiasta - Ouarzazateen ja siitä Marrakeshin on merkitty alla olevassa kuvassa punaisella viivalla - aika pieni pintaraapaisu siitä mitä tällä valtavalla alueella on tarjottavana... Mutta ehkä joskus järjestetään erikseen Aavikko reissu? Esimerkiksi Algeria on kuulemma täynnä hauskoja ajo reittejä ;)

Atlasvuoriston eteläpuolella maisemat ovat jo todella aavikomaisia...

Tänään mitään varsinaista kiirettä ei ollut, sillä matka on lyhyt ja tie erinomaisessa kunnossa - tänään otettiin letkeästi :)

Lounastauko jossain päin Atlasvuoristoa...

Ryhmäkuva tähän väliin: Dani, Aaro, Mikko, Aki, Mikko ja Matti linssin takana

Taas yksi esimerkki Marokon ajoreitteista ;)

Ruoan jälkeen aloitettiin vuorten valloitus - parhaimmillaan kivuttiin yli 2 kilometrin korkeuteen, sitten taas laskettiin ja kivuttiin uudestaan - kaikki tämä lukuisien mutkien säästämänä...

Päivämme korkein kohta käytiin "merkitsemässä" suomen lipulla :)

Ennen kuin aloitettiin lasku kohti Marraskesin suurkaupunkia kertasin ryhmän kanssa kaupunkiajo tavat tiiviissä ryhmässä rinnakkain tai peräkkäin kapeissa kujissa... Painotin myös että seuratkaa minua ihan sama mitä tapahtuisi :) Ja tämä neuvo tuli tarpeeseen, sillä heti kun sukellettiin kaupungin sykkeeseen "normaalit" ajosäännöt ja Eurooppalaiset kohteliaisuus tavat eivät enää päteneet...

Välillä oli vaikeaa erottaa oliko katu yksisuuntainen vai ei, saiko siinä ajaa vai ei, tarkoittiko liikennemerkki mitä se pitäisi tarkoittaa vai unohtuiko se vaan sinne? Liikenne koostui pääsääntöisesti vanhoista Mersuista ja aaseista, välillä ohi kiilasivat hevoskärryt ja pikkumopot... Jossain vaiheessa ajettiin kauppakujalla, jossa sivulaukut yrittivät välillä "ostaa" tavaran suoraan hyllyiltä :) Selvittiin kuitenkin hotellille ilman mitään ongelmia hikisinä, mutta onnellisina.

Matti sai hyvän videopätkän aikaiseksi kaupungin läpiajosta ja sen voit katsoa alla klikkaamalla kuvasta:

Hotelli oli ihan pääaukion reunalla, torin laidalla - käytännössä ydinkeskustassa. Tietenkään pyöriä emme uskaltaneet jättää kadulle, vaan heitettiin tavarat nopeasti respaan ja lähdettiin taas ajelemaan parkkipaikan toivossa... Sellainen onneksi löytyi noin 500 metrin päässä hotellista.

Ennen kuin pyörät ajettiin sisään, käytiin tietysti tiukat hintaneuvottelut parkkipaikka maksuista - pienen väännön jälkeen sovittiin hinnaksi 600 dirhamia kaikilta pyöriltä 2 yöltä, mikä on vähän yliammuttu, mutta siedettävä... Pyörät kun olivat paikalla ja halusin maksaa hinnan ja saada jonkunlaisen kuitin, 600 dirhamia pyydettiinkin jo per yö... No tämä kauppias kulttuuri on tuttu, joten teeskenneltiin lähtevänsä, ja hinta tippuikin saman tien... Tinkimiskulttuuri on vahvasti elossa! :) Yleensä olen pitänyt nyrkkisääntönä pudottaa hintaa noin 50% alkuperäisestä pyynnöstä - toimii 50/60 ;)

Hotellille päästyään kiivettiin nopeasti terassille ja korkattiin Espanjasta asti raahattu Red Label pullo päivän kunniaksi... :)

... Samalla nautittiin auringonlaskusta ja Marrakeshin torin hulinasta...

Sitten torille syömään...

... Tuoretta grilliruokaa... :)

Päivä 7 | Marrakesh | Vapaapäivä

Lyhyt video Marrakeshin vapaapäivästä - katso klikkaamalla kuvasta!

Tänään on ansaittu ajovapaa päivä Marrakeshissa, jonka jokainen vietti niin kuin parhaaksi näki - Mikko lähti tutkimaan museoiden ja palatsien tarjontaa, Aki ja Mikko ottivat iisisti puutarhamaisessa ravintolassa muutaman oluen kera, minä ja Aaro pidettiin huolta itsestämme - parturin kautta hamamin hoitoihin, hieronta, rapsutusta ja höyrysaunaa :) Matin kaasukättä kutitti vielä sen verran, että hän päätti käyttää vapaapäivänkin lähialueiden tutkimiseen! Ehkä hänelle tuli kiire, kun hän bongasi alla olevan tarran bensa asemalta ;)

Seikkailu ennen dementiaa! :D

5 eurolla saa erittäin hienon leikkauksen ja parranajon!

Nimestä huolimatta "ISIS" hamam oli hieno paikka rentoutua :)

Kuin uudet miehet kaikkien hoitojen jälkeen :)

Dani AmosovKommentoi