PÄIVÄ 2 I CHICAGO - SPRINGFIELD I 340km
Aamukahvien jälkeen lähdettiin kohti moottoripyörävuokraamoa.
Riitan ryhmäläiset olivat saapuneet Chicagoon kukin omia aikojaan, osa aikaisemmin, osa viimetipassa lentojen myöhästymisten vuoksi. Samin New Yorkin ryhmä oli saapunut paria päivää aikaisemmin, ja jäi nyt hotellille odottelemaan, kun me matkasimme takseilla kohti vuokraamoa.
Harley Davidsonin 115-vuotis syntymäpäiväjuhlien vuoksi, Milwaukeesta oli palautunut iso liuta Harrikoita, ja vuokraamossa oli lievästi sanottuna kaaos. Lisäksemme menopelejään odotteli iso joukko muitakin ryhmiä.
Tovi siinä vierähti ennen kun mitään alkoi tapahtumaan, mutta sitten todella alkoikin, tosin lähinnä luontoäidin toimesta! Puolenpäivän aikoihin taivaan hanat aukesi, ja ukkosen säestämänä, vettä tuli aivan kaatamalla. Sitä tuli niin paljon, että autohalli jossa vuokraamo sijaitsi, alkoi täyttymään vedestä! Kellarikerroksessa sijainnut autotalli, jossa oli satoja Harrikoita, alkoi myös täyttymään, ja kuten arvata saattaa tämä tuskin paransi muutenkin kaoottista tilannetta. Henkilökunta kuitenkin teki parhaansa ja pelastivat vuokraukseen lähteviä pyöriä minkä kerkesivät.
Ihmiset siirtyivät korkeammalle kun hallin lattialle alkoi virrata vettä!
Harrikkatallin liuska muuttui koskeksi.
Lopulta, reilusti aiottua myöhemmin, pääsimme lähtemään kohti päivän etappia Springfieldiä. Sadevaatteet päällä taivalsimme noin 340 km kosteita teitä pitkin. Suurempaa sadetta emme onneksi enää kohdannet ja ilmahan oli hiostavan lämmin kokoajan.
Samin New Yorkin ryhmä oli jo jossain vaiheessa kyllästynyt odottelemaan hotellilla ja lähteneet aikaisemmin kohti Springfieldiä, jossa he jo odottelivatkin meitä muita kun saavuimme sinne, iltamyöhään. Tapahtumarikas ensimmäinen päivä!
Odottelua riitti, mutta myös jännittävää "ohjelmaa" tulvan muodossa.
Me oltaisiin jo niin valmiita lähtöön...