Päivä 1 | Nuijamaa - Viipuri | 40 km

Tänään piti itärajan tuntumassa tulla vettä oikein huolella, mutta kuinka ollakaan, Esteri olikin päättänyt pitää iltapäivän vapaata ja nyt selvittiinkin kuivin jaloin kohtaamispaikkaan.

Laplandia Marketin pihalla suoritettiin pikaiset esittelyt, katsastettiin ajoneukaulusto ja siirryttiin sisätiloihin pitämään pikainen matkainfo ja tarkastamaan kotiläksyt, jotka oli hienosti järjestyksessä itse kullakin.

Päivän viralliset ajot oli pian ajettu ja noin 40 kilometrin virallinen osuus Vaalimaalta Viipuriin oli ns. pulkassa. Matka kesti perinteisesti noin neljä tuntia. Huikeaa keskinopeutta tälle välille ei saa laskettua millään laskukaavalla, mutta kunnon seisoskelu tullissa kyllä korvaa useammankin laskukaavan.. Kehitys kehittyy sanotaan ja kukon askel oli otettu kun huomattiin, että tullissa “pikkulappu” täytettiinkin automaattisesti.

Ja mikäpä sitä oli jonotellessa muutenkaan, papereiden ollessa lähes moitteettomassa kunnossa. Vain reipas viisi minuuttia per potilas ja meidän ryhmämme oli selvitetty reilussa tunnissa tullin läpi + tietysti jonotusajat… Hymyilevä tullivirkailija on ollut tähän mennessä lähes satuolento, mutta pieniä hymyn pilkahduksiakin nähtiin kuitenkin jo tälläkin sektorilla.

Ei muuta kun kohti Hotelli Atlantikia ja siellä pyörät vartioituun parkkiin ja hotellihuoneita kuittaamaan.
Huoneissa ei ollut moitteen sijaa, vaikka joskus hotellin hieman väsynyt ulkoasu voisi muuta viestiä.

Nautimme maistuvan illallisen ja kipaisimme pehkuihin keräämään voimia huomiselle, joka olisikin vasta ensimmäinen oikea, täysimittainen ajopäivä.

Ja kuvia tämän päivän blogiin ei sitten saatu tässä kiireessä ainakaan vielä ladattua, puhumattakaan että netissä olisi edes sen vertaa kuso kulkenut, että se olisi edes teoriassa ollut mahdollista.

IMG_9100.JPG
Jyrki LehtinenKommentoi