PÄIVÄT 7-8 I ROUTE 66 I AMARILLO – SANTA FE I 500KM
Tovi vielä suoraa tienpätkää edessä, kun siirryttiin Texasista New Mexicon puolelle. Aamun ensimmäinen kohde oli Cadillac Ranch. Keväällä Cadillacit näköjään laiduntavat näin vehreällä niityllä.
Siellä ne sojottavat nokallaan, keskellä vihreää niittyä.
Jokos me ollaan puolivälissä? -kyllä, juurikin tässä kohtaa se puoliväli on.
Santa Rosan automuseossa voi ihailla upeita jenkkirautoja.
… ja ostaa lisää Route66 asioita itselleen.
Ratsut komeasti rivissä museon edessä.
Museon jälkeen jatkoimme suorilla kohti Santa Fe:tä, jossa häämöttää hyvin ansaittu vapaapäivä. Muuten aurinkoisen reittimme oikealla puolella horisontissa kummitteli musta taivas ja salamat - kaukaa näki, että jossain tuli taas vettä, ja kovaa. Kylmä hönkä kantautui tielle asti. Viimeisessä pysähdyspaikassamme, meille toivoteltiin onnea jos sinnepäin olimme menossa, no vähän sinnepäinhän se tie kääntyy kun Santa Fe:hen mennään. Mutta säähallintokeskuksemme johtajan, Roopen, mukaan huolta ei olisi jos tunnissa hotelliin ehtisimme. Ei muuta kun hanat kaakkoon ja haipakkaa kohti hotellia - ja kuivana päästiin, eikä sitä vettä sitten osunut kohdalle myöhemminkään, muutamaa pisaraa lukuun ottamatta. Respassa tiesivät kertoa, että eilen oli satanut lunta…
“Pussikaljahetki” hotellin altaalla, ennen kun lähdettiin kylille illalliselle.
Vapaapäivää Santa Fe:ssä voi viettää monella tapaa. Tämä kaunis, meksikolaistyylinen pikkukaupunki on täynnä pikkuputiikkeja, torimyyjiä, katutaiteilijoita, ravintoloita ja kahviloita. Idyllisillä pikkukaduilla kävellessä vierähtää monta tuntia. Kaupoissa on ystävällinen palvelu, varaudu kertomaan useaan otteeseen mistä tulet ja minne menet. Santa Fe:ssä asuu paljon Skandinaaveja jotka ovat ihastuneet kaupungin fiilikseen ja perustaneet tänne bisneksiään. Hintataso ei ole halvimmasta päästä, mutta toisaalta esimerkiksi intiaanien käsityöstä maksaa mielellään vähän enemmän. Myös cowboy tuotteita, kuten bootseja ja stetsoneita on kaupan.
Kuivuvat chilit on Santa Fe:n juttu. Niitä näkyy kaikkialla roikkumassa talojen seinillä. Aikoinaan tämä oli suosittu tapa kuivata chilejä, jotka voitiin sitten käyttöön otettaessa taas kostuttaa. Nykyään ne kuulemma ovat enemmän vaan koristeina.
Värikkäitä, käsin tehtyjä esineitä on kaupan niin torilla, kun lukuisissa kaupoissakin.
Jos vaan moton laukuissa olisi tilaa…
Lounaspaikaksemme valikoitui ihmisiä kuhiseva, viihtyisä Cowgirl - ravintola. Terassilla tunnelmaa kohotti, jo varttuneeseen ikään ehtineiden Cowboyden bändi.
Annokset oli taas eeppisen kokoisia, ja saatiin vihdoin maistaa kunnon Margaritoja. Vaikka pieneksi pettymykseksemme ne eivät tulleetkaan klassisissa Margarita laseissa, niin sisältö oli ainakin sen verran tuhtia, että yksi riitti hyvin.