Päivä 6 | Minsk - Vapaan EU:n raja Latviassa - Väinälinna |
Matkan ennätystehtailua jatkettiin myös tänä vapaapäivän jälkeisenä päivänä. Ei kilometrien, vaan tällä kerralla päivän matka-aika-ennätyksen osalta. Tarkemmin ottaen tähän vuorokauteen ei koko päivämatka edes riittänyt, vaan lisäaikaa lainattiin myös seuraavan vuorokauden puolelta.
Aloitetaanpa kuitenkin Minskin aamusta, jolloin heräsimme auringonpaahteeseen lämpömittarin hipoessa jo lähes 30 C:n lukemia.
Pian korviimme kantautui tieto siitä, että Heikin Africa Twin ei ollut kestänyt kuuman yön yksinäisyyttä, vaan oli mennyt nukkumaan Ilkan BMW:n kylkeen kiinni. Kuuma asfaltti oli pettänyt pyörän seisontatuen alta. Olihan se maannut siinä jo eilisillasta lähtien, tiesi vartija kertoa, sillä tämän tehtävänähän oli vartioida parkkipaikan tapahtumia.
Asiaa sen enempää ihmettelemättä, mopo pystyyn ja nokat kohti Minskin kaupungin takaisinvaltauksen mahtipontista muistomerkkiä, joka sijaitsi kaupungin sisääntuloväylällä. Nyt päästiin kuvaamaan ensimmäisiä ulkoilmaan sijoitettuja panssarivaunuja.
Minskin läpiajo oli hämmästyttävän mieleenpainuva kokemus jo tullessa, sillä kaupunki oli todella siisti ja puhdas. Kohteliaiden, ei kiilaavien autoilijoiden saattelemana poistuimme kaupungista ja mietittiin, oltiinko nyt todellakin Venäjällä? Eikä oltukaan, vaan oltiin Valko-Venäjällä. Täytyy todeta, että ero Belorussian hyväksi ainakin liikenteen ja yleisen rähjäisyyden osalta on vähintään 5-0.
Kaupungista suuntasimme aimo harppauksen kohti pohjoista, ennenkö käännyimme länteen, suuntana Latvian raja. Matkan edetessä todettiin, että ränsistyneet tai romahtamispisteessä olevat rakennukset eivät kuulu maiseman kuvaan Mielumminkin hyvin hoidetut pihat, kukkaistutukset, suoraan riviin asetetut maatalouskoneet ja niiden lisälaitteet ynnä muut härvelit kertoivat meille enemmänkin valko-venäläisten säntillisyydestä. Diktuuri tai demokratia, mutta siistiä joka tapauksessa oli. Siisteyteen tuskin vaikutti ainakaan heikentävästi viikon kuluttua alkavat jalkapallon EM-kisat?
Merkillepantavaa oli myös huoltamoiden ja ruokapaikkojen iloinen ja nauravainen henkilökunta joka neuvoi turistia mielellään mm. mistä ruoasta he tänään pitävät eniten:) Molemmissa piti kuitenkin maksaa ensin, ennenkö tilauksensa toimitettiin tankkiin tai vatsalaukkuun. Verrokki-Venäjään verrattuna toisenkin erän voitto meni Belorussiaan luvuin 5-0.
Paluumatkalla löydettiin vielä mukavasti pölyävä hiekkatien pätkäkin jota pitää ajaa löysin rantein; ja josta tietysti tykättiin kovasti. Kotvan ajon jälkeen saavuimmekin Latvian rajalle josta tämän päivän varsinainen tarina vasta alkaa.
Viiden ja puolen tunnin tullimuodollisuus- ja passisulkeiset!
Saavuimme rajalle ohittaen iloisesti suuren, rekka- ja henkilöautoja täynnä olevan parkkialueen ja ajoimme suoraan ensimmäiselle rajapuomille. Siltä tuli hieman yllättäen “njettiä ja stoita” joiden säestyksellä meidät jämäkasti passitettiin takasin rekisteröitymään jonottamista varten, sillä tällä asemalla piti rekisteröityä ensin, jotta saa alkaa jonottamaan.
Arvioitu jonotusaika meille oli noin kolme tuntia. Mikään ”motoristit pääsevät jonon ohi -rules” ei toiminut täällä, joten kiltisti vaan kentän perälle odottamaan, että oma rekisterinumero ilmestyy leditauluun.
Aloitimme rajamuodollisuudet Valko-Venäjän tullista jossa tulkittiin parhaan tahdon ja kyvyn mukaan suomeksi kirjoitettua rekisteriotetta. Rekisteriote suomeksi tai ruotsiksi oli yhtä suuri mysteeri tullivirkailijalle kun vastaavat venäjän kieliset laput ovat meille Venäjän tullissa.
Toisin sanoen tullivirkailijalla ei ollut mitään hajua mitä lapuissa luki, ei edes kotiosoitetta pystytty tulkitsemaan. Se kiireistä turistia alkuun hieman hatutti, mutta hatutus muuttui pian joustavaksi myötätunnoksi harjoittelijaa kohtaan, joka ahersi paperiden kanssa illan tummentuessa kohti yötä. Marjariitan Trike herätti ansaittua huomiota tullimiesten keskuudessa ja olisihan siitä varmastikin ainakin yhden kyytiläisenkin mukaansa saanut jos olisi ollut otti päällä.
Ensimmäisen pyörän tullaus ensimmäisellä luukulla vei reilun puolituntisen. Rutiinien kehittyessä muiden pyörien osalta mentiinkin lupaukseni mukaisesti ”kun heittämällä läpi” – eli reilussa parissa tunnissa. Tämän operaation jälkeen ei jäänyt epäilykselle vähäisintäkään sijaa siitä, etteikö löysästi Venäjän rajan yli uitetut ajoneuvot tulisi nyt laitettua uskottavasti kaikkiin mahdollisiin kirjoihin ja kansiin.
Vihdoin ja viimein, useiden passien vilautusten, jopa green cardin tarkastamisen poistumisvaiheessa ja muiden lippu-lappujen täytön ja niiden pois keräämisen jälkeen meille vihdoin aukeni vapaan EU:n raja, Latvia here we come!
Mutta mitä kettua, nyt vasta alkoikin perinteinen Soviet Union -tyyppinen palvelu ja kohtelu; sellainen, jonka luulimme jo jääneen unholaan. Olipa hyvä nähdä tämäkin..
Nuoruusvuotensa suunnitelmataloudessa eläneet tullivirkailijat tarkastivat suunnitelmallisen tarkasti kaikki pyörät, reput, sivu- ja jopa käsilaukut. Ilkan ilme oli näkemisen arvoinen, kun tullimiehen karvainen ja hikinen käsi sukelsi hänen alusvaatereppunsa uumeniin. Pitipä siinä vielä tietää sekin, paljonko tankissa on bensaa jäljellä. Tasan 15 litraa per pyörä kelpasi mainiosti, joten se valittiin.
Heikosti asiakaspalveluammattinsa sisäistänyt tullimies tiedusteli vielä, aikooko turisti nyt tulla Latviaan ja mitä kautta aikoo ajaa Suomeen… Kyllä matkailu avartaa ja meidän mielestämme olisi tuonkin tulliherran aika ottaa hieman lomaa, kunhan ei Suomeen suuntaa.
Kaikki kysymykset esitettiin tietysti Latvian murteella, sillä mitäpä sitä englantia alkaisi EU:n ulkorajalla haastamaan? Yön pimeydessä poistuimme rajavyöhykkeeltä kohti Väinälinnaa Valko-Venäjän viisumiemme vanhennuttua noin viisi minuuttia aikaisemmin. Tullihommat aloitettiin noin klo 19.00 ja niistä päästiin eroon 00.05. Reissutunteja tälle päivälle kertyi muhkeat 15 tuntia, vaikka vähemmällä ajamisella päästiinkin. Kypäräkaljat Hotelli Latgolan aulassa maistuivat todella ansaituilta. Kuvamateriaalia rajavyöhykkeen osalta ei ole olemassa, mutta tässä tapauksessa tuhat sanaa kertoo enemmän kuin yksikään kuva yksikseen.
