Päivät 5-6 | Ljubliana - Postonja - Helsinki
Tänään ja eilen oli ehdottomasti matkan extrapäivät sanan varsinaisessa merkityksessä.. Virallinen matkaosuus päättyi jo lauantai-iltana jonka vakuudeksi lähetimme 14 henkisestä ryhmästämme Jussin ja Henkan varhain sunnuntai-aamuna kohti kotia töitä tekemään. Meillä muilla oli varattuna Finnairin suorat lennot vasta maanantai-illaksi kotiin..
Tänä sunnuntai-aamulla sade oli edelleen vieraanamme, joten toteutimme ennakkosuunnitelman ottaa “taxit alle ja mirrit kyytiin” ja suunnistaa kohti Postonjaa, Euroopan suurimpia tippukiviluolia tutkiskelemaan. Tippukiviluolassa ei sade paljoakaan haittaisi, päättelimme johdonmukaisesti... Jari ja Leena olivat jo lähteneet omille teilleen omalla pikku vuokra-autollaan lähetellen myöhemmin terveisiä Italian Triestestä.
Teimme diilin paikallisen taxiyrityksen kanssa siitä, kuinka 10 turistia siirtyy Postonskja Jamalle ja takaisin taxien odotellessa meitä luolakierroksen ajan.
Matka luolastoon alkoi junamatkalla ja kun sillä oli aikansa matkannut, kierros jatkui jalkapatikalla. Näkymät olivat jälleen sanoinkuvaamattomia, tällä reissulla vuoret tulikin tarkastettua niin ulkoa kuin sisältäpäin.
Mahtavat tippukivet olivat tiputelleen vesipisaroitaan kaikessa rauhassa melkoisiksi piikeiksi ja pilareiksi huikealla 1 mm/100 vuotta vauhdilla. Yleisölle luolat ovat olleet avoinna vasta pienen hetkisen tällä aikajanalla laskettuna, eli noin 200 vuotta.
Meidän jengin on hyvässä jamassa..
Kun luolat oli nähty noin 1,5 tuntia kestäneen kierroksen aikana, suunnistimme takaisin Ljublianaan, sateen ropistessa tietenkin.. Perillä todettiin, että ljublianalaiset taxikikuskit ovat huonomuistisia mitä tulee sovittuun taksaan ja sen maksamiseen. Tukevien äänenpainojen jälkeen jätimme taxikuskit laskemaan saalistaan ja poistuimme päättäväisesti hotellin suuntaan iltapalalle.
On kai sanomattakin selvää, ettei tämä nähtävyys valokuvassa näytä juuri miltään. Kannattaa poiketa kurkistamaan ihan itse, neuvoisin..
Toinen vapaapäivä ja samalla kotiin lähtöpäivä:
Lähtöpäivämme maanantai-aamu aukesi aurinkoisena, niin ikään kuin matkamme aloituspäivä oli tehnyt neljä päivää aikaisemmin. Tämä päivä toi uuden mahdollisuuden tutustua kauniiseen Ljublianan kaupunkiin ja sen linnaan sekä käveleskellä muuten vaan harkitsevin askelin pitkin kaupunkia.
Esko poseeraa eri ruskean sävyissä keskellä Ljublianan aurinkoa
Iltapäivän puolella suuntasimme pikkuhiljaa laukkujamme vetäen kohti bussiasemaa, josta saataisiin kunnon linja-autokyyti lentoasemalle edulliseen neljän euron hintaan + turisti sight seeing siihen kaupan päälle.
Aurinko jo lämmitti mukavasti kun vedimme hiki päässä ratlattavia laukkujamme pitkin katukivetystä, mutta kyllä kosto oli suloinen kun sielujemme silmin näimme paikallisten taxiyrittäjien laskevan ohi viliseviä eurojaan. Ei tainneet tajuta, että tämän päivän kävelystä oli edellisenä iltana maksettu jo kelpo hinta taxiyrittäjän takataskuun.
Pääsimme lentoasemalle ja matkamme alkoi kohti kotia ehkäpä hieman haikein mielin, mutta samalla monta uutta ystävää ja facebook -kaveria rikkaampina. Murmansk tuli mainittua sen verran useasti, että ehkäpä suuntaamme ensi kesänä kohti itä-naapuria omilla pyörillämme.
Matkanjohtajan ominaisuudessa voin vilpittömästi todeta, että tästä ryhmästä löytyi heti alusta alkaen sellaista ryhmädynamiikkaa, jota ei aivan jokaisella matkalla tule vastaan. Vantaalla läimäytettiin vielä loppuheipat ja sitten suuntasimme kohti kotia. Tampereen tie oli kai ruuhkaisin tällä mittapuulla laskien…
Minnahan se siinä on, pukeutuneena tällä kerralla Harley-Davidson -paitaan…
Jaana istuu suu muikeana aamupäiväkahvilla
Sirpa ja Esko arvoivat ammattimaisesti kuparikattojen kierrätyksen kannattavuutta..
Konna on laitettu telkien taakse; Matti sai maistaa omaa lääkettään…
Jyrki ja Jaana
Tietyö ja liikennevalot! Nyt ehtii ja malttaa ottaa pari kuvaa ja sitten taas mennään.
No ei tosiaankaan voisi olla paremmalla tuulella kun nyt ollaan, tietää Tampereen plikat Suvi, Mari ja Sirpa. Henkka on asiasta varmastikin samaa mieltä.
BMW, PeterPanBike ja Shoei ne yhteen soppii… Olipa ilo tutustua tarkemmin tähän uuteen R 1250 GS malliin, kasvanut vääntömomentti ja muuttuva venttiilien ohjaus ei ole pelkkiä myyntipuheita
Suvi, joukon ainoa japsipyöräkuski pyöritti Yamahaa pitkin alppeja kuin Valentino Rossi parhaina päivinään
Väsynyt motoristi. Kyllä tauko olisi ollut paikallaan, mutta nyt alkaa olla jo peli pelattu.
Uljas joukkomme vielä kerran; Henkka, Minna, Sirpa, Jallu, Kari, Leena, Esko, Jussi, Jaana, Matti, Unna, Mari ja Suvi.
Matkanjohtaja Jyrki kiittää mainioita matkalaisiaan erinomaisesta seurasta sekä uskollisia blogin lukijoita mielenkiinnosta matkamme tapahtumia kohtaan. Pysytään kuulolla kun seuraavaa reissua taas pukkaa..