Päivä 1 | Helsinki - Mandalay

Tervetuloa seuraamaan mottoripyörämatkaamme Myanmariin. Edellisestä matkastani on ehtinyt kulua jo 12 vuotta, joten mielenkiintoista nähdä, miten paljon maa on muuttunut tällä välin. Vuonna 2007 liikkuminen maan sisällä oli hyvin rajoitettua, eikä silloin ollut mahdollisuutta liikkua maitse saati sitten vuokrata moottoripyörää. Piti lentää paikasta toiseen. Muistot siitä matkasta ovat silti erittäin positiiviset. Maassa vallitsi rauhallinen rytmi ja Inle järvi sekä Mt. Popan temppeli jäivät erityisesti mieleen.

Ajat ovat muuttuneet ja nyt meitä on matkassa 11 motoristia ja pyörinä Honda 250 kuutioisia enduroita sekä 350 kuutioisia Royal Enfield Classic -malleja. Päästään teitä pitkin tutustumaan maahan ja silloin näkee ja kokee aina enemmän.

E-viisumit saatiin kätevästi hankittua netistä ja suositusten mukaan kansainväliset ajokortit Autoliitosta. Postilakosta johtuen kaikki eivät saaneet korttia, mutta se tuskin on ongelma. Yli viidenkymmenen miljoonan asukkaan Myanmarissa on iso potentiaali turismissa, mutta maan poliittinen tilanneja ihmisoikeuksien polkeminen on hidastanut maan kehitystä ja maa on edelleen varsin alkukantainen.

Oma matkani alkoi hieman viileästä Helsingistä kohti letonkenttää josta lennettiin matkalainen Kimmo Kaurasen kanssa Bangkokin kautta Mandalayhin. Tiukka oli vaihtoaika, mutta ehdittiin juuri ja juuri jatkolennolle. Saavuttiin hotellille kohdeksan maissa illalla, kamat huoneeseen ja illalliselle lähimpään ravintolaan.

IMG_8150.JPG

Tänään oli aamupäivä aikaa lähteä hieman tutustumaan kaupunkiin. Otettiin alle tuk tuk ja valittiin päivän nähtävyydeksi Mandalay Hill ja siellä 240 metrin korkeudessa sijaitseva Sutaungpyein temppeli. Siitä sitten lounaalle ja takaisin hotellin katolle uima-altaalle hieman relaamaan ja odottelemaan loppuja matkalaisia saapuvaksi. Esko, Jouko ja Markku tulivat tänne jo muutama päivä sitten ja tänään tulevat kaikki loput. Kun oltiin toivotettu tervetulleeksi tänään saapuneet, käytiin Kimmon kanssa hakemassa pyörät eli meidän tapauksessa Royal Enfieldit. Ajettiin ne hotellin pihaan parkkiin ja valmistauduttiin tervetuliaisillalliseen. Paikallisoppaamme veivät meidät syömään tyypillistä myanmarilaista ruokaa ja maistuihan se meille.

PC030010.JPG
Sutaungpyein temppeli

Sutaungpyein temppeli

PC030020.JPG
PC030024.JPG
PC030029.JPG
PC030034.JPG
PC030037.JPG
PC030042.JPG
PC030003.JPG
Sami Hokkanen1 Comment