Päivät 6 ja 7 | Kalaw - Popa - Bagan

Eilisen viileän päivän jälkeen lähdettiin liikkeelle Kalawista auringon jo lämmittäessä. Lämpötila eilisestä oli vähän onneksi noussut ja suunta olisi alaspäin joten lämpimämpää olisi luvassa. Päivä vedettiin päätietä pitkin, joka tosin oli monelta osin tietyömaata mutta matka eteni silti joutuisasti. Yhdestä Enfieldistä meni kytkinvaijeri poikki, mutta mekaanikko sen näppärästi vaihtoi ja matka jatkui jälleen läpi viljelysmaiden edellispäivien tapaan. Laskeuduttuamme alas vuorilta lämpötila nousi jo 25 asteen yläpuolelle, joten takit voitiin heittää pois päältä. Päivän päätepisteeseen Popa vuoren juurelle.

Popa on tulivuori Myanmarissa. Sen rinteellä olevan laavamuodostelman päälle on rakennettu buddhalaistemppeli. Temppeli on 37 Nat-hengen koti ja sinne päästäkseen on noustava 777 porrasta ilman kenkiä. Nat-henki on ollut aikoinaan korkea-arvoinen henkilö, joka on kärsinyt väkivaltaisen ja epäreilun kuoleman. Näitä Myanmarissa palvottavia Nat-henkiä on 37. Henkiä varten on rakennettu temppeleitä ja pyhäköitä, joihin jätetään uhrilahjoja, kuten ruokaa ja juomia. Nat-henkien palvonta liittyy Myanmarissa buddhalaisuuteen.

Huomenna meillä on kilometreissä luvassa lyhyt päivä, joten menemme aamulla käymään itse temppelissä.

PC080002.JPG
PC080005.JPG
Roskia poltellaan täälläkin ja niitä ei kamalasti ole, mutta kuitenkin paikoittain.

Roskia poltellaan täälläkin ja niitä ei kamalasti ole, mutta kuitenkin paikoittain.

PC080019.JPG
Tässä suttuisessa kuvassa ollaan sullouduttu autoon ja illalliselle menossa.

Tässä suttuisessa kuvassa ollaan sullouduttu autoon ja illalliselle menossa.

Popa - Bagan

Aamiaisen jälkeen lähdettiin kohti Popa vuorta, jonne saavuttuamme lähdimme kapuamaan niitä 777 porrasta ylöspäin temppelille. Alle puolessa tunnissa olimme ylhäällä. Temppelin alueella on paljon kesyjä apinoita, joita ihmiset ruokkivat ja yleisin tapa kerätä rahaa siellä ovat ns rappusten siivoojat, joita on vähän väliä siivoamassa pois apinoiden ulosteita pois rappusilta. Popalta oli lyhyt matka seuraavaan kohteeseen ja Myanmarin ykkösnähtävyyteen Baganiin. Bagan on on rauniokaupunki Iravadijoen varrella ja samannimisen kuningaskunnan keskus 800-1200-luvuilla. Alueelta hallinnoitiin laajoja alueita nykyisessä Myanmarissa ja Thaimaassa. Se kattaa yli 2500 buddhalaisen monumentin jäännökset. Bagan valittiin Unescon maailmanperintölistalle tänä vuonna.

Hotellille päästyämme vaihdettiin kulkupelejä ja otettiin allemme kiinalaiset sähköskootterit joilla sitten laajaa temppelialuetta kiertämään. Hyvin skootterit pelasivat jos nyt oli jarrujen kanssa tarkkana ja niiden mitoitus oli tehty aasilaisten mittojen mukaan. Ajeluretken päätteeksi palautettiin skootterit takaisin hotellilla, hypättiin autoon ja mentiin katsomaan auringonlaskua pienen jokiristeilyn muodossa Iravadijoelle. risteily oli järkätty meille oikein pikkupurtavan kera ja tuolit nostettiin veneestä rantatöyräälle, joten saatiin nauttia auringonlaskusta oikein tyylikkäästi. Hyvä päivä!

Hotellin väki halusi meistä aamulla ryhmäkuvan.

Hotellin väki halusi meistä aamulla ryhmäkuvan.

Honda monkey!

Honda monkey!

Popa vuoren temppeli, eli tuonne kiivettiin.

Popa vuoren temppeli, eli tuonne kiivettiin.

PC090014.JPG
Baganiin tutustuttiin kiinalaisilla sähköskoottereilla.

Baganiin tutustuttiin kiinalaisilla sähköskoottereilla.

PC090050.JPG
Skootterien mitoitus oli tehty aasialaisia varten, mutta hoitivat hommansa.

Skootterien mitoitus oli tehty aasialaisia varten, mutta hoitivat hommansa.

Auringonlaskun risteily Irrawaddy joelle.

Auringonlaskun risteily Irrawaddy joelle.

PC090060.JPG
Meillä oli oikein luksuspalvelu.

Meillä oli oikein luksuspalvelu.

PC090067.JPG
Sami HokkanenKommentoi