Päivä 12 Knysna - Prince Albert 264 km

Knysnan majoitus oli jälleen erilainen kuin muut. Olimme kuin vieraana isossa talossa. Päärakennuksessa meillä oli viisi huonetta ja sen lisäksi meille oli varattu kaksi pienempää taloa pihapiiristä. Kaikilla oli oikein hyvät huoneet.

Aamupala valmistettiin usean henkilön voimin päärakennuksen keittiössä ja nautimme sen terassilla. Koirat vartioivat pihapiiriä ja hollantilainen omistaja tuli juttusille jalassaan tutunnäköiset Crocsit. Mustat ja kokoa 48. Täsmälleen samanlaiset kuin minulla kotisuomessa. Tuntui olevan oikein tyytyväinen oloonsa upeassa kartanossa.

Jakauduimme jälleen kahteen ryhmään. Nopea ryhmä lähti Jyrkin johdolla nauttimaan upeista merenrannan kupeessa kulkevista mutkateistä ja minun ryhmä ajeli hiukan varovaisemmin perässä. Sovimme tapaamispaikaksi Oudstshoor kaupungin jälkeen olevan Cango Ostrich Farmin. Ohjelmassa luki, että tänään tutustumme strutsin elämään. Yllätys oli, että meidän nopea ryhmä tuli sovitulle kohtauspaikalle puolitoista tuntia myöhemmin. Olivat ottaneet pienen volttilähdön ilmeisesti.

Aluksi meille pidettiin lyhyt luento strutsista ja sen jälkeen lähdimme kierrokselle farmille ja 45 minuutin kohdalla palasimme taas lähtöpisteeseen jossa meidät ohjattiin kauppaan.

Opimme paljon strutsin elämästä. Strutsin höyhenillä on aikoinaan ostettu jopa omakotitaloja, strutsin nahka on toiseksi kovinta maailmassa. Vain kengurun nahka on kovempaa. Krokotiilinkin nahka jää hopealle.

Sitten oli vuorossa ajomatka hotellille. Menimme jälleen kahta eri reittiä, mutta molemmat reitit kulkivat upean Swartbergin solan halki. Toinen ryhmä ajoi hiekkatietä ja toinen ryhmä noin 80 km pitemmän matkan pikitietä.

P2230320.JPG
P2230321.JPG
P2230329.JPG
P2230330.JPG
P2230331.JPG
P2230332.JPG
Nopea ryhmä tuli sturtsitilalle.

Nopea ryhmä tuli sturtsitilalle.

P2230342.JPG
Tästä katsomosta on ollut aikaisemmin mahdollista seurata strusiratsastusta,, mutta nykyään sitä ei enää harrasteta. Hyvä niin.

Tästä katsomosta on ollut aikaisemmin mahdollista seurata strusiratsastusta,, mutta nykyään sitä ei enää harrasteta. Hyvä niin.

P2230345.JPG
P2230349.JPG
Strutsit on nyt nähty ja lähdemme jatkamaan matkaa kohti Swartberg Passia. Solatie on yksi matkamme hienoimmista pätkistä.

Strutsit on nyt nähty ja lähdemme jatkamaan matkaa kohti Swartberg Passia. Solatie on yksi matkamme hienoimmista pätkistä.


P2230352.JPG
P2230354.JPG
Guest UserKommentoi