Päivä 2 | Puumala - Juuka | 340 km

Ajopäivä alkoi Puumalasta. Mutkainen ja hyväpintainen asfalttitie vei meidät Sulkavan kautta Savonlinnaan.
Ennen Savonlinnaa ajettiin vielä kipakka soratiekimara, joka viimeistään herätti niin mielen kuin miehenkin. “Se on lörtsyn paikka aina kun Savonlinnan torille sattuu”, sanoo ikivanha BMW moottoripyöräkerhon sanonta, joten ajopäivän ensimmäinen tauko sujuikin paikallisherkkua maistellen samalla Olavinlinnan maisemista nautiskellen.

Savonlinnassa matkaohjelmaa päätettiin hieman hieman muokata ja siitä oikaistiin sen hitaimmat alkulenkit hieman suoremmaksi, koska tavoitteena oli ehti ajoissa saunaan.

Heinävedelle saakka selvittiin ilman soran ropinaa, mutta sitten reitti lipesi soran puolelle. Samalla riemu repesi, sillä tätähän oltiin tultu tekemään. Lämpötilan huidellessa 25 C:n kieppeillä koko päivän, oli letkeää nostatella kevyttä alapilveä takana ajavan kaverin nieltäväksi ja purtavaksi.

Sataa, sataa ropisee - pikku kiviä

Sataa, sataa ropisee - pikku kiviä

Päivän pisin soraränni alkoi jostakin Heinäveden haminoilta ja päättyi Juankosken tienoille. Juankoskelle poikettiin tankkaamaan ja tietysti sen paikallisnähtävyyttä, Juicen patsasta katsomaan. Siellä oli veistetty Juicen pää yhden tolpan päässä ja sen vieressä vieressä lisää tolppia, joihin puolestaan oli kaiverrettu laulun sanoja. Juankoskelta Juuan Kotakylään oli enää kiven heiton verran matka, joten pian olimmekin jo valitsemassa yöpymispaikaksemme hyttysiä täynnä olevista kodista omaamme. Yksinkertaisesti ottaen kota on teltta metsässä, jonka sisällä on nuotiopaikka. Ja kotaan kuuluu myös hyttyset, joita vieraan varainen isäntämme oli meille hankkinut oikein roppakaupalla.

Terhi ja Juha sekä Jari ja Heikki

Terhi ja Juha sekä Jari ja Heikki

Kotakylässä meitä odotti myös tuliterä, vasta kolme kertaa lämmitetty savusauna, sekä rantavesissä kelluva saunalautta sekä Hemmon sauna, jossa istuttiin mukavasti tasalattialla olevilla puisilla puutarhaistuimilla.
Ajopäivän illan kruunasi illallinen luonnon helmassa, upea auringonlasku ja kolmen saunan runsaan kaksi tuntia kestänyt non stop löylyttelykierros ja pian jo hiivittiin hyttysten kavereiksi omiin kotiimme.

Hemmon saunassa istuttiin tukevasti jalat massa ja omalla jakkaralla.

Hemmon saunassa istuttiin tukevasti jalat massa ja omalla jakkaralla.

Muasaauna oli jätetty reserviin tällä kerralla.

Muasaauna oli jätetty reserviin tällä kerralla.

Tämän toisen ajopäivän iltaan mennessä onkin jo istuttu yhteensä neljän saunana lauteilla, joten matka on ollut siinä asiassa nimensä veroinen. Sorateitäkin on ollut riittävästi:)

Tällä saunalla ei ollut omaa nimeä, mutta kyseessä oli ilmeisesti “saanalaatta”

Tällä saunalla ei ollut omaa nimeä, mutta kyseessä oli ilmeisesti “saanalaatta”

Kun on BMW moottoripyöräkerhon retkellä oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ei tarvitse fotoshoppailla:)

Kun on BMW moottoripyöräkerhon retkellä oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ei tarvitse fotoshoppailla:)

Jyrki LehtinenKommentoi