Päivä -1 | Torremolinos, Andalucia |

Covid-19 laittoi maaliskuussa 2020 täyden stopin PeterPanBiken Andalucian matkoille, samoin kävi huhtikuun matkoille. Nämä matkat siirrettiin ajettavaksi syksylle 2020 ja edelleen pandemian jatkuessa ne siirtyivät keväälle 2021. Koronan jatkuessa edelleen matkat siirtyivät….. tarina alkaa kuulostaakin jo tylsältä.

Mutta eipä siirry enää. Vaikka matka alkaa vasta huomenna, hotelli jo vilisee täynnään innokkaita matkalaisia.. Eikä ihme että intoa riittää, sillä matka on monelle ensimmäinen ulkomaille suuntautunut prätkäreissu pariin vuoteen.

Erityisen PeterPanBiken Andalucian matkasta tekee se, että kaiken kaikkiaan noin neljänkymmenen järjestettävän matkan joukosta tämä on ainoa ns. Samsonite -matka, jonne voi pakata matkalaukkunsa täyteen tavaraa, koska majapaikka on koko matkan ajan sama.

Tällä noin 1000 km:n ja kolmen ajopäivän matkalla ajellaan Andalucian parhaita mutkateitä. On turha mennä merta edemmäksi kalaan, sillä Andalucian parhaat mutkatiet sijaitsevat suoraan edessämme. Vain 100 kilometriä länteen, itään ja pohjoiseen. Toki mutkia löytyy kauempaakin, mutta tämä kolmen ajopäivän kattaus tarjoilee parasta Aurinkorannikkoa ja Andaluciaa, mitä tänä pitkänä Lokakuun viikonloppuna ehtii ajamaan.  

Kunakin ajopäivänä ajetaan kolmiapilan muodostaman reittiverkoston yksi lehti. Reitit ovat valikoituneet kymmenien matkojen kuluessa mielestämme parhaiksi, mitä Andalucia voi motoristille tarjota. 

 Tämä matka ajetaan ilman matkatavaroita. Majapaikkamme palvelut tarjoaa myös oivalliset olosuhteet jatkaa reissua rantaloman merkeissä, jos siltä tuntuu. Matkan illalliset nautitaan Aurinkorannikon laajan ravintolatarjonnan parhaita paloja maistellen.

Tervetuloa nojatuolimatkalle Andaluciaan, matkamme alkaa keskiviikkona 27.10.2021. 





Jyrki LehtinenKommentoi