Päivä 2 | Teba-Juzcar-Ronda-El Burgo-El Torcal de Antequeira-Torremolinos | 266 km

Ensimmäinen ajopäivä käynnistyi lupaavasti auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Kyyti vuokraamolle sujui mukavasti turisten ja kuulumisia vaihdellen. Pyörien luovutuksen ollessa lopuillaan, alkoi sateen ropina, joka vaikutti aamupäivän ajokeleihin ja asuvalintoihin ratkaisevasti.

Käynti vuokraamolla ennen matkan alkua on kun tulisi joulu keskellä kevättä. Jyrki ja Teba Moto Hiren Tris kuuluttavat ja yhdistävät pyöriä ja niiden kuljettajia ennen lähtöä.

Tänä keväänä sadepäivän muoti-asu on musta-keltainen. Malleina Heikki, Seppo, Tepe ja Mikko.

Ei niin huonoa keliä olekaan, etteikö se sallisi vierailua Juzcarin Smurffkylässä. Kuvassa Tommi, Smurffi ja Jussi

Pikku sade ja lipsuva keli ei paljoa mieltä paina, kun palkinnoksi saa poseerata Suur-Smurffin kotikulmilla.
Kuvassa Eero ja Raija.

Uudestaan, kaikki mukaan!

Sade vaan jatkui ja jopa yltyi entisestään saapuessamme Rondaan, yhteen Euroopan vanhimmista kaupungeista. Tie Rondaan ei ollut aivan suorimmasta päästä, mutta kukapa sellaista olisi toivonutkaan.
Yhdistimme lounastauon ja sadeloitsumme samaan hetkeen, jonka seurauksena aurinko alkoi pilkistää pilvin välistä juuri kun poistuimme ravintolasta ja siirryimme noutamaan pyöriämme. Kuvassa Heikki ja Tepe.

Hyvä ruoka, parempi mieli - toimii aina, tietää Jaana

Matka jatkui taivaan yhä kirkastuessa kohti El Burgoa. Puistonvartijan patsasta kävi lähtiituntumalla tervehtimässä Tommi.

El Torcal del Anteqera

Tepe tykkää kun tiet kuivuvat. Alla tuttu BMW F 800 GT

Andalucian kevättä, tätä on tultu hakemaan

Ja tältä se näyttää, ja etenkin mutkat maistuu

Antequeiran katukuvaa

Gessuttelupäivän päätteeksi päivän ajot on ajettu, tulipa vedettyä tuhti yhdeksän tunnin setti vaihtelevassa kelissä.. Onneksi huomenna on taas samat kujeet.

Ajopäivä päättyi juhlaillalliselle, joilla juhlittiin asiaan kuuluvasti Jussin synttäreitä

Juhla-Jussi, onneksi olkoon!

Jyrki Lehtinen1 Comment