202210 Kreetan kierros

1. Päivä Chania-Rethymno

Muutaman vuoden Korona-tauon jälkeen Kreetan kierros on taas ohjelmassa, tällä kertaa viikon mittaisena.

Chanian kentällä 9 hengen ryhmä laukkuineen lastautuivat pikkubussin kyytiin ja suuntasimme kohti ensimmäistä majoituspaikkaa, Rethymnon kaupunkia.

Vaikka ryhmäläiset olivat heränneet jo aamuyöstä aikaisen lennon takia, väsyneitä silmiä tai haukotuksia ei näkynyt lainkaan ja pian olimmekin matkalla vuokraamoon prätkiä hakemaan. Bemarit odottivat siistissä rivissä ja tankkauskin sujui nopeasti seuraavan päivän ajoa varten.

Ensimmäinen päivä päättyi tervetuloillalliseen läheisessä tavernassa. Syömme paikallisen tavan mukaan annoksia jakamalla, jolloin saamme maistella matkan aikana lukuisia erilaisia ruokia. Koko Kreetan herkullinen ruokakulttuuri tulee tutuksi tämän viikon aikana.  Illan voittaja taisi olla perin kreikkalainen ruoka, mousaka!

Unta ei odoteltu missään huoneessa, vaikka huominen päivä jo jännitti!

2. Päivä

 

Aamu valkeni aurinkoisena ja sopivassa 26 asteen lämmössä kun starttaamme Bemarit ja aloitettiin matkamme kohti Sitiaa, saaren itäisintä kolkkaa. Alkumatka meni aikanaan sotilasjuntan rakentamaa kansallistietä jossa oli kohtuullisesti muutakin liikennettä. Matkalla nautittiin herkullinen meze-lounas Pachia Ammoksen rannalla, jonka jälkeen jatkoimme pienempiä mutkateitä Sitiaan ja hotellimme saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä.

Uinti lämpimässä Libyan meressä ja maittava merenelävistä koostuva illallinen kruunasi päivän.

 

3. Päivä

Tänään tuulee… lähdimme kohti historiallisen menneisyyden omaavaa Toploun luostaria, johon pääsimme tutustumaan ennen muita vierailijoita. Jatkoimme vielä Vai:n palmurannalle ja edelleen Kato Zakrokseen jossa pidettiin kahvitauko.

Zakroksen jälkeen lähdettiin nousemaan jyrkkää mutkatietä vuorenrinnettä ylös ja sillä matkalla saatiin monen syketaso reippaasti korkeammalle, johtuen lähinnä kovan tuulen aiheuttamasta lisähaasteesta jyrkällä ja mutkaisella vuoristorinteellä.

Mäestä selvittiin yhdellä jarrukahvan menetyksellä ja matka jatkui kohti Ierapetraa jossa syötiin paikalliseen tapaan Pita Gyrokset.

Lounaan jälkeen ajeltiin vielä lyhyt matka Mirtosin kylään, kypäräkaljat ja sen jälkeen porukka hajautui toiset rannalle toiset altaalle, minä shoppailin.

Kaiken kaikkiaan hieno päivä😊

Sitia, Itanos hotellin kattobaari.

4.Päivä Mirtos-Chora Sfakion

Taas tuulee…aamulla lähdettiin etelärannikkoa pitkin kohti Sfakiaa, matkalla saatiin ajaa monin paikoin kieli keskellä suuta voimakkaan tuulen takia. Ensimmäinen tauko pidettiin Matalassa, joka on tunnettu 60-luvun hippikommuunistaan, jotka asuivat vanhoissa kallioon hakatuissa luolissa. Tauon jälkeen mentiin ”tuulitunnelissa” Spilin kylään, jossa lounastettiin muun muassa paikallisia makkaroita, täytettyjä munakoisoja, salaattia ja tietenkin tsatsikia.

Sfakiaan saavuttiin viimein monen mutkan kautta ja ”kypäräkaljojen” jälkeen kirjauduttiin hotelliin. Suihku, uinti ja illallisen odottelu Aperol Spritzin äärellä, voiko tästä vielä reissu parantua?

Viikon parhaat oli ehkä Sfakian lampaankyljykset

 5. Chora- Sfakion-Paleochora

Aamulla skipattiin hotellin aamiainen ja sen sijaan ajettiin Anopolin vuoristokylään brunssille. Samalla käytiin tutustumassa Ardenan rotkoon ja sen yli rakennettuun armeijan ylijäämä ”pioneerisiltaan” jonka varustamosuvun vesa kustansi, jotta isoisän ei tarvinnut kulkea rotkon pohjan kautta kylille. Sen jälkeen jatkettiin taas matkaa pohjoista kohti ja saavuimme sopivasti lounasaikaan Spilin kylään. Kylän nähtävyys on parikymmentä Leijonapäätä jotka sylkee kirkasta vuoriston vettä vuoren uumenista. Vielä jatkettiin takaisin etelää kohti ja saavuimme Paleochoran kylään jossa illallisen teema oli kreikkalainen pizza. Suomalainen Hanna pitää kylässä miehensä kanssa Porto Fino pizzeriaa, josta saa kylän parhaat pizzat.

6. Paleochora- Rethymnon

Viimeinen ajopäivä aukeni sateen uhkan myötä ja reittimuutoksen jälkeen ajoimmekin saderintamia väistellen takaisin Rethymnoniin. Perillä kirjauduimme taas samaanTrefon hotelliin ja palautimme pyörät vuokraamoon. Vielä oli aikaa nauttia taas Gyros- lounas ja tehdä kävelylenkki Rethymnonin vanhaan kaupunkiin. Viikon aikana tuli kierrettyä koko saari ja kilometrejä kertyi mittariin miltei 900km.

Kumpikohan näistä oli mun?

6. Päivä Vapaapäivä

Pilvinen ja tihkusateinen lauantai kului vanhan kaupungin kujilla shoppaillen ja leväten hotellilla, vielä oli jäljellä jäähyväisillallinen ja aamulla aikainen herätys ja kotimatka alkaa.

Kiitos kaikille osallistujille oli mahtava viikko:)

Antti Teerisuo3 Comments