9 päivä | Nan - Phayao | 310 km
Vapaapäivän jälkeen taas ajo maistui. Lähtö oli totuttuun tapaan klo 8.00. Tänään kohteena oli meiltä katsoen lännessä sijaitseva Phayao. Suunta kuitenkin otettiin päinvastaiseen ilmansuuntaan ja ajettiin Nanin kaakkoispuolen mutkamäkiteille, eli lähemmäs Laosin rajaa.
Mutkittelu alkoi heti kaupungista ulosajon jälkeen. Tällä reitillä tiet pääasiassa kumpuilivat mäkien harjuilla ja tiukkamutkaisia nousuja ja laskuja oli vähemmän kun aiempina päivinä. Mitä sitten jäi jäljelle?
Paljon mutkaisia teitä ja sekä nousuja ja laskuja tietenkin. Runsaan 300 km:n ajorupeama meni yllättävän nopeasti ja Phayoun hotellilla oltiinkin jo klo 16.20 tietämillä.
Valitettavasti Phayoukaan ei tullut mutkatietä loppuun saakka, vaan viimeiset kymmenet kilometrit jouduttiin ajamaan meklo tavanomaista asfalttitietä. Välillä suora tie voi tuntua melkein lomalta, sekin oli hauska todeta.
Viimeinen silmäys hotellin ympäristöön ja matkaan.
V-Strom odotteli malttamattomana työpäivän alkua kiillotettuna ja puunattuna.
Kimin fanikerho toivotti meille luonnikasta matkaa.
Ole!
Myös Pasi sai osakseen ansaitsemansa huomion. Africa Twin on korea kuin mummon paita…
Ja sitten taas asiaan.
Tankkaus paikallisella Shellillä.
Myyjällä oli hauska tapa tankata ja laskuttaa. Jokainen pyörä tankattiin erikseen niin,
että pumppu suljettin kun pyörä vaihtui. Tankattu litramäärä lyötiin laskimeen muistiin,
ja kun kakki pyörät oli tankattu, otettiin laskin ja laskettiin tankatut bensat yhteen ja kerrottiin litrahinnalla.
Logiikka tai matematiikka ei ehkä ollut huoltamoyrittäjän ykköslaji?
Sen sijaan se taisi olla paremminkin kukkotappelu, sillä tankkauspisteen takapihalla oli taistelukukkojen harjoituspaikka, training camp.
Tien varrelta ei yleensä saa kahvia kun huoltoaseman palvelupisteistä ja vaikka saisi, niin ei tulisi maistettua. Tämä tyylikäs kahvila sen sijaan tarjoili herkullisia annoksia joka makuun.
Kahvitteluiden lomassa myös ajeltiin mutkaisia teitä lähes näkymättömiin.
Thaimaalainen Dogi-Bägi. Sivuvaunumopo jossa on kaksi koiraa kyydissä ja kuskilla lierihattu päässä.
Jonkun aikaa ajettuamme poikettiin taas tuttuun tapaan tauolle.
Tuoreita banaaneita on aina tarjolla ja popsimme niitä hyvällä ruokahalulla.
Tänne tullaan illalliselle, tuumasivat matkanjohtajat tutkimusretkellään..
Illallinen oli So Good!