2 päivä | Chiang Mai - Ban Khun Yuam | 250 km

Ensimmäisen ajopäivän aamu oli toivoa täynnä ja klo 8.30 istuimme jo taxissa kohti vuokraamoa, joka sijaitsi kilometrin päässä hotellistamme. Kysymys; kuinka monta henkilöä mahtuu Thaimaalaiseen taxiin, joka on rekisteröity yhdeksälle? Vastaus on 12 henkilöä + kuljettaja. Ryhmähengen luominen alkoi kuin itsestään.

Vuokraamolla meitä odotti pyörät sovitusti, mutta ei aivan sovitut pyörät, sillä lähinnä laukkujen kanssa tuli vielä ohjelmaa. Tästä syystä vaihdoimme yhden Africa Twinin matkasta pois ja valitsimme tilalle yhden Suzuki VStrom 650:n. Jonkinlaisen logiikan mukaan voisi kuvitella, että kuutiotilavuudeltaan suurimmissa pyörissä olisi kolme laukkua, mitta ei välttämättä sittenkään. Kalusto siis koostui seitsemästä Suzukista ja yhdestä Africa Twinstä. Näillä mennään.

Aamulla Juha ilmoitti, että ajokengät olivat unohtuneet kotiin. Vuoraamolta niitä ei saanut, joten sujuvan poistumisen suunnitelma vaihtuikin noin tunnin kaupunkikierrokseen kun etsittiin sopivia motoliikkeitä, joista kengät saataisiin. Sandaalit vaihtui asiallisiin ajokenkiin. Sitten mentiin, taas kaupunkikierroksen kautta ilman, että ketään oltaisiin onnistuttu kadottamaan. Hyvä meitä!

Ajokalusto koostui pääosin Suzuki 650 VStromeista, joissa oli kolme laukkua. Ehkä hieman tiivis setti kaksi päällä ajaville eikä mikään tehoihirviö, mutta sillä kuitenkin pesi hienosti kaikki mopot. Ohituksetkin hoituvat kohtuullisen napakasti, kaasu kunnolla auki vaan, you know what to do…

Alkumatka alkoi ehkä liian pieniä teitä ajaen, ei kuitenkaan niin pieniä ettei sinne olisi kahdeksaa mopoa mahtunut, mutta heinäkuormilla pakattujen avolavapakujen perässä ajaminen ja loputon ohittelu otti aikansa.
Keskinopeus oli ehkä 40 km, eikä tuolla vauhdilla matka oikein taittunut. Pari pientä risteyksen ohi-ajoa, eli navigointivirhettä ei yhtään jouduttanut matkantekoa.

Liikenne-opasteista ei aina saanut selvää, mutta tuttu mutkan merkki kyllä kertoi, että oikealla reitillä ollaan.

Lounaalle poikettiin paikallistien varressa sijaitsevassa uuden uutukaisessa lounaspaikassa.. Samlee tulkkasi, hoiti tilaukset ja muun kommunikoinnin paikallisten kanssa.

HD owners club koolla-

Nalle Puhin veli kävi terventimässä meitä.

Tuhansien mutkien jälkeen joita riitti lähes loputtomiin, saavuimme Doi Inthanonin kansallispuistoon. Täällä sijaitsee Thaimaan korkein huippu, jonka korkeus on 2565 metriä. Tämän saavutuksen myötä oli ilo asettua yhdessä kuninkaan kanssa ryhmäkuvaan, joka meitä jo huipulla odotteli.

Varsinaisesti perinteinen maisemien katsomislava, jonne kiivettiin muutama askel, ei aivan vastannut mielikuvaa “olla maan korkeimman vuoren huipulla”.

Tie huipulle on usein kivinen, sanotaan, mutta tänne vei yksi päivä makoisimmista reiteistä mitä päivän mittaan oli ajettu - toistaiseksi… Ihan älyttömän hienoja teitä täälläpäin.

Mutkaiset tiet eivät aina ole joutuisia, mutta sitäkin hauskempia. Doi Inthanonin jälkeen alkoi viimeinen etappi kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa Bon Khun Yuamia. Aurinko alkoi pikkuhiljaa painua mailleen, kuten sanotaan, mutta ehdottomasti liian aikaisin suhteutettuna meidän aikatauluun ja jäljellä oleviin ajokilometreihin.

Peli on pelattu -ilmoitus näyttää tältä, eli kauniilta..

Loppumatka ajettiin pilkkopimeässä, mutta hyväksi onneksi saatiin vetoapua noin 50 km matkan ajaksi.
Matkajärjestelyissä ei tämän osalta tingitty yhtään, sillä parastaan laittavan ambulanssin perässä oli helppo ja turvallinen taittaa kurviin, vaikka muuten aikataulu alkoikin olla jo vähän housuissa. Oli muuten hienoja ja tasaisia kurveja, joita oli upea kurvailla.

Pari napakkaa taukoa pilkkopimeässä viimeisen 50 km:n matkalla tiivisti loistavasti heti aamulla pakettiautossa yhteen hitsattua ryhmähenkeä. Pilkkopimeällä asfalttitiellä kurvailu koettiin seikkailuksi ja pisteeksi Ii:n päälle.

Majapaikkamme sijaitsi lähellä Burman rajaa. Napakka majoittuminen upeisiin maisemahuoneisiin lupaili meille vielä upeampaa aamua, sillä isäntämme muistutti meitä moneen kertaan auringon noususta, joka tapahtuisi klo 7.10 ja jota olisi syytä herätä ihailemaan.

Täydellinen päivä alkoi ja päättyi paketti-auto ja avolavapaku -kyyteihin. Tässä ollaan tulossa illalliselta, minne isäntämme meidät ystävällisesti kyyditsi.

Esitelläänpä vielä hieno joukkomme. Kalle ja Kaisa, Pekka ja Saija, Pertti ja Samlee, Juha sekä kaverukset Kim, Stefan ja Pasi. Eipä ollut huolen häivää näiden kokeneiden motoristien letkaa vetää. Matkassa mukana myös Jyrki ja Jaana.

Kallella on monta ajojuttua kerrotavana, tässä on menossa yksi niistä.

Kim kuuntelee tarkkaavaisesti kokeneen motoristin juttuja, vaikka ei itsekään mikään noviisi ole. Harrikka miehiä hänkin.

Kaisa on Kallen vaimo ja monet Kallen jutut kuullu ja yhteiset reissut reissannut.

Samlee on Pertin vaimo ja todellinen yllätys vahvistus, joka puhuu Thain kieltä - ja hoitaa tilaukset ja muut tulkkaukset.

Pertti

Pekka. Pekan ja Saijan afikkalainen vaihtui Suzukiin ja siinä on kuulemma tiivis tunnelma, mutta se on usein vain hyvä asia.

Saija

Juhaa hymyilyttää edelleen uudet, yli kuuden tonnin ajokengät.

Pasi, Harrikkamiehiä, mutta pystyy ajamaan sujuvasti myös Japanissa valmistettua pyörää. Sylinterien määrä ratkaisee pelin.

Stefan on Kimin serkku ja Pasi on Kimin kaveri. Näin helppoa se on. Letkan häntäpään varmistus onnistuu tältä kolmikolta vaivattomasti.

Matkanjohtaja Jyrki ja Jaana -apulainen:)
Hyvää yötä ja sitä auringon nousua odottelemaan!