Päivät 2-5 | Auckland - Kaitaia - Orewa -Whitianga - Rotorua

Tänään on sitten se päivä. Saadaan mopot alle, ja se tarkoittaa monen kohdalla myös usean kuukauden mittaisen “kilometrittömän” kauden katkoa - ja mikä parasta, ajamisesta päästään nauttimaan mitä upeammassa kelissä ja maisemissa!

Aamupalan jälkeen pikkubussit odottavat meiltä hotellin edessä. Vuokraamolle on matkaa n. 20 minuutin ajomatka Aucklandin pohjoispuolelle, ja olemme sopineet olevamme siellä klo 9. Fiilis on hotellin edustalla odottavan jännittynyt - Leena hapuilee jo Haka-tanssin rytmejäkin odotellessa ;)

Uudessa Seelannissa on erityisen hienoa se, että täällä asiat toimivat niin kuin on sovittu ja ystävällisellä otteella. Vuokraamolla meitä jo odotetaan kun pääsemme perille. Pyörin luovutuksessa käydään läpi vuokrauksen perusasiat ja jokainen tarkistaa vielä oman ajoneuvonsa.

Hiukan jo monia jännittää valmiiksi vasemmanpuoleinen liikene, mutta pian päästään treenaamaan - hyvin se menee! Toinen hiukan mutkia matkaan tuova seikka on trooppisen syklonin Gabriellen tuhot tieverkostolle, mutta onneksi netistä löytyy hyvä palvelu jossa näkyy pääsääntöisesti kaikki poikki olevat tieosuudet.

Koneet starttaavat yhdentoista aikaa ja suuntaamme keulat kohti länttä ja Muriwain niemimaata, jossa oli tarkoitus käydä tervehtimässä Muriwain sinijalkasuulayhdyskuntaa. Nimenomaan oli. Juuri ennen niemimaalle saapumista tiet ovat poikki Gabriellen aiheuttamien tuhojen vuoksi, eikä vaihtoehtoista reittiä niemimaalle ole. No - onneksi tästä ei kovin pitkää lenkkiä tullut, mopot ympäri ja nokat kohti Pohjoista maata eli Northlandia!

Iltapäivän loppupuolella kohdalla on yksi pohjoissaaren upeimmista teistä kiemurrellessamme läpi Waipua Kauri Forestin. Todella upeaa syheröä lähes sademetsämäisessä metsässä.

Stoppaamme Tane Mahutalla, jota kutsutaan myös "metsän jumalaksi". Se on jättiläinen kauripuu Waipouan metsässä. Sen ikää ei tunneta, mutta sen arvioidaan olevan 1 250–2 500 vuotta. Se on suurin nykyään elävä kauripuu. Se on nimetty Tanen, maorien metsien ja lintujen jumalan mukaan. Valitettavasti ystävämme Gabrielle puuttuu tässäkin peliin, emme pääse tutustumaan tarkemmin tuohon ylvääseen puuhun koska paikka on remontissa myrskyjen jälkeen.

Tänään reitille osuu myös lyhyt lauttamatka Rawene-Hokianga -sijainti näkyy alla kuvassa Mikan ja Katrin osoittamassa paikassa ;)

Päivä päättyy tänään suhteellisen myöhään ilta seitsemän jälkeen Kaitaiaan, ja myöhäisestä laskeutumisajasta johtuen maittavan illallisen tarjoaa meille tänään McDonald’s!

Aamulla meille tarjoillaan aamupala huoneeseen - koneet käyntiin jenkkityyliin pekonilla ja munalla ;) Tänään jatkamme ensin edelleen kohti pohjoista - tai oikeastaan pohjoisinta kärkeä Cape Reingaa. Sen lisäksi että Cape Reinga on saaren pohjoisin piste, se on myös Maorien pyhä paikka. Maoriuskomuksen mukaan Cape Reinga on paikka, jota kautta sielut vaeltavat tuonelaan kuoleman jälkeen.

Parikymmentä kilometriä hotellista pohjoiseen alkaa kutkuttelemaan ajatus tehdä jotain, mitä ei saisi - nimittäin päästellä Ninety Miles Beachilla moottoripyörällä! Rannalla saa toki ajaa - onhan se ihan virallisestikin tienä jota mm. turistibussit ajelevat, mutta vuokrapyörillä sinne on kielletty menemästä. Noo, jos ihan, siis ihan vähän ;)

Rantapäristelyjen ja rantakahvikioskin kahvien jälkeen matka jatkuu pohjoiseen, matkaa Cape Reingaan on noin 100km ja ajamme sieltä samaa tietä myös pois.

Paluumatkalla vielä piipahdus TV:stäkin tutuilla hiekkadyyneillä. Tällä kertaa ei kuitenkaan löytynyt innokkaita motoristeja laskemaan mäkeä!

Kaitaian pohjoispuolelta löytyy mainio pieni paikka, jossa myydään todella maittavia suolaisia piirakoita - näillä jaksaa taas iltaruokaan asti ;)

Tänään päättärinä on Aucklandin pohjoispuolella sijaitseva idyllinen rantakylä Orewa. Ennen majoitukseen saapumista kuitenkin “pakollinen” kauppareissu ja kypäräkaljat laukkuihin. Varpu-Liisa ehti pitämään jäätelötauonkin ;)

Illalla taas syömään paikalliseen ravitsemusliikkeeseen - heti pian sen jälkeen alkaa taas Nukku-Matti kutsumaan.

Jos ystävämme Gabrielle on aiheuttanut meillä hiukan lisämutkia matkaan, niin on se myös vetänyt perässään mahtavat kelit suomalaisille motoristeille. Jälleen aukaa aamu aurinkoisena Orewassa ja suuntaamme heti aamusta läheiseen rantakuppilaan aamupalalle.

Tänään jatkamme matkaamme ensin Aucklandin läpi ja sitten kohti Whitiangaa rantateitä, eli tänään on Tyynimeri kytkinkahvan puolella koko päivän!

Nähdään pian! pidimme jalottelu/evästaukoja max. 100km välein - niin myös tänään. Kyllä aurinko hemmottelee matkalaista!

Markku ja Tiina-Riitta jäivät letkasta tankkaustauolla Aucklandissa. Myös pääryhmä ajoi pienen ketunlenkin yhdessä rampissa ja tästä aiheutui se että muutaman tunnin Markku ja Tiina-Riitta ajoivat hiukka eri latuja kuin muu ryhmä, mutta pieni maa pienet toleranssit - pian ajoimme taas yhdessä porukassa.

Maanvyörymiä korjailtiin rankkasateiden jäljiltä vielä useassa paikassa, ja hidastivat hiukan matkaamme.

Päät laitetaan tyynyyn tänään Coromandelin niemimaalla sijaitsevassa reilun 6000 asukkaan kaupungissa Whitiangassa.

Syömään lähdössä ;)

Kello herättää taas aikaisin seuraavana aamuna. Tässä kohtaa jo rutiiniksi tulleet pyörän pakkausmänööverit eivät vie juuri 10 minuuttia pidempää, ja ratsu on taas valmis tien päälle - kylille ensin aamupalalle, tottakai!

Tänään kohteena Rotorua, mutta siinä välissä tarunhohtoinen Hobbiton! Ja sitä ennen vielä vielä monta nautinnollista mutkaa vehreyden keskellä.

Välillä oli lepuutettava jalkoja ja vähän ahteriakin ;)

Pieni haveri alkumatkasta aiheutti Jounille hiukka kipeän jalan, mutta onneksi Leila Irmeli toimi ansiokkaasti sisar hento valkoisena - Hobbitonissakin!

Yksi, kaksi,….kahdeksantoista - kaikki kuvassa!

Rotoruassa oltiin jo hyvissä ajoin alkuillasta. Perinteisten kypäräkaljojen lisäksi päästiin lakanahommiin, kun muutettiin lennosta vähän sänkyjärjestelyjä ;) Mutta mikäs siinä, kyllähän motoristi sängyn osaa laittaa!

Mika PyyppönenKommentoi