Korsika | päivä 1 | Tampere - Milano - Bastia | 250 km |

Korsikan matka alkoi iloisissa ja odottavissa tunnelmissa, kun ajettiin taxikyydillä Pirkkalan lentoasemalle. Lufhansan lento vei meidät Air Balticilla Muncheniin, jossa tehtiin napakka koneen vaihto ja lennettiin seuraava hyppy Air Dolomitin lennolla Milanoon. Milanossa ajettiin taas taxilla Niinivirran terminaalille.

Pyörät purettiin reippaasti kuljetuskehikoistaan ja varsinainen matkanteko pääsi alkuun jo klo 11.00 tietämillä. Alkumatka taittui melko verkkaisesti kaupungista toiseen ja kylästä kylään johtavia paikallistietä pitkin kohti Savonaa.

Pack & Un pack. Ja homma toimii.

Kerrospukeutuminen on motoristin peruspukeutumista.

Noin puolimatkassa maisemat alkoivat muuttua ja tasaisen etenemisen tilalle tuli kumpuilevia mutkateitä. Nämä tiet kiertelivät pitkin viinitilojen maita ja viljelypalstoja. Tavanomaisten kylien sijaan nyt alkoi näkyä upeita maisemia ja vanhoja rakennuksia.

Taukopaikka viinitilan nurkilla.

Matka taittui halki ikivanhojen kylien ja kaupunkien.

Viinitila-aluella.

Kylän ukkoja päivätarinoillaan

Vielä enemmän teistä ja maisemista alettiin tykätä, kun noin 80 km ennen rannikkoa maisemat muuttuivat täydellisesti. Nyt kiivettiin kapeaa mutkatietä ylös ja alas ja pikkuhiljaa noustiin jopa 1300 metrin korkeuteen. Sieltä lopulta laskeuduttiin noin tuhannnen mutkan kautta alas Välimeren tuntumaan.

Jukka, Laura, Mikko ja Harri.

Korsikan laiva lähti vasta klo 23.30, joten meille jäi mukavasti aikaa ajella kohti Savonaa. Savonan pizzeriassa syötiin pizzat, tottakai kun Italiassa oltiin. Päivän ohjelmassa oli enää tsekkaus laivaan ja hyttien lunastus.

Korsikan laivalle oli odottamassa valtava määrä moottoripyöriä. Meille selvisi nopeasti, että Italo-Bikerit viettävät tänä viikonloppuna lomaansa Korsikan saarella. Niinpä laivaan pääsyä jonotettiin satamassa noin kolmen sadan muun motoristin kanssa .

Savonan pizzeria.

Me ja noin 300 muuta Korsikan kiertäjää.

Jyrki LehtinenKommentoi