Ho Chi Minh Trail | Matkainfo
Lokakuun 7. päivä 2023 ja lauantai. Vettä sataa ja myrsky repii sähköjä ympäri Suomea. Mikäs sen parempaa kuin keskustella tulevasta marraskuun mp-seikkailusta lämpimään Vietnamiin!
PPB:n “Ho Chi Minh Trail” eli Vietnamin läpi ajaminen on yksi Aasian kuuluisimmista moottoripyörällä ajettavista matkoista ja tämäkin ryhmä täyttyi lopulta alle kuukaudessa! Kaikille PPB:n matkoille perustettava Whatsapp-ryhmä laitettiin pystyyn jo hyvissä ajoin elokuun alussa ja kutsu kävi matkainfoon sähköpostitse kahdeksalle kuskille. Viimeinen sankari ei edes tiennyt asiasta ennen tätä päivää..
Viralliset matkainfot kuuluvat suurimpaan osaan PPB:n matkoista ja ne toteutetaan joko sovitussa paikassa paikan päällä tai etänä Zoom-palaverissa. Tämä matkainfo pidettiin Vantaan toimistollamme osoitteessa Antaksentie 4, 01510 Vantaa. Aikaa oli varattu parisen tuntia.
Porukka saapui paikalle ajoissa, mikä on aina hyvä merkki, sillä ryhmässä ollaan vastuussa sekä omien että muiden aikataulujen pitämisestä. Tarjolla oli kahvia, keksiä ja paistopistepurtavaa sekä runsaasti tietoa pureskeltavaksi tulevasta seikkailusta. Yhdelle kuskeista, Tomille, tämä reissu ja matkainfo oli täysi yllätys, jonka Janita oli hänelle järkännyt syntymäpäivälahjaksi! Ho Chi Minh Trail -ryhmän ensimmäinen leuka tipahti lattiaan.
Matkanjohtaja Jussi
Matkainfossa tutustuttiin toisiimme ja matkaan lähtee kirjavan prätkätaustan omaava ryhmä eri puolilta Suomea. Yhdet kruisailee matkanjohtajan tyyliin customeilla ja harrikoilla, toiset nauttii allround-pyörien ominaisuuksista ja osa kiihdyttelee sporttipyörillä mutkapätkiä. Vietnamin läpi ajellaankin 150cc Honda XR peruspyörällä, joka on kaikille kuskeille taustasta riippumatta siitä helpoimmasta päästä hallittavuudeltaan ja pyörävalintana parhaimmasta päästä juuri Vietnamin liikenteeseen.
Infossa käytiin läpi kaikki tärkeimmät matkaan liittyvät asiat: Lennot, majoitus, pyörämalli, varusteet, paikallinen liikenne, ryhmäajon säännöt, reitit ja matkaohjelma yleisesti. Myös yleisinfot mm. suositeltavasta paikallisesta sim-kortista, valuutasta, takseista ja monesta muusta tuli esille.
Ho Chi Minh Trail -ryhmä vasemmalta: Kari, Raimo eli “Rami”, Ilkka, Seppo, Jukka eli “Jussi”, Janita ja Tomi. Kimmo osallistui Zoomin kautta etänä ja Timo saa tiivistetyn matkainfon puhelimitse palattuaan omilta reissuiltaan!
Suurimman osan ryhmästä olinkin jo tavannut kesän aikana toimistolla ja olivat siten tuttuja naamoja. Jäimme vielä puolisen tuntia matkainfon jälkeenkin rupattelemaan ja odottelemme jo innolla marraskuuta!
Matkassa on PPB:n vanhoja tuttuja, jotka ovat olleet mukana mm. “Royal Tansaniassa”, Intiasta Suomeen Royal Enfieldeillä, Marokon “Marrakeshissa”, Kuubassa ja Route 66:lla. Ensi vuodellekin osalle on jo varattuna Georgian “Hatsapuri” ja Islannin & Färsaarten “Fire & Ice”.
Noin puolet porukasta on ensi kertaa PeterPanBiken järjestämällä mp-matkalla, mikä harvoin jää viimeiseksi.. Jos olet kiinnostunut Vietnamista, niin seuraavan reissun ajankohta on 02.03. - 14.03.2024, tervetuloa mukaan “Ho Chi Minh Trailille”!
Life is Now!
Jussi Kemppainen